Merivartijat ovat olleet kansalaisten apuna ja turvana merialueilla jo 85 vuoden ajan. Merivartiotoiminta alkoi Suomessa virallisesti, kun itsenäinen sisäministeriön alla toiminut Merivartiolaitos aloitti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1930. Itsenäinen Merivartiolaitos siirtyi osaksi Rajavartiolaitosta vuonna 1945, ja siitä lähtien Rajavartiolaitos on vastannut merivartijoille kuuluvista tehtävistä: rajojen valvonnasta, merialueiden turvallisuuden ylläpidosta ja meripelastuksesta.
Merivartiotoiminta on kokenut historiansa aikana monia muutoksia. Ennen sotia merivartijoita työllisti erityisesti viinan salakuljetuksen torjunta ja sotien jälkeen taas miinanraivaus. Nämä tehtävät ovat poistuneet merivartijoiden arkipäivästä, mutta sen sijaan merivartiointi sisältää nykyään runsaasti uudempia tehtäviä, kuten öljyntorjunnan ja rajatarkastukset.
Merivartiotoiminnan historiaa ovat värittäneet myös monet organisaatiomuutokset. Nykyisin merivartioinnista Suomen merialueilla vastaavat Rajavartiolaitokseen kuuluvat Suomenlahden ja Länsi-Suomen merivartiostot.
Merivartioinnin vaiherikkaaseen historiaan voi perehtyä merivartioinnin 85.-juhlavuoden aikana seuraamalla "Merivartijoiden muistoja" -videosarjaa Rajavartiolaitoksen YouTube -kanavalla. Sarjan videoissa jo eläkkeellä olevat merivartiomiehet kertovat muistoja pitkien uriensa varrelta aina 1960-luvulta lähtien. Muistoihin ovat tallentuneet niin suuret meripelastustapahtumat kuin muutokset arkipäivän työssäkin. Videoita julkaistaan kuukausittain koko vuoden 2015 ajan. Videoita on mahdollisuus nähdä kuluvan vuoden aikana myös merikeskus Forum Marinumissa Turussa.
Nykypäivän merivartiotoimintaa voi taas seurata kätevimmin merivartiostojen sosiaalisen median kanavilla. Suomenlahden merivartioston kuulumiset löydät Twitteristä ja Länsi-Suomen merivartioston ajankohtaisesta toiminnasta voit lukea Facebookista.