Tämän vuoden näyttely on viides, jonka Barösundin kylätoimikunnan Fotoryhmä järjestää, ja jo toisen kerran vanhassa "Gammelbodenin" kauppakiinteistössä. Valokuvien lisäksi esillä on monenlaista muutakin tarkasteltavaa.
"Ennen ja nyt" on ollut pääteemana keskeisen Barösundin talojen ja näkymien valokuvia ja esittelyjä valittaessa. Hämmästyttävää on, miten kasvullisuus on "piilottanut" ennen niin avoimet näkymät. "Ennen ja nyt" kuvissa näkyy selvästi tämä muutos.
Näyttelyssä esitellään myös Inkoon pitäjänkartan laatija vuodelta 1936, maanmittausinsinööri Einar Rauramo. Purjehtiessaan Länsiuusimaan saaristossa kiinnostui hän Skäggaruddenin ranta-alueesta, jonka hän osti ja jonne hän rakennutti perheelleen kesähuvilan vuonna 1925. Rakennukset ja sisustukset ovat säilyneet alkuperäisessä kunnossaan.
Naisen elämää Barösundissa 1940 – Karin Weckströmin (s. Johansson) päiväkirjamerkintöjen valikoima on mukana näyttelyssä. Veljentytär Annica Lahtinen on muokannut aineiston, ja suurempaan kokonaisuuteen voi tutustua hänen blogisivullaan (http://nannuli2015.kuvat.fi/blog/).
Meri Alina Holmberg (1908–1960) oli taitava porsliinimaalari, ja näyttelyssä on laaja kokoelma hänen astioitaan ja seinälautasiaan.
Tua Rahikanen. Vuonna1985 sai Tua Rahikainen taideteollisuuden valtion-palkinnon turkissuunnittelusta, ja päätti käyttää sen innostavaan matkaan. Nepalin ja Tiibetin välinen tie oli vapautunut kaksi vuotta aikaisemmin. Nyt tulevat Tuan Nepalin ja eksoottisen Tiibetin kuvat esille Gammelbodenissa.
"Barösundin saaristoasukkaat lehtileikkeissä" on Gustav Sundmanin näyttelyosasto. Saaristolaiset ovat kaikki Inkoon saaristosta, ja monet "uskolliset" kesävieraatkin ovat päässeet mukaan.
Kuten aikaisemminkin ovat mukana lyhyet Inkoon saariston kalastus- ja maatorppia koskevat historiikit samoin kuin lyhyet saaristolaissukuja koskevat sukuselvitykset. Tämän kesän uutta ovat melkein kaikkien Barösundin tilojen historiikit.
Näyttely on avoinna vanhan kaupan talossa seuraavasti: Pe 3.7. klo 12–18, La 4.7. klo 9–18, Su 5.7. klo 12–18, La 11.7. klo 9–18, Su 12.7. klo 12–18, La 18.7. klo 9–18 ja Su 19.7. klo 12–18. (Muut ajat Anders Holmbergin kanssa sovittavissa, 040 751 4913).
Näyttelytyöryhmä: Anders Holmberg, koordinaattori, Kaisa Eriksson, kuvankäsittely, layout, Henri ja Leena Janhunen, Gustaf Sundman ja Eva ja Bo Thölix.