KIRKKONUMMI
TEATTERI
Kesäteatteri voi käsitellä vakavaa asiaa ja samalla naurukin voi purskahdella. Näin uskoo näyttelijä–ohjaaja Eija Ahvo, joka ohjaa parhaillaan Pako Veikkolaan -nimistä näytelmää Veikkolan Kartanoteatterissa.
–Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävä teatterimme tekee esityksiä ajankohtaisista paikallisista aiheista. Tänä vuonnakaan aihetta ei tarvinnut kaukaa hakea, Ahvo kertoo.
Oikeastaan viime keväänä oli ajateltu muuta aihetta, mutta pakolaisten tulo Suomeen muutti suunnitelmat. Näytelmän nimi päätettiin marraskuussa ja sitä käsikirjoitettiin pikavauhtia talven aikana.
–Selasimme erilaisia someryhmiä ja lehtikirjoituksia, seurasimme paikallisten suhtautumista pakolaisiin, Ahvo kertoo.
Näytelmän kohtaukset perustuvat oikeisiin tapahtumiin ja puheenvuoroihin. Niissä on auttamisen tarvetta, lämpöä ja suvaitsevaisuutta, mutta myös vihaa, pelkoa ja ennakkoluuloja.
–Vuorosanat eivät ole keksittyjä, vaikka näytelmään on tietenkin lisätty myös draamallisia elementtejä.
Navalan kesäteatterin näyttämöllä nähdään kesä–heinäkuun vaihteessa myös turvapaikanhakijoita paikallisista vastaanottokeskuksista. Lavalle tuodaan heidän kotimaidensa kulttuuria laulun ja tanssin muodossa.
–Musiikilla ei ole kielirajoja. Laulun kieli on yhteinen kieli, Ahvo sanoo.
Pako Veikkolaan eroaa talvella Övidsborgissa esitetystä Evitskogrevyystä sillä, että nyt kyseessä on juoninäytelmä. Turvapaikanhakijoita nähdään rooleissa ja heillä on vuorosanoja. He myös kertovat itsestään ja pakonsa syistä.
Eija Ahvo tutustui turvapaikanhakijoihin heti syksyllä, kun Evitskogin vastaanottokeskus avattiin. Hän meni opettamaan tulijoille suomea teatterin avulla. Hän otti hoitaakseen ryhmän, jonka jäsenet eivät osanneet roomalaisia aakkosia eivätkä kaikki välttämättä edes arabialaisia.
–Jo silloin syntyi ajatus, että olisipa mukava tehdä jotain isompaa yhdessä heidän kanssaan.
Ahvolle muodostui myös henkilökohtaisia suhteita turvapaikanhakijoihin. Hän on pitänyt heihin yhteyttä myös sen jälkeen, kun he ovat saaneet oleskeluluvan. Näytelmän ulkomaalaiset roolihenkilöt on nimetty heidän mukaansa.
Ahvo kertoo, että teatterin tekeminen on kuin peilin rakentamista yleisölle.
–Jokainen voi nähdä lavalla itsensä. Se voi huvittaa tai tehdä kipeää, mutta toisaalta kyyneleetkin voivat tervehdyttää.
Ahvon mielestä monikulttuurisuudessa on paljon kysymyksiä, joihin jokainen voi peilata omaa suhtautumistaan. Onko se helppoa vai vaikeaa? Jos se on vaikeaa, miksi se on sitä? Onko kyse pelosta? Jos on, mistä se johtuu? Johtuuko se sittenkin omasta historiasta eikä ulkomaalaisesta ihmisestä?
–Haluan näytelmässä tuoda esiin sen, että ihmissuhteet ovat vaikeita. Nauru ja ilo voivat vapauttaa katsomaan asioita uudella tavalla. Hyvä esitys jättää jäljen, vaikka se olisi vain yksi kohta, joka koskettaa.
Pitkän uran näyttelijänä, laulajana ja ohjaajana tehnyt Ahvo on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Juankoskelta, jossa ei kyllä oltu ulkomaalaisiin totuttu. Siitä huolimatta hän uskoo, että hänen oma avoin suhtaumisensa erilaisiin ihmisiin tulee kotoa, kasvatuksesta.
–En mene asioihin kyseenalaistaminen edellä. Ajattelen, että kohdataan ihminen ensin, ollaan tässä näin yhdessä ja jos tulee ongelmia, ratkotaan niitä sitten.
Näytelmän tekemisessä ongelmia ei ole ainakaan vielä tullut: aikatauluissa on pysytty ja kaikki ovat olleet motivoituneita.
–Uskon, että turvapaikanhakijat kokevat olevansa etuoikeutettuja päästessään mukaan tällaiseen projektiin, Ahvo sanoo.
–Pojat ovat oppineet todella nopeasti aistimaan ja oivaltamaan, mistä on kysymys. Ja kun ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi, se vahvistaa itsetuntoa. Siitä on puolestaan apua kaikkeen myöhemmässä elämässä. On tärkeää, että ihmiselle annetaan vastuuta ja häneen luotetaan.
Sama pätee myös lapsiin ja kehen tahansa teatteriharrastajaan. Näytelmän nuorin näyttelijä on 5-vuotias ja vanhin 67-vuotias.
–Kerrankin meidän on luontevaa ottaa mukaan monia erilaisia esiintyjiä yhteisöteatteriimme. Tässäkin se prosessi on tärkein, kun kohdataan ja tullaan tutuiksi, Ahvo kertoo.
Kun turvapaikanhakijat tulivat ensimmäisiin harjoituksiin, he jäivät ujoina seisomaan eteiseen. Eija Ahvo tuli nuoria miehiä vastaan ja kätteli kaikki kaksin käsin. Harjoitusten päätteeksi miehet halusivat sitten Ahvon kanssa yhteiskuvaan.
Ahvo toivoo, että paikalliset tulisivat sankoin joukoin katsomaan esitystä olipa oma ajatustapa mikä tahansa. Ahvo ehdottaa, että näytelmää voi pitää vaikka alustuksena, jonka jälkeen voidaan järjestää keskustelutilaisuuksia.
–Turvapaikanhakijoiden ja tämän näytelmänkin vastustus on ollut hyvin avointa. Käsikirjoituksessa on mietitty tarkkaan, kuinka asiaa käsitellään. Tarkoitus ei ole syyllistää ketään, mutta teatterin tehtävä on kärjistää asioita, että ajatus tulee kirkkaampana esiin.
Näytelmässä kerrottavat turvapaikanhakijoiden omat tarinat ovat Ahvon mielestä sen tärkeintä antia.
–Ehkä katsojaa koskettaa eniten, kun kuulee, kuinka monia kipeitä asioita ihmisillä on. Maailma ei ole valmis. Jos olisi, ei olisi sotia, jotka tämänkin pakolaistilanteen on aiheuttanut. Tämä näytelmä on tarina rauhan vaatimuksesta, Ahvo sanoo.
Hän uskoo, että näytelmä tuo uuden näkökulman kaikkien huulilla jo valmiiksi olevaan aiheeseen.
–Esityksen tärkeimmät teemat ovat itsekkyys ja toisaalta hyväksyminen.
Ahvo on harmissaan siitä, kuinka turvapaikanhakijoiden ympärillä on lietsottu pelkoa. Hän toivoo, että suomalaisten asenteet muuttuvat pikkuhiljaa, kun perheiden joulupöydissä näkyy yhä enemmän muualta tulleita puolisoja.
Eikö hän ole kuitenkin jossain välissä itsekin pelännyt edes vähän?
–En minä ihmisiä pelkää! Merta pelkään vähän, mutta en ihmisiä.
Kolmekymmentä vuotta Unicefin hyväntahdonlähettiläänä toiminut Eija Ahvo kertoo vielä lopuksi alkutalven matkastaan Ruandaan. Siellä hän vieraili kylässä, jossa ei oltu koskaan ennen nähty valkoihoista ihmistä.
–Siellä tultiin silittämään poskea ja kokeilemaan, miltä se oikein tuntuu. Sitten laulettiin yhdessä, saatiin tunteet pintaan ja hyväksyttiin toisemme.
MINNA RAJAINMÄKI
KUVAT: MARKKU JÄMSÄ JA MINNA RAJAINMÄKI
Ensi-ilta 18.6.
Esitykset: 19.6, 21.6., 22.6., 23.6., 28.6., 29.6., 30.6., 1.7., 2.7., 3.7.
Käsikirjoitus: Pekka Lempiäinen, Simo Sipola, Marja Kaarina Mykkänen
Ohjaaja: Eija Ahvo
Musiikki: Tuija Rantalainen
Puvustus: Riikka Tiittanen
Teknikko: Johannes Riska
Näytelmässä on yhteensä noin 30 näyttelijää, lisäksi saman verran on järjestämässä kahvitusta, parkkipaikkoja ja rakentamassa näyttämöä.
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi
KIRKKONUMMI
TEATTERI
Kesäteatteri voi käsitellä vakavaa asiaa ja samalla naurukin voi purskahdella. Näin uskoo näyttelijä–ohjaaja Eija Ahvo, joka ohjaa parhaillaan Pako Veikkolaan -nimistä näytelmää Veikkolan Kartanoteatterissa.
–Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävä teatterimme tekee esityksiä ajankohtaisista paikallisista aiheista. Tänä vuonnakaan aihetta ei tarvinnut kaukaa hakea, Ahvo kertoo.
Oikeastaan viime keväänä oli ajateltu muuta aihetta, mutta pakolaisten tulo Suomeen muutti suunnitelmat. Näytelmän nimi päätettiin marraskuussa ja sitä käsikirjoitettiin pikavauhtia talven aikana.
–Selasimme erilaisia someryhmiä ja lehtikirjoituksia, seurasimme paikallisten suhtautumista pakolaisiin, Ahvo kertoo.
Näytelmän kohtaukset perustuvat oikeisiin tapahtumiin ja puheenvuoroihin. Niissä on auttamisen tarvetta, lämpöä ja suvaitsevaisuutta, mutta myös vihaa, pelkoa ja ennakkoluuloja.
–Vuorosanat eivät ole keksittyjä, vaikka näytelmään on tietenkin lisätty myös draamallisia elementtejä.
Navalan kesäteatterin näyttämöllä nähdään kesä–heinäkuun vaihteessa myös turvapaikanhakijoita paikallisista vastaanottokeskuksista. Lavalle tuodaan heidän kotimaidensa kulttuuria laulun ja tanssin muodossa.
–Musiikilla ei ole kielirajoja. Laulun kieli on yhteinen kieli, Ahvo sanoo.
Pako Veikkolaan eroaa talvella Övidsborgissa esitetystä Evitskogrevyystä sillä, että nyt kyseessä on juoninäytelmä. Turvapaikanhakijoita nähdään rooleissa ja heillä on vuorosanoja. He myös kertovat itsestään ja pakonsa syistä.
Eija Ahvo tutustui turvapaikanhakijoihin heti syksyllä, kun Evitskogin vastaanottokeskus avattiin. Hän meni opettamaan tulijoille suomea teatterin avulla. Hän otti hoitaakseen ryhmän, jonka jäsenet eivät osanneet roomalaisia aakkosia eivätkä kaikki välttämättä edes arabialaisia.
–Jo silloin syntyi ajatus, että olisipa mukava tehdä jotain isompaa yhdessä heidän kanssaan.
Ahvolle muodostui myös henkilökohtaisia suhteita turvapaikanhakijoihin. Hän on pitänyt heihin yhteyttä myös sen jälkeen, kun he ovat saaneet oleskeluluvan. Näytelmän ulkomaalaiset roolihenkilöt on nimetty heidän mukaansa.
Ahvo kertoo, että teatterin tekeminen on kuin peilin rakentamista yleisölle.
–Jokainen voi nähdä lavalla itsensä. Se voi huvittaa tai tehdä kipeää, mutta toisaalta kyyneleetkin voivat tervehdyttää.
Ahvon mielestä monikulttuurisuudessa on paljon kysymyksiä, joihin jokainen voi peilata omaa suhtautumistaan. Onko se helppoa vai vaikeaa? Jos se on vaikeaa, miksi se on sitä? Onko kyse pelosta? Jos on, mistä se johtuu? Johtuuko se sittenkin omasta historiasta eikä ulkomaalaisesta ihmisestä?
–Haluan näytelmässä tuoda esiin sen, että ihmissuhteet ovat vaikeita. Nauru ja ilo voivat vapauttaa katsomaan asioita uudella tavalla. Hyvä esitys jättää jäljen, vaikka se olisi vain yksi kohta, joka koskettaa.
Pitkän uran näyttelijänä, laulajana ja ohjaajana tehnyt Ahvo on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Juankoskelta, jossa ei kyllä oltu ulkomaalaisiin totuttu. Siitä huolimatta hän uskoo, että hänen oma avoin suhtaumisensa erilaisiin ihmisiin tulee kotoa, kasvatuksesta.
–En mene asioihin kyseenalaistaminen edellä. Ajattelen, että kohdataan ihminen ensin, ollaan tässä näin yhdessä ja jos tulee ongelmia, ratkotaan niitä sitten.
Näytelmän tekemisessä ongelmia ei ole ainakaan vielä tullut: aikatauluissa on pysytty ja kaikki ovat olleet motivoituneita.
–Uskon, että turvapaikanhakijat kokevat olevansa etuoikeutettuja päästessään mukaan tällaiseen projektiin, Ahvo sanoo.
–Pojat ovat oppineet todella nopeasti aistimaan ja oivaltamaan, mistä on kysymys. Ja kun ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi, se vahvistaa itsetuntoa. Siitä on puolestaan apua kaikkeen myöhemmässä elämässä. On tärkeää, että ihmiselle annetaan vastuuta ja häneen luotetaan.
Sama pätee myös lapsiin ja kehen tahansa teatteriharrastajaan. Näytelmän nuorin näyttelijä on 5-vuotias ja vanhin 67-vuotias.
–Kerrankin meidän on luontevaa ottaa mukaan monia erilaisia esiintyjiä yhteisöteatteriimme. Tässäkin se prosessi on tärkein, kun kohdataan ja tullaan tutuiksi, Ahvo kertoo.
Kun turvapaikanhakijat tulivat ensimmäisiin harjoituksiin, he jäivät ujoina seisomaan eteiseen. Eija Ahvo tuli nuoria miehiä vastaan ja kätteli kaikki kaksin käsin. Harjoitusten päätteeksi miehet halusivat sitten Ahvon kanssa yhteiskuvaan.
Ahvo toivoo, että paikalliset tulisivat sankoin joukoin katsomaan esitystä olipa oma ajatustapa mikä tahansa. Ahvo ehdottaa, että näytelmää voi pitää vaikka alustuksena, jonka jälkeen voidaan järjestää keskustelutilaisuuksia.
–Turvapaikanhakijoiden ja tämän näytelmänkin vastustus on ollut hyvin avointa. Käsikirjoituksessa on mietitty tarkkaan, kuinka asiaa käsitellään. Tarkoitus ei ole syyllistää ketään, mutta teatterin tehtävä on kärjistää asioita, että ajatus tulee kirkkaampana esiin.
Näytelmässä kerrottavat turvapaikanhakijoiden omat tarinat ovat Ahvon mielestä sen tärkeintä antia.
–Ehkä katsojaa koskettaa eniten, kun kuulee, kuinka monia kipeitä asioita ihmisillä on. Maailma ei ole valmis. Jos olisi, ei olisi sotia, jotka tämänkin pakolaistilanteen on aiheuttanut. Tämä näytelmä on tarina rauhan vaatimuksesta, Ahvo sanoo.
Hän uskoo, että näytelmä tuo uuden näkökulman kaikkien huulilla jo valmiiksi olevaan aiheeseen.
–Esityksen tärkeimmät teemat ovat itsekkyys ja toisaalta hyväksyminen.
Ahvo on harmissaan siitä, kuinka turvapaikanhakijoiden ympärillä on lietsottu pelkoa. Hän toivoo, että suomalaisten asenteet muuttuvat pikkuhiljaa, kun perheiden joulupöydissä näkyy yhä enemmän muualta tulleita puolisoja.
Eikö hän ole kuitenkin jossain välissä itsekin pelännyt edes vähän?
–En minä ihmisiä pelkää! Merta pelkään vähän, mutta en ihmisiä.
Kolmekymmentä vuotta Unicefin hyväntahdonlähettiläänä toiminut Eija Ahvo kertoo vielä lopuksi alkutalven matkastaan Ruandaan. Siellä hän vieraili kylässä, jossa ei oltu koskaan ennen nähty valkoihoista ihmistä.
–Siellä tultiin silittämään poskea ja kokeilemaan, miltä se oikein tuntuu. Sitten laulettiin yhdessä, saatiin tunteet pintaan ja hyväksyttiin toisemme.
MINNA RAJAINMÄKI
KUVAT: MARKKU JÄMSÄ JA MINNA RAJAINMÄKI
Ensi-ilta 18.6.
Esitykset: 19.6, 21.6., 22.6., 23.6., 28.6., 29.6., 30.6., 1.7., 2.7., 3.7.
Käsikirjoitus: Pekka Lempiäinen, Simo Sipola, Marja Kaarina Mykkänen
Ohjaaja: Eija Ahvo
Musiikki: Tuija Rantalainen
Puvustus: Riikka Tiittanen
Teknikko: Johannes Riska
Näytelmässä on yhteensä noin 30 näyttelijää, lisäksi saman verran on järjestämässä kahvitusta, parkkipaikkoja ja rakentamassa näyttämöä.
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi