KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kun punaiset olivat miehittäneet Helsingin 28.1.1918, sen jälkeen alkoi ympäröivän maakunnan haltuunotto. 30.1. punaiset olivat jo Lapinkylässä. Kirkkonummen ruotsinkieliset suojeluskuntalaiset kokoontuivat Jorvakseen 31.1. ja sieltä he siirtyivät seuraavana päivänä Sigurdsiin, Humaljärven rannalle. Tällöin ryhmän koko oli 80 miestä. Päällikkönä toimi luutnantti Armas Liljeberg, joka lähti lähiseuduille kokoamaan lisää väkeä ja saikin parissa päivässä suojeluskuntalaisten lukumäärän nousemaan 320 mieheen. Osasto sai nimekseen Sigurdskåren eli Sigurdsin kaarti. Aseistuksena miehillä oli yhteensä noin sata sotilaskivääriä sekä muita kivääreitä. Lisää aseita onnistuttiin heille toimittamaan Helsingistä. Kaartin alipäällikköinä toimivat aliluutnantti Ivar Hast ja luutnantti Väinö Törnroos.
Siuntion ja Inkoon maanviljelijät kokoontuivat puolestaan Suitian kartanoon, parooni August Wreden joukkoihin. Heihin liittyi Helsingistä paenneita ruotsinkielisiä valkoisia, jotka muodostivat Svidjakåren-nimisen kaartin, päällikkönään vänrikki Edward W. Ward. Suojeluskuntaväkeen kuului noin 150 miestä. 10.2. käytiin ensimmäinen taistelu Suitian kartanossa, hyökkääjinä oli 120 punakaartilaista sekä 80 Hangosta saapunutta venäläistä. Taistelussa kaatui kaksi valkoista ja neljä punaista.
Sigurdsin päämajassa taisteluihin valmistautumiseen jäi aikaa kolmisen viikkoa. Ympäristöä linnoitettiin ja juoksuhautoja kaivettiin. Miehiä oli tullut sinne Tammisaaresta ja Snapperstunasta, Helsingistä, Espoosta ja Itä-Uudeltamaalta. Osa majoittui Ingelsin koululle ja osa Myllykylään.
Väkimäärä kasvoi yli 600 mieheen, kun myös Svidjan eli Suitian kaarti siirtyi 13.-14.2. välisenä yönä Sigurdsiin, josta tuli valkoisten viimeinen tukikohta Länsi-Uudellamaalla.
Ensimmäiset miestappiot tulivat 19.2. Siuntion Sjundbyhyn suuntautuneella tiedusteluretkellä, jolloin kaksi kaartiin kuulunutta sai surmansa. Sigurdskåren teki kaksi päivää myöhemmin kostoiskun Evitskogissa majailleita punakaartilaisia vastaan.
Wohlsin kartanoon perustettiin sairashuone, jossa työskenteli 15 lottaa sairaanhoitajina ja lääkärinä toimi Teddy Piaudet, josta tuli sittemmin Kirkkonummen ensimmäinen kunnanlääkäri, työpaikkanaan Heikkilään rakennettu sairaala, jossa palautuksen jälkeen toimi kunnantalo uuden kunnantalon valmistumiseen asti.
Kirkkonummella taistelut alkoivat 22.2., jolloin useita punakaartin komppanioita tuli sinne junalla Helsingistä, Lohjalta ja Hyvinkäältä, mutta myös muualta Uudeltamaalta. Tykistö kuljetettiin Jungfrubergin eli Neidonkallion mäelle, josta oli 2,5 km Sigurdsiin ja tulitus aloitettiin heti iltapäivällä kohti Sigurdsin kartanoa, Ingelsiä ja Myllykylää. Valkoisten asemia uhattiin myös konekiväärikomppanioiden toimesta. Neljä päivää jatkuneen ankaran tulituksen ja piirityksen jälkeen, mies- ja asevahvistusta saatuaan punaiset ottivat haltuunsa Ingelsin, jonka suojeluskuntaväki pakeni Sigurdsiin 25.2. Muistokivestä voi lukea, että tuona päivänä surmansa sai seitsemän valkoista. Näin suuren ylivoiman edessä Sigurdskårenin johto ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin jättää tämä asemapaikka.
Pakomatkalle lähtöä auttoi se, että yöllä seudulle laskeutui sankka sumu. Sen turvin 70 hevosen vetämä kolonna kulki aluksi maantietä pitkin Volsiin jatkaen sieltä matkaansa Humaljärven jäätä pitkin Sepänkylän suuntaan, tavoitteena kiertää punaisten saartorengas itäpuolelta. Sigurdsiin jäi pieni määrä miehiä, jotta punaiset eivät heti huomaisi lähtöä. Puolenyön tietämissä pakomatkalla ollut Sigurdskåren kohtasi ryhmän punakaartilaisia Sepänkylässä. Taistelussa kuoli yksi valkoinen ja seitsemän punaista, joista valkoiset ilmeisesti teloittivat neljä antautunutta. Tultuaan Masalantielle joukon tarkoituksena oli ensin jatkaa Helsingin suuntaan, mutta kun he kuulivat, että Masalan asemalle oli tullut punakaartilaisia, kaarti suuntasikin Jorvakseen, sieltä Honskbyn ja Friggesbyn ohi Upinniemeen, jossa he asettuivat Edön graniittilouhoksen parakkeihin.
Päämääränä oli vallata venäläisten hallussa oleva Mäkiluodon linnakesaari, alkuperäisnimeltään McElliot. Punaiset saivat tiedon aikeesta, kun luutnantti Hast kyseli saaren tilanteesta eräältä kalastajalta, joka viestitti tiedon välittömästi punakaartin esikuntaan Helsinkiin.
27.2. aamuvarhain 20–30 hengen ryhmä suuntasi kohti vajaa 10 km:n päässä olevaa Mäkiluotoa tavoitteenaan miehittää myös Träskön ja Lilla-Träskön saarissa sijaitsevia asemia sekä Rönnskärin majakkasaari. Mäkiluodossa oli vastassa venäläisten lisäksi suomalaisia ja virolaisia työmiehiä. Hast saapui sinne muutaman miehen kanssa - jättäen loput kauemmaksi taustatueksi - aikoen esiintyä elintarvikkeista kauppaa käyvänä miehenä. Väärinkäsityksen vuoksi takana olleet valkokaartilaiset aloittivat kuitenkin hyökkäyksen kohti Mäkiluotoa, mutta se torjuttiin. Hast jäi 15 miehen kanssa venäläisten vangiksi, loput perääntyivät mantereelle.
Edön louhokselle jääneillä ruoka oli lopussa ja lisäksi sitä tulitettiin Mäkiluodon linnakkeesta. Puoliltapäivin paikalle saapui kaksi ratsumiestä Ruotsin suurlähetystöstä valkoisen lipun kera. He olivat neuvotelleet punaisen johdon kanssa Sigurdskårenin antautumisesta. Sen johto; Liljeqvist, Wrede ja V. F. Johanson, lähti ruotsalaisten mukana jatkamaan neuvotteluja. Niiden mukaan punaiset lupasivat kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia sotavankien kohtelussa, sijoittaa heidät asiallisiin oloihin Helsingissä, huolehtia myös kaatuneista ja haavoittuneista sekä jättää rauhaan alueen valkoiset isännät antautumisen jälkeen. Niinpä nämä 467 suojeluskuntalaista kuljetettiin 28.2. kahdella junalla Helsinkiin ja vietiin siellä Ruotsalaisen reaalilyseon tiloihin, Kruunuhakaan, jossa he olivat vangittuna 13.4. saakka. Sigurdsin taisteluissa haavoittuneet vietiin puolestaan Biaudet’n johdolla SPR:n sotasairaalaan, Hotelli Kämpiin.
Rauhaa ei kuitenkaan saatu seudulle, sillä osasta Sigurdskårenin miehiä ja muista ruotsinkielisistä suojeluskuntalaisista muodostettiin Länsi-Uudenmaan pataljoona, joka teloitti sodan viime kuukausien aikana noin 200 punaista eri puolilla Uuttamaata, mm.Västankvarnissa Inkoossa surmansa sai toukokuussa yli 60 punakaartilaista.
Kirkkonummen taisteluista ilmestyi ensimmäinen kirja ”Sigurds”, suomeksi ”Kirkkonummen taistelut” jo elokuussa 1918, kirjoittajana taisteluihin osallistunut ylioppilas Ivar Hortling. Oitbackan kartanon isäntä Guy Topelius kirjoitti runon Sigurds 1918, taistelujen 5-vuotisjuhliin.
Muita teoksia Sigurdsin ja Suitian kaarteista ovat kirjoittaneet myös Alf Brenner ja Sven Berglund. Tammisaarelainen Sture Lindholm toimitti v. 2008 kirjan Sigurds saga, joka sisältää Sigurdsin kartanon taloudenhoitajan Henrik Lindebergin (1893–1961) päiväkirjamerkintöjä ja piirustuksia. Vuonna 1982 Hans Öfverström nauhoitti taisteluissa mukana olleiden valkokaartilaisten, Runar Lindholmin ja Hugo Ljunqvistin muistoja.
Lisäksi tehtiin marsseja Sigurdsin joukkojen kuin Suitiankin kunniaksi. Viimeksi mainittu, Svidja Marsch on Aarre Merikannon säveltämä.
Kirkkonummelainen St. Michael Brass soitti mm. Sigurdsin, Svidjan, Pellingin ja Kyrkslätts Ulanernas (ratsuväen) marssit sekä Finlandian Helsingissä 14.4. vapaussodan 100-vuotismuistojuhlassa.
– Ja soittivat niin hyvin, että tuli ihan kylmät väreet iholle, kiitteli Kaj Alakoski, joka kuului juhlan järjestäjätahoon, Frihetskrigets Södra traditionsföreningen eli Vapaussodan eteläiseen perinneyhdistykseen ja jonka isosisä, Oswald Öfverström kuului suojeluskuntaan.
Kyrkslätts Ulaner eli Kirkkonummen ratsuväestä voisi mainita, että sen perusti v. 1918 Oskar Behm, Rilaxholmin tilan pehtori. Ratsuväkeä johti H. A. Elfing, jolla oli maatila ja mylly Jorvaksessa. Hän kustansi pitkälti myös sen toimintaa.
Yhdistys, johon kuuluu etupäässä suojeluskunnassa palvelleiden jälkipolvea, pitää vapaussodan muistoa esillä juhlimalla Helsingissä vuosittain 16.5. sodan päättymistä ja viemällä mm. itsenäisyyspäivänä seppeleet hautamuistomerkeille.
Kirkon kulmauksessa olevan virallisen muistomerkin ja Ingelsin muistokiven lisäksi kukitetaan myös kenraalimajuri Walter Holbergin hauta, joka kuului Mannerheimin päämajaan ja joka luovutti Sigurdsin kartanon valkoisten päämajaksi ja muistetaan myös niitä kahta saksalaista sotilasta, joiden nelikulmainen, musta hautakivi löytyy hautausmaan eteläpäästä. Nämä miehet, kaatuivat Överbyssä 9.4.1918. Kiven juuressa on kyltti: kulttuurihauta.
– Tänä juhlavuonna veimme seppeleet hautamuistomerkeille myös helmikuussa, jolloin taistelut käytiin. Seppelenauhojemme värit olivat tänä 100 vuotisjuhlavuonna keltainen ja punainen, Suomen alkuperäisen vaakunan mukaan. Myös Suomen lipussa oli alun perin keltainen leijona punaisella pohjalla, perinteistä kertoo Kaj Alakoski, jonka mukaan suomalaiset, jotka kieltäytyivät menemästä Venäjän armeijaan, ottivat v. 1904 vastarintamerkin väreiksi punakeltaisen rusetin, mutta sisällissodan takia lipun väri haluttiin vaihtaa ja niinpä valituksi tulikin sinivalkoinen ristilippu.
Alakosken mukaan Sigurdsilla oli sikäli suuri merkitys, että se sitoi suuren määrän ”punikkeja”- mitä nimitystä tuohon aikaan käytettiin - Kirkkonummelle, joten valkoiset saivat paremmat rintamat muualla.
Kartanolle kävi huonosti, sillä punaiset polttivat sen kostoksi, kun saksalaiset tulivat valkoisten avuiksi.
Mannerheimin järjestämässä paraatissa Helsingissä 16.5. oli mukana Hilan kartanon isäntä, Aleksander Frey, senaattori, joka oli ollut mukana allekirjoittamassa itsenäisyysjulistusta ja oli myös Tarton rauhanneuvotteluissa allekirjoittajana.
– Rauha saatiin silloin pysyväksi. Vuoteen 1939 asti voittoparaati järjestettiin joka kevät16.5. Helsingissä sen kunniaksi, mutta talvisodan jälkeen tapa jäi, koska alettiin korostaa yhtenäistä Suomea.
– Tämä oli siviilisota eivätkä tappiot olleet kovin suuret taisteluissa, mutta ihmisiä kuoli teloituksissa ja vankileireillä punatautiin heikon ravinnon ja hygenian takia. Sekä 1917 että 1918 olivat huonoja satovuosia. Se oli kaikille hirveää aikaa, Alakoski summaa.
LIISA KOSONEN
LÄHTEET:
Wikipedia: Kirkkonummen taistelut
KS, 22.2.1998, Mikko Salon artikkeli
Kaj Alakosken haastattelu 2.5. Frihetskampen i Västra Nyland
”UNDER Frihetskrigett föllo som hjältar medlemmarna av Kyrkslättkåren” eli vapaussodassa kaatuneet Kirkkonummen kaartin sankarivainajat lukee Ingelsin muistokiven yläosassa ja alla on 18 miehen nimet, syntymä- ja kuolinpäivineen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMELLA vapaussodan muistomerkin tekijä oli Algot Jansson. Patsas sijoitettiin alun perin kellotapulin edustalle, kirkkotien varteen. Jalustassa oli Sigurdskåren sankarivainajien nimet ja lauseita sodasta.
Satu Holmlund
Suomi sai v. 1581 suuriruhtinaanmaan arvon ja oman leijonavaakunan Ruotsin alaisuudessa. Lipussa oli punaisella pohjalla kultainen jalopeura, jonka käpälien alla oli itämainen käyräsapeli. Tämä vanha lipun malli oli käytössä 100v-juhlissa vapaussodan perinneyhdistyksellä.
Satu Holmlund
INKOO
KIRKKONUMMI
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kun punaiset olivat miehittäneet Helsingin 28.1.1918, sen jälkeen alkoi ympäröivän maakunnan haltuunotto. 30.1. punaiset olivat jo Lapinkylässä. Kirkkonummen ruotsinkieliset suojeluskuntalaiset kokoontuivat Jorvakseen 31.1. ja sieltä he siirtyivät seuraavana päivänä Sigurdsiin, Humaljärven rannalle. Tällöin ryhmän koko oli 80 miestä. Päällikkönä toimi luutnantti Armas Liljeberg, joka lähti lähiseuduille kokoamaan lisää väkeä ja saikin parissa päivässä suojeluskuntalaisten lukumäärän nousemaan 320 mieheen. Osasto sai nimekseen Sigurdskåren eli Sigurdsin kaarti. Aseistuksena miehillä oli yhteensä noin sata sotilaskivääriä sekä muita kivääreitä. Lisää aseita onnistuttiin heille toimittamaan Helsingistä. Kaartin alipäällikköinä toimivat aliluutnantti Ivar Hast ja luutnantti Väinö Törnroos.
Siuntion ja Inkoon maanviljelijät kokoontuivat puolestaan Suitian kartanoon, parooni August Wreden joukkoihin. Heihin liittyi Helsingistä paenneita ruotsinkielisiä valkoisia, jotka muodostivat Svidjakåren-nimisen kaartin, päällikkönään vänrikki Edward W. Ward. Suojeluskuntaväkeen kuului noin 150 miestä. 10.2. käytiin ensimmäinen taistelu Suitian kartanossa, hyökkääjinä oli 120 punakaartilaista sekä 80 Hangosta saapunutta venäläistä. Taistelussa kaatui kaksi valkoista ja neljä punaista.
Sigurdsin päämajassa taisteluihin valmistautumiseen jäi aikaa kolmisen viikkoa. Ympäristöä linnoitettiin ja juoksuhautoja kaivettiin. Miehiä oli tullut sinne Tammisaaresta ja Snapperstunasta, Helsingistä, Espoosta ja Itä-Uudeltamaalta. Osa majoittui Ingelsin koululle ja osa Myllykylään.
Väkimäärä kasvoi yli 600 mieheen, kun myös Svidjan eli Suitian kaarti siirtyi 13.-14.2. välisenä yönä Sigurdsiin, josta tuli valkoisten viimeinen tukikohta Länsi-Uudellamaalla.
Ensimmäiset miestappiot tulivat 19.2. Siuntion Sjundbyhyn suuntautuneella tiedusteluretkellä, jolloin kaksi kaartiin kuulunutta sai surmansa. Sigurdskåren teki kaksi päivää myöhemmin kostoiskun Evitskogissa majailleita punakaartilaisia vastaan.
Wohlsin kartanoon perustettiin sairashuone, jossa työskenteli 15 lottaa sairaanhoitajina ja lääkärinä toimi Teddy Piaudet, josta tuli sittemmin Kirkkonummen ensimmäinen kunnanlääkäri, työpaikkanaan Heikkilään rakennettu sairaala, jossa palautuksen jälkeen toimi kunnantalo uuden kunnantalon valmistumiseen asti.
Kirkkonummella taistelut alkoivat 22.2., jolloin useita punakaartin komppanioita tuli sinne junalla Helsingistä, Lohjalta ja Hyvinkäältä, mutta myös muualta Uudeltamaalta. Tykistö kuljetettiin Jungfrubergin eli Neidonkallion mäelle, josta oli 2,5 km Sigurdsiin ja tulitus aloitettiin heti iltapäivällä kohti Sigurdsin kartanoa, Ingelsiä ja Myllykylää. Valkoisten asemia uhattiin myös konekiväärikomppanioiden toimesta. Neljä päivää jatkuneen ankaran tulituksen ja piirityksen jälkeen, mies- ja asevahvistusta saatuaan punaiset ottivat haltuunsa Ingelsin, jonka suojeluskuntaväki pakeni Sigurdsiin 25.2. Muistokivestä voi lukea, että tuona päivänä surmansa sai seitsemän valkoista. Näin suuren ylivoiman edessä Sigurdskårenin johto ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin jättää tämä asemapaikka.
Pakomatkalle lähtöä auttoi se, että yöllä seudulle laskeutui sankka sumu. Sen turvin 70 hevosen vetämä kolonna kulki aluksi maantietä pitkin Volsiin jatkaen sieltä matkaansa Humaljärven jäätä pitkin Sepänkylän suuntaan, tavoitteena kiertää punaisten saartorengas itäpuolelta. Sigurdsiin jäi pieni määrä miehiä, jotta punaiset eivät heti huomaisi lähtöä. Puolenyön tietämissä pakomatkalla ollut Sigurdskåren kohtasi ryhmän punakaartilaisia Sepänkylässä. Taistelussa kuoli yksi valkoinen ja seitsemän punaista, joista valkoiset ilmeisesti teloittivat neljä antautunutta. Tultuaan Masalantielle joukon tarkoituksena oli ensin jatkaa Helsingin suuntaan, mutta kun he kuulivat, että Masalan asemalle oli tullut punakaartilaisia, kaarti suuntasikin Jorvakseen, sieltä Honskbyn ja Friggesbyn ohi Upinniemeen, jossa he asettuivat Edön graniittilouhoksen parakkeihin.
Päämääränä oli vallata venäläisten hallussa oleva Mäkiluodon linnakesaari, alkuperäisnimeltään McElliot. Punaiset saivat tiedon aikeesta, kun luutnantti Hast kyseli saaren tilanteesta eräältä kalastajalta, joka viestitti tiedon välittömästi punakaartin esikuntaan Helsinkiin.
27.2. aamuvarhain 20–30 hengen ryhmä suuntasi kohti vajaa 10 km:n päässä olevaa Mäkiluotoa tavoitteenaan miehittää myös Träskön ja Lilla-Träskön saarissa sijaitsevia asemia sekä Rönnskärin majakkasaari. Mäkiluodossa oli vastassa venäläisten lisäksi suomalaisia ja virolaisia työmiehiä. Hast saapui sinne muutaman miehen kanssa - jättäen loput kauemmaksi taustatueksi - aikoen esiintyä elintarvikkeista kauppaa käyvänä miehenä. Väärinkäsityksen vuoksi takana olleet valkokaartilaiset aloittivat kuitenkin hyökkäyksen kohti Mäkiluotoa, mutta se torjuttiin. Hast jäi 15 miehen kanssa venäläisten vangiksi, loput perääntyivät mantereelle.
Edön louhokselle jääneillä ruoka oli lopussa ja lisäksi sitä tulitettiin Mäkiluodon linnakkeesta. Puoliltapäivin paikalle saapui kaksi ratsumiestä Ruotsin suurlähetystöstä valkoisen lipun kera. He olivat neuvotelleet punaisen johdon kanssa Sigurdskårenin antautumisesta. Sen johto; Liljeqvist, Wrede ja V. F. Johanson, lähti ruotsalaisten mukana jatkamaan neuvotteluja. Niiden mukaan punaiset lupasivat kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia sotavankien kohtelussa, sijoittaa heidät asiallisiin oloihin Helsingissä, huolehtia myös kaatuneista ja haavoittuneista sekä jättää rauhaan alueen valkoiset isännät antautumisen jälkeen. Niinpä nämä 467 suojeluskuntalaista kuljetettiin 28.2. kahdella junalla Helsinkiin ja vietiin siellä Ruotsalaisen reaalilyseon tiloihin, Kruunuhakaan, jossa he olivat vangittuna 13.4. saakka. Sigurdsin taisteluissa haavoittuneet vietiin puolestaan Biaudet’n johdolla SPR:n sotasairaalaan, Hotelli Kämpiin.
Rauhaa ei kuitenkaan saatu seudulle, sillä osasta Sigurdskårenin miehiä ja muista ruotsinkielisistä suojeluskuntalaisista muodostettiin Länsi-Uudenmaan pataljoona, joka teloitti sodan viime kuukausien aikana noin 200 punaista eri puolilla Uuttamaata, mm.Västankvarnissa Inkoossa surmansa sai toukokuussa yli 60 punakaartilaista.
Kirkkonummen taisteluista ilmestyi ensimmäinen kirja ”Sigurds”, suomeksi ”Kirkkonummen taistelut” jo elokuussa 1918, kirjoittajana taisteluihin osallistunut ylioppilas Ivar Hortling. Oitbackan kartanon isäntä Guy Topelius kirjoitti runon Sigurds 1918, taistelujen 5-vuotisjuhliin.
Muita teoksia Sigurdsin ja Suitian kaarteista ovat kirjoittaneet myös Alf Brenner ja Sven Berglund. Tammisaarelainen Sture Lindholm toimitti v. 2008 kirjan Sigurds saga, joka sisältää Sigurdsin kartanon taloudenhoitajan Henrik Lindebergin (1893–1961) päiväkirjamerkintöjä ja piirustuksia. Vuonna 1982 Hans Öfverström nauhoitti taisteluissa mukana olleiden valkokaartilaisten, Runar Lindholmin ja Hugo Ljunqvistin muistoja.
Lisäksi tehtiin marsseja Sigurdsin joukkojen kuin Suitiankin kunniaksi. Viimeksi mainittu, Svidja Marsch on Aarre Merikannon säveltämä.
Kirkkonummelainen St. Michael Brass soitti mm. Sigurdsin, Svidjan, Pellingin ja Kyrkslätts Ulanernas (ratsuväen) marssit sekä Finlandian Helsingissä 14.4. vapaussodan 100-vuotismuistojuhlassa.
– Ja soittivat niin hyvin, että tuli ihan kylmät väreet iholle, kiitteli Kaj Alakoski, joka kuului juhlan järjestäjätahoon, Frihetskrigets Södra traditionsföreningen eli Vapaussodan eteläiseen perinneyhdistykseen ja jonka isosisä, Oswald Öfverström kuului suojeluskuntaan.
Kyrkslätts Ulaner eli Kirkkonummen ratsuväestä voisi mainita, että sen perusti v. 1918 Oskar Behm, Rilaxholmin tilan pehtori. Ratsuväkeä johti H. A. Elfing, jolla oli maatila ja mylly Jorvaksessa. Hän kustansi pitkälti myös sen toimintaa.
Yhdistys, johon kuuluu etupäässä suojeluskunnassa palvelleiden jälkipolvea, pitää vapaussodan muistoa esillä juhlimalla Helsingissä vuosittain 16.5. sodan päättymistä ja viemällä mm. itsenäisyyspäivänä seppeleet hautamuistomerkeille.
Kirkon kulmauksessa olevan virallisen muistomerkin ja Ingelsin muistokiven lisäksi kukitetaan myös kenraalimajuri Walter Holbergin hauta, joka kuului Mannerheimin päämajaan ja joka luovutti Sigurdsin kartanon valkoisten päämajaksi ja muistetaan myös niitä kahta saksalaista sotilasta, joiden nelikulmainen, musta hautakivi löytyy hautausmaan eteläpäästä. Nämä miehet, kaatuivat Överbyssä 9.4.1918. Kiven juuressa on kyltti: kulttuurihauta.
– Tänä juhlavuonna veimme seppeleet hautamuistomerkeille myös helmikuussa, jolloin taistelut käytiin. Seppelenauhojemme värit olivat tänä 100 vuotisjuhlavuonna keltainen ja punainen, Suomen alkuperäisen vaakunan mukaan. Myös Suomen lipussa oli alun perin keltainen leijona punaisella pohjalla, perinteistä kertoo Kaj Alakoski, jonka mukaan suomalaiset, jotka kieltäytyivät menemästä Venäjän armeijaan, ottivat v. 1904 vastarintamerkin väreiksi punakeltaisen rusetin, mutta sisällissodan takia lipun väri haluttiin vaihtaa ja niinpä valituksi tulikin sinivalkoinen ristilippu.
Alakosken mukaan Sigurdsilla oli sikäli suuri merkitys, että se sitoi suuren määrän ”punikkeja”- mitä nimitystä tuohon aikaan käytettiin - Kirkkonummelle, joten valkoiset saivat paremmat rintamat muualla.
Kartanolle kävi huonosti, sillä punaiset polttivat sen kostoksi, kun saksalaiset tulivat valkoisten avuiksi.
Mannerheimin järjestämässä paraatissa Helsingissä 16.5. oli mukana Hilan kartanon isäntä, Aleksander Frey, senaattori, joka oli ollut mukana allekirjoittamassa itsenäisyysjulistusta ja oli myös Tarton rauhanneuvotteluissa allekirjoittajana.
– Rauha saatiin silloin pysyväksi. Vuoteen 1939 asti voittoparaati järjestettiin joka kevät16.5. Helsingissä sen kunniaksi, mutta talvisodan jälkeen tapa jäi, koska alettiin korostaa yhtenäistä Suomea.
– Tämä oli siviilisota eivätkä tappiot olleet kovin suuret taisteluissa, mutta ihmisiä kuoli teloituksissa ja vankileireillä punatautiin heikon ravinnon ja hygenian takia. Sekä 1917 että 1918 olivat huonoja satovuosia. Se oli kaikille hirveää aikaa, Alakoski summaa.
LIISA KOSONEN
LÄHTEET:
Wikipedia: Kirkkonummen taistelut
KS, 22.2.1998, Mikko Salon artikkeli
Kaj Alakosken haastattelu 2.5. Frihetskampen i Västra Nyland
”UNDER Frihetskrigett föllo som hjältar medlemmarna av Kyrkslättkåren” eli vapaussodassa kaatuneet Kirkkonummen kaartin sankarivainajat lukee Ingelsin muistokiven yläosassa ja alla on 18 miehen nimet, syntymä- ja kuolinpäivineen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMELLA vapaussodan muistomerkin tekijä oli Algot Jansson. Patsas sijoitettiin alun perin kellotapulin edustalle, kirkkotien varteen. Jalustassa oli Sigurdskåren sankarivainajien nimet ja lauseita sodasta.
Satu Holmlund
Suomi sai v. 1581 suuriruhtinaanmaan arvon ja oman leijonavaakunan Ruotsin alaisuudessa. Lipussa oli punaisella pohjalla kultainen jalopeura, jonka käpälien alla oli itämainen käyräsapeli. Tämä vanha lipun malli oli käytössä 100v-juhlissa vapaussodan perinneyhdistyksellä.
Satu Holmlund
INKOO
KIRKKONUMMI
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi