KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
– Kirkkotilan oikeuttaja ja keskushenkilö on Jeesus Kristus. Kirkot kantavat vuosituhansista perintöä. Miten kirkko voisi palvella mahdollisimman hyvällä tavalla oman aikansa ja tulevien sukupolvien tarpeita, sitä olemme tänään pohtimassa, kirkkoherra Hannu Suni johdatti Kirkkotila muutoksessa –illan aiheeseen Pyhän Mikaelin kirkossa keskiviikkona, 20.11. Tämä suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan yhteinen, huolella ja monipuolisella otteella valmisteltu ilta kirkon historiasta, teologiasta ja tulevaisuudesta oli kaikkinensa ajatuksia avartava kokemus.
Arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Kati Winterhalter Arkkitehtitoimisto Okulus Oy:stä esittelivät kirkon rakennushistoriaa ja seurakuntayhtymän tilaamaa idealuonnosta kirkon sisätilan uusista tilajärjestelyistä. Kirkkoherrat Hannu Suni ja Aino-Karin Lovén selvittelivät puolestaan kirkkotilan teologiaa. Musiikillista antiakaan ei unohdettu, siitä vastasi kanttori Ilona Nyman yhdessä laulu- ja soitinyhtye Verson kanssa. Alustusten jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella asiasta.
Suni muistutti, että tarpeita kirkkotilan käytölle on paljon; jumalanpalveluselämä, sakramentit, toimitukset, hiljaisuuden tarve, kirkkokonsertit jne. Nykyajan ajattelu on tuonut siihen vielä uusia sisältöjä.
– Seurakuntalaisella on oltava kirkossa oikeus ja mahdollisuus osallisuuteen, vuorovaikutukseen ja esteettömyyteen. Vertikaalinen taso (Jumala-ihminen) ja horisontaalinen taso (ihmisten välinen) kuuluvat yhteen, Suni selvitteli asiaa painottaen, että erityisen tärkeää on tämän kaiken keskellä pohtia, miten kirkon levollisuus ja pyhyys säilytetään ja miten istuminen ja liikkuminen järjestetään.
Bonsdorffin esitys - selventävien kuvien ja piirrosten kera - tämän kuntamme vanhimman ja merkittävimmän rakennuksen historiasta noin 500 vuoden ajalta avasi ymmärrystä, että kirkko on ollut muutosten kourissa kautta aikojen. Välillä sodat tai ajan hammas ovat sitä tuhonneet, sitten taas uudet sukupolvet ovat sitä jälleenrakentaneet ja laajentaneet.
Nykyiseen malliinsa kirkko rakennettiin 1800-luvun puolivälissä arkkitehti Jean Wiikin suunnitelman mukaisesti, kun silloin käytössä ollut kirkko koettiin niin huonokuntoiseksi, ahtaaksi ja kosteaksi. Wiik laajensi kirkon ristikirkoksi, perinteiseen goottilaistyyliin. Kaikki ristivarret eli sakarat saivat silloin oman parvensa. Alttari tehtiin nykyisen flyygelin kulmaukseen. Vasta v. 1882 kirkkoon hankittiin lämmityslaitteet ristivarsien kulmiin, sitä ennen ei kirkossa ollut minkäänlaista lämmitystä!
Porkkalan parenteesin jälkeen kirkon restauroinnista vastanneen arkkitehti Olof Hanssonin perusajatus oli, että kirkkoon tullessaan ihminen lähestyy Jumalaa astumalla aina ylöspäin; ensin hän astuu kellotornin, sitten kirkon portaat ja lopuksi askelmat alttarille. Esteettömyys oli aivan tuntematon käsite eikä seurakuntalaisia tuohon aikaan juurikaan kuultu.
– Hanssonin tavoitteena oli luoda kirkosta moderni ja ajaton. Risti tuli alttaritilan keskeiseksi elementiksi ja alttaritaulu pantiin sivuseinälle. Itäisen ristivarteen tehtiin toimituskappeli ja sen lattia laskettiin, perusteluina, että näin tämä osa kirkon lattiasta sai keskiaikaisen korkeutensa. Parvia ei enää rakennettu. Puulattian tilalle tuli betonilattia ja lattialämmitys, jonka putkistoon pääsemiseksi piti tehdä luukkuja, mutta betonimiehet jättivät ne tekemättä, mikä on aiheuttanut myöhemmin hankaluuksia, kun ei ole kulkua lattian alle, Bonsdorff valotti kirkon lähihistoriaa.
Suorastaan tajunnanräjäyttävää oli nähdä alustavat suunnitelmat kirkon keskitilan muutoksista. Pyöreän muotoinen tammilattia, toisiinsa puolikaareksi sidotut, irrotettavat tuolit ja keskiössä myös nuo upeat, 1600-luvulta peräisin olevat kattokruunut toivat kauniisti esille tutun ja rakkaaksi käyneen kirkkotilan, mutta paljon lämpimämpänä, avarampana ja kutsuvampana verrattuna nykyiseen.
Havainnekuvien jälkeen tämä 50-luvun lopulla toteutettu sisustus vaikutti kovin kulmikkaalle ja karulle; kovat, kiinni niitatut kovat penkit ja teräväreunaiset betoniportaat alttarille. Nykyaikana tällaista jäykkää suunnittelua ei enää huolittaisi kirkkoihin eikä muihinkaan julkisiin tiloihin.
Muutossuunnitelmissa merkittäväksi lähtökohdaksi mainittiin aputilojen suuri tarve. Niitä oli suunniteltu lehterin alle, itäiseen ristivarteen niin työntekijöitä kuin tarpeistoakin varten, myös kirkkokahvien keittämistä tässä ”vuorovaikutuksen” kirkossa, koska iso osa jättää tulematta seurakuntatalolla järjestettäville kirkkokahveille.
Eteläiseen ristivarteen oli erotettu Pieta-kappeli pienimuotoisempia tilaisuuksia varten. Nimensä se on saanut Pieta-veistoksesta, joka nykyään sijaitsee tulo-oven viereisessä nurkassa.
Pohjoissakaran pääty säilyisi edelleen lasten käytössä, hiljaisena tilana.
Nykyään istumapaikkoja on 496 ja uudistuksen jälkeen salin, pikku kappelin ja lehterin yhteinen paikkaluku olisi 552.
Allekirjoittanut istui kirkkovaltuustossa silloin, kun vuosia riideltiin kovin ottein alttarin madaltamisesta. Aika ei silloin ollut kypsä muutoksille, mutta ehkäpä nyt jo on.
– Takaisin ei ole paluuta. Myös kirkko elää ajassa, tekijät totesivat ja muistuttivat, että työ on ihan alussa, mutta jostakin oli lähdettävä liikkeelle.
– Antakaa meille palautetta, se on meille ruokaa, että saamme kaiken toimivammaksi, tekijät pyysivät. Palautuksia on Sunin mukaan kerättykin jo työntekijöiltä ja isoisilta, jotka toivoivat kirkkoon uudistuksina mm. pehmustettuja istuimia, mutta ”coolisti vanhan säilymistä” sekä yökirkkoon osallistuneilta lapsilta ja 1.-3. lk-asteen koululaisilta.
Yleisökeskustelun avautuessa ensimmäisen puheenvuoron saanut Ann Lönnberg tiivisti sanottavansa lopuksi: ”Jätte nöjd!”
– Kun näin nämä kuvat, tajusin sen, että se mitä kirkossa nyt näemme, on vain kapea siivu kirkon historiasta. Sana on tullut keskellemme. Kirkon muoto on jo risti. Se on valtavan hienoa symboliikkaa, ajatuksiaan valotti Johanna Tilus, tiedottajapappi.
Ylipäätään kannanotoissa iloittiin siitä, miten havainnekuvissa oli nähtävissä lämpöä, kauneutta, valoisuutta ja raikkautta. Heikki ”Panda” Pietilä näki pyöreässä mallissa tuttuutta Räfsön kotakirkon kanssa, vain nuotiopaikka puuttui. Kiitosta saivat myös kirkkosalin tasaisuus ja siirrettävät istuimet.
Tärkeänä pidettiin, että silmille olisi katseenvangitsijana jotakin pyhää tai siihen viittaavaa. Se oli huomioitu ideoimalla alttarin taakse suunniteltuun kaariseinään risti sekä kastepuu.
Muutama ihmettelevä kommentti tuli lehterin rakentamisesta itäiseen ristivarteen, koska pappi olisi kirkkotilaisuuksissa selin siellä istuviin ja he olisivat puolestaan lattiatasolla istuvien katseiden kohteina. Yleisön joukosta todettiin, että jumalanpalveluksen perusasia ei ole yhteisöllinen, vaan Jumalan kansan vaellus kohti pelastusta ja siksi näkökenttää vastassa pitäisi olla Jumala eikä ihmisiä.
Suunnittelijat puolustivat ideaa kirkkotilan monimuotoisuuden lisäämisellä, esimerkiksi suurten kuorojen yhteisesiintymiseen parvelta käsin.
– Koska noin 100 vuoden ajan joka sakarassa oli parvet, kokeilimme, voisiko se olla mahdollista myös nykyajassa, he puolustivat ideaa. Yksi ehdotus tuli vielä myöhemmin urkuparven siirtämisestä vastakkaiseen sakaraan, mutta ehkäpä sellainen urakka olisi aivan liian kallis.
Huolta kannettiin myös muutostöiden hintalapusta, kun seurakunnalla on näitä korjauksia tarvitsevia kiinteistöjä niin paljon. Suni tähdensi, että kyse on tässä pitkän tähtäimen suunnittelusta ja nyt ollaan vasta ensimmäisessä luonnoksessa. Tilaisuudessa sai antaa jo kirjallista palautetta, mutta talven aikana avautuu myös kaikille avoin nettikysely vastaamista varten.
Vuorovaikutuksen kirkon suunnittelussa arvostetaan siis seurakuntalaisten mielipiteitä. Niinpä itsekin, kuultuani että ison alttariristin paikka on vielä epäselvä, aloin miettiä sille paikkaa joko pohjoisen tai eteläisen ristivarren seinälle, sillä valtavan kokonsa takia sen alla olisi epämukava istua!
LIISA KOSONEN
Vuorovaikutuksen kirkko – kirkkotila muuttuvan keskuksen ytimessä. Näkymä alttarille ja itäisen ristivarren lehterille. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
NÄKYMÄ lehteriltä urkuparvelle päin. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
SISÄTILOJEN järjestely. A. pieta’-kappeli, (B.) Kirkkokahvit?, C. Lapsityön tila, D. Morsiamen tila, E. Yleisö WC, F. ja G. Lähetyskynttelikkö ja virsikirjat, H. Henkilökunnan tilat. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
ALTTARIPORTAIDEN säilyttämisestä käytiin kova kädenvääntö 90-luvulla. Dora Jungin kirkkotekstiilit määrittivät alttarin koon ja sen huomattavan korkeuden, kun kirkkotila remontoitiin Porkkalan palautuksen jälkeen.
Satu Holmlund
TÄMÄ arvokas, vanha Pieta-veistos, joka kuvaa ristiltä otettua Jeesusta äitinsä sylissä, on antanut nimen suunnitelmissa olevalle pienelle kappelille eteläiseen ristivarteen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
– Kirkkotilan oikeuttaja ja keskushenkilö on Jeesus Kristus. Kirkot kantavat vuosituhansista perintöä. Miten kirkko voisi palvella mahdollisimman hyvällä tavalla oman aikansa ja tulevien sukupolvien tarpeita, sitä olemme tänään pohtimassa, kirkkoherra Hannu Suni johdatti Kirkkotila muutoksessa –illan aiheeseen Pyhän Mikaelin kirkossa keskiviikkona, 20.11. Tämä suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan yhteinen, huolella ja monipuolisella otteella valmisteltu ilta kirkon historiasta, teologiasta ja tulevaisuudesta oli kaikkinensa ajatuksia avartava kokemus.
Arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Kati Winterhalter Arkkitehtitoimisto Okulus Oy:stä esittelivät kirkon rakennushistoriaa ja seurakuntayhtymän tilaamaa idealuonnosta kirkon sisätilan uusista tilajärjestelyistä. Kirkkoherrat Hannu Suni ja Aino-Karin Lovén selvittelivät puolestaan kirkkotilan teologiaa. Musiikillista antiakaan ei unohdettu, siitä vastasi kanttori Ilona Nyman yhdessä laulu- ja soitinyhtye Verson kanssa. Alustusten jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella asiasta.
Suni muistutti, että tarpeita kirkkotilan käytölle on paljon; jumalanpalveluselämä, sakramentit, toimitukset, hiljaisuuden tarve, kirkkokonsertit jne. Nykyajan ajattelu on tuonut siihen vielä uusia sisältöjä.
– Seurakuntalaisella on oltava kirkossa oikeus ja mahdollisuus osallisuuteen, vuorovaikutukseen ja esteettömyyteen. Vertikaalinen taso (Jumala-ihminen) ja horisontaalinen taso (ihmisten välinen) kuuluvat yhteen, Suni selvitteli asiaa painottaen, että erityisen tärkeää on tämän kaiken keskellä pohtia, miten kirkon levollisuus ja pyhyys säilytetään ja miten istuminen ja liikkuminen järjestetään.
Bonsdorffin esitys - selventävien kuvien ja piirrosten kera - tämän kuntamme vanhimman ja merkittävimmän rakennuksen historiasta noin 500 vuoden ajalta avasi ymmärrystä, että kirkko on ollut muutosten kourissa kautta aikojen. Välillä sodat tai ajan hammas ovat sitä tuhonneet, sitten taas uudet sukupolvet ovat sitä jälleenrakentaneet ja laajentaneet.
Nykyiseen malliinsa kirkko rakennettiin 1800-luvun puolivälissä arkkitehti Jean Wiikin suunnitelman mukaisesti, kun silloin käytössä ollut kirkko koettiin niin huonokuntoiseksi, ahtaaksi ja kosteaksi. Wiik laajensi kirkon ristikirkoksi, perinteiseen goottilaistyyliin. Kaikki ristivarret eli sakarat saivat silloin oman parvensa. Alttari tehtiin nykyisen flyygelin kulmaukseen. Vasta v. 1882 kirkkoon hankittiin lämmityslaitteet ristivarsien kulmiin, sitä ennen ei kirkossa ollut minkäänlaista lämmitystä!
Porkkalan parenteesin jälkeen kirkon restauroinnista vastanneen arkkitehti Olof Hanssonin perusajatus oli, että kirkkoon tullessaan ihminen lähestyy Jumalaa astumalla aina ylöspäin; ensin hän astuu kellotornin, sitten kirkon portaat ja lopuksi askelmat alttarille. Esteettömyys oli aivan tuntematon käsite eikä seurakuntalaisia tuohon aikaan juurikaan kuultu.
– Hanssonin tavoitteena oli luoda kirkosta moderni ja ajaton. Risti tuli alttaritilan keskeiseksi elementiksi ja alttaritaulu pantiin sivuseinälle. Itäisen ristivarteen tehtiin toimituskappeli ja sen lattia laskettiin, perusteluina, että näin tämä osa kirkon lattiasta sai keskiaikaisen korkeutensa. Parvia ei enää rakennettu. Puulattian tilalle tuli betonilattia ja lattialämmitys, jonka putkistoon pääsemiseksi piti tehdä luukkuja, mutta betonimiehet jättivät ne tekemättä, mikä on aiheuttanut myöhemmin hankaluuksia, kun ei ole kulkua lattian alle, Bonsdorff valotti kirkon lähihistoriaa.
Suorastaan tajunnanräjäyttävää oli nähdä alustavat suunnitelmat kirkon keskitilan muutoksista. Pyöreän muotoinen tammilattia, toisiinsa puolikaareksi sidotut, irrotettavat tuolit ja keskiössä myös nuo upeat, 1600-luvulta peräisin olevat kattokruunut toivat kauniisti esille tutun ja rakkaaksi käyneen kirkkotilan, mutta paljon lämpimämpänä, avarampana ja kutsuvampana verrattuna nykyiseen.
Havainnekuvien jälkeen tämä 50-luvun lopulla toteutettu sisustus vaikutti kovin kulmikkaalle ja karulle; kovat, kiinni niitatut kovat penkit ja teräväreunaiset betoniportaat alttarille. Nykyaikana tällaista jäykkää suunnittelua ei enää huolittaisi kirkkoihin eikä muihinkaan julkisiin tiloihin.
Muutossuunnitelmissa merkittäväksi lähtökohdaksi mainittiin aputilojen suuri tarve. Niitä oli suunniteltu lehterin alle, itäiseen ristivarteen niin työntekijöitä kuin tarpeistoakin varten, myös kirkkokahvien keittämistä tässä ”vuorovaikutuksen” kirkossa, koska iso osa jättää tulematta seurakuntatalolla järjestettäville kirkkokahveille.
Eteläiseen ristivarteen oli erotettu Pieta-kappeli pienimuotoisempia tilaisuuksia varten. Nimensä se on saanut Pieta-veistoksesta, joka nykyään sijaitsee tulo-oven viereisessä nurkassa.
Pohjoissakaran pääty säilyisi edelleen lasten käytössä, hiljaisena tilana.
Nykyään istumapaikkoja on 496 ja uudistuksen jälkeen salin, pikku kappelin ja lehterin yhteinen paikkaluku olisi 552.
Allekirjoittanut istui kirkkovaltuustossa silloin, kun vuosia riideltiin kovin ottein alttarin madaltamisesta. Aika ei silloin ollut kypsä muutoksille, mutta ehkäpä nyt jo on.
– Takaisin ei ole paluuta. Myös kirkko elää ajassa, tekijät totesivat ja muistuttivat, että työ on ihan alussa, mutta jostakin oli lähdettävä liikkeelle.
– Antakaa meille palautetta, se on meille ruokaa, että saamme kaiken toimivammaksi, tekijät pyysivät. Palautuksia on Sunin mukaan kerättykin jo työntekijöiltä ja isoisilta, jotka toivoivat kirkkoon uudistuksina mm. pehmustettuja istuimia, mutta ”coolisti vanhan säilymistä” sekä yökirkkoon osallistuneilta lapsilta ja 1.-3. lk-asteen koululaisilta.
Yleisökeskustelun avautuessa ensimmäisen puheenvuoron saanut Ann Lönnberg tiivisti sanottavansa lopuksi: ”Jätte nöjd!”
– Kun näin nämä kuvat, tajusin sen, että se mitä kirkossa nyt näemme, on vain kapea siivu kirkon historiasta. Sana on tullut keskellemme. Kirkon muoto on jo risti. Se on valtavan hienoa symboliikkaa, ajatuksiaan valotti Johanna Tilus, tiedottajapappi.
Ylipäätään kannanotoissa iloittiin siitä, miten havainnekuvissa oli nähtävissä lämpöä, kauneutta, valoisuutta ja raikkautta. Heikki ”Panda” Pietilä näki pyöreässä mallissa tuttuutta Räfsön kotakirkon kanssa, vain nuotiopaikka puuttui. Kiitosta saivat myös kirkkosalin tasaisuus ja siirrettävät istuimet.
Tärkeänä pidettiin, että silmille olisi katseenvangitsijana jotakin pyhää tai siihen viittaavaa. Se oli huomioitu ideoimalla alttarin taakse suunniteltuun kaariseinään risti sekä kastepuu.
Muutama ihmettelevä kommentti tuli lehterin rakentamisesta itäiseen ristivarteen, koska pappi olisi kirkkotilaisuuksissa selin siellä istuviin ja he olisivat puolestaan lattiatasolla istuvien katseiden kohteina. Yleisön joukosta todettiin, että jumalanpalveluksen perusasia ei ole yhteisöllinen, vaan Jumalan kansan vaellus kohti pelastusta ja siksi näkökenttää vastassa pitäisi olla Jumala eikä ihmisiä.
Suunnittelijat puolustivat ideaa kirkkotilan monimuotoisuuden lisäämisellä, esimerkiksi suurten kuorojen yhteisesiintymiseen parvelta käsin.
– Koska noin 100 vuoden ajan joka sakarassa oli parvet, kokeilimme, voisiko se olla mahdollista myös nykyajassa, he puolustivat ideaa. Yksi ehdotus tuli vielä myöhemmin urkuparven siirtämisestä vastakkaiseen sakaraan, mutta ehkäpä sellainen urakka olisi aivan liian kallis.
Huolta kannettiin myös muutostöiden hintalapusta, kun seurakunnalla on näitä korjauksia tarvitsevia kiinteistöjä niin paljon. Suni tähdensi, että kyse on tässä pitkän tähtäimen suunnittelusta ja nyt ollaan vasta ensimmäisessä luonnoksessa. Tilaisuudessa sai antaa jo kirjallista palautetta, mutta talven aikana avautuu myös kaikille avoin nettikysely vastaamista varten.
Vuorovaikutuksen kirkon suunnittelussa arvostetaan siis seurakuntalaisten mielipiteitä. Niinpä itsekin, kuultuani että ison alttariristin paikka on vielä epäselvä, aloin miettiä sille paikkaa joko pohjoisen tai eteläisen ristivarren seinälle, sillä valtavan kokonsa takia sen alla olisi epämukava istua!
LIISA KOSONEN
Vuorovaikutuksen kirkko – kirkkotila muuttuvan keskuksen ytimessä. Näkymä alttarille ja itäisen ristivarren lehterille. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
NÄKYMÄ lehteriltä urkuparvelle päin. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
SISÄTILOJEN järjestely. A. pieta’-kappeli, (B.) Kirkkokahvit?, C. Lapsityön tila, D. Morsiamen tila, E. Yleisö WC, F. ja G. Lähetyskynttelikkö ja virsikirjat, H. Henkilökunnan tilat. Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Okulus Oy.
Satu Holmlund
ALTTARIPORTAIDEN säilyttämisestä käytiin kova kädenvääntö 90-luvulla. Dora Jungin kirkkotekstiilit määrittivät alttarin koon ja sen huomattavan korkeuden, kun kirkkotila remontoitiin Porkkalan palautuksen jälkeen.
Satu Holmlund
TÄMÄ arvokas, vanha Pieta-veistos, joka kuvaa ristiltä otettua Jeesusta äitinsä sylissä, on antanut nimen suunnitelmissa olevalle pienelle kappelille eteläiseen ristivarteen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi