LEHMUSKARTANON hoitokoti on yksi kunnan perustettavaan yhtiöön siirtyvistä kiinteistöistä. Sen tasearvo on noin 3,6 miljoonaa euroa.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Kirkkonummi yhtiöittämässä sote- ja pelastuspalveluiden kiinteistötKIRKKONUMMI
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittäminen on toimitilapalvelujen lautakunnan esityslistalla tiistaina 18.11.
Lautakunnalle ehdotetaan, että se esittää edelleen kunnanhallitukselle, että kunta perustaa yhtiön, jonka tehtävänä on omistaa ja hallinnoida Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuokraamia kiinteistöjä.
Kiinteistöt luovutetaan yhtiölle kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa perustettavaan yhtiöön siirretään Masalan terveysasema, Kirkkonummen työkeskus sekä hoivakoti Lehmuskartano. Toisessa vaiheessa yhtiöön siirretään paloasema ja öljyntorjuntavarikko. Rakennusten omistus siirtyy yhtiölle ja maapohjat jäävät kunnan omistukseen.
Kunta tuottaisi kiinteistöjen huollon ja ylläpidon palvelut yhtiölle. Tuotettavista palveluista tehdään kunnan ja yhtiön välinen sopimus, joka tuodaan käsittelyyn toimitilapalveluiden lautakunnalle sen jälkeen kun kunnanvaltuusto on päättänyt yhtiöittämisestä.
Kunnanhallitus päättää yhtiöittämiseen liittyvistä järjestelyistä ja rahoituksesta.
Sote-kiinteistöt jäivät uudistuksessa kunnan omistukseen
Sote-uudistuksessa vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyi hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Kiinteistöt jäivät kuntien omistukseen ja rakennuksissa tapahtuva toiminta siirtyi hyvinvointialueille, jolloin hyvinvointialueista tuli kuntien vuokralaisia. Uudistuksen voimaantuloon liittynyt voimaanpanolaki määritteli siirtymän alkuvuosien vuokra-ajan 3+1 vuotta sekä vuokratason.
Kiinteistöt, joissa kunta jatkaa 3+1 -kauden jälkeen neuvoteltavalla jatkokaudella toimitilojen hallintaa ja hyvinvointialue vuokrausta, tulee kuntalain mukaan yhtiöittää. Kuntia koskevan voimaanpanolain mukaisen siirtymäajan jälkeen hyvinvointialueille vuokrattuja kiinteistöjä koskeva yhtiöittämisvelvoite astuu voimaan kauden päättyessä eli 1.1.2026 alkaen, mikäli hyvinvointialue ei käytä optiovuotta.
Lakisääteinen yhtiöittämisvelvoite tarkoittaa, että kuntalain mukaan kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla, sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Kiinteistöjen vuokraamisesta hyvinvointialueille tulee lain mukaisesti yhtiöittämisvelvoitteen alaista toimintaa ja muodostettavan yhtiön tulee olla elinkelpoinen sekä kantaa itse itsensä.
Kiinteistöiden tilanne Kirkkonummella
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on ilmoittanut, ettei aio käyttää optiovuotta. Hyvinvointialue on myös ilmoittanut, että Kirkkonummen kunnassa sijaitsevien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen yksiköiden toiminta jatkuu muissa kohteissa paitsi Killinmäen rakennuksissa 5 ja 6. Kirkkonummen kunta ja hyvinvointialue neuvottelevat jatkosopimukset. Tämä tarkoittaa Kirkkonummen kunnan osalta sitä, että sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan kohteet tulee yhtiöittää 1.1.2026 alkaen.
Yhtiöittämisvelvoite ei koske kiinteistöjä, joiden pinta-alasta vähemmän kuin puolet on hyvinvointialueen käytössä. Tällaiset tilat ovat pääosin oppilashuollon tiloja kouluilla ja ne on jätetty yhtiöittämistarkastelun ulkopuolelle.
Perustettava uusi yhtiö
Kunta voi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuslaitoksen kiinteistöjen yhtiöittämisen yhteydessä tehdä päätöksen, vastaanottaako kunnan omistama olemassa oleva yhtiö yhtiöitettävät kiinteistöt vai perustetaanko tarkoitukseen uusi yhtiö.
Kirkkonummen kunnalla ei ole tarkoitukseen soveltuvaa olemassa olevaa yhtiötä, johon sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kiinteistöt olisi mahdollista suoraan liittää, joten tarkoitukseen tulee perustaa erillinen osakeyhtiö.
Yhtiöittämisestä on tehty selvitys ja tarkastelussa ovat olleet mukana Masalan terveysasema, Kirkkonummen työkeskus, hoivakoti Lehmuskartano, Kirkkonummen paloasema, Kirkkonummen öljyntorjuntavarikko sekä Killinmäen kiinteistöt.
FCG:n tekemien mallinnusten perusteella Kirkkonummen kunnalle on suositeltu yhtiöittämistä kaksivaiheisesti sekä ns. hybridimallilla siten, että vaiheessa 1 yhtiöitetään 3+1 -kauden vuokrasopimuksilla olleet kiinteistöt Masalan terveysasema verovapaana apporttina tasearvolla sekä Kirkkonummen työkeskus ja hoivakoti Lehmuskartano kaupalla tasearvoilla. Vaiheessa 2 yhtiöitetään siirtyneillä vuokrasopimuksilla olleet Kirkkonummen paloasema ja Kirkkonummen öljyntorjuntavarikko.
Ennen käytännön yhtiöittämistoimia ja yhtiön perustamista yhtiöittämiseen liittyvät linjaukset käytetään päätöksenteossa toimitilapalveluiden lautakunnalla, kunnanhallituksella sekä kunnanvaltuustolla.
Purkukuntoinen Killinmäki jää ulkopuolelle
Yhtiöittämisen ulkopuolelle jäävät Killinmäen alueen rakennukset, jotka ovat jo lähes purkukuntoisia ja ovat uuden kaavan yhteydessä menossa purettaviksi. Jättämällä purettavat kiinteistöt omistukseensa, kunta varmistaa purkukulujen arvonlisäverojen vähennyskelpoisuuden sekä välttää riskin, että huonokuntoiset runsaasti korjausvelkaiset rakennukset aiheuttaisivat perustettavan yhtiön kantokyvylle tarpeettoman taloudellisen riskin.
Vaikutus kunnan talouteen positiivinen
Yhtiöittämisen vaikutus kunnan talouteen on positiivinen tulevan 10 vuoden tarkasteluajanjakson aikana maanvuokratulojen, kiinteistöverojen, tukipalveluiden myyntituottojen sekä lainanlyhennysten lisäksi myös osinkotulojen, investointilainojen rahoitustuottojen ja yhteisövero-osuuksien ansiosta. Yhtiö voi tulouttaa ylimääräiset kassavarat vuosittain kunnalle osinkona tai pääomanpalautuksena.
