KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt, että Kirkkonummen seurakuntayhtymä tekee sopimuksen Kirkkonummen Kolsarissa sijaitsevan historiallisen venäläisen hautausmaan hoidosta Itä-Suomen aluehallintoviraston kanssa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella hintaan 6000 euroa/vuosi. Sopimukseen sisältyy hautausmaan nurmenleikkuu keskimäärin kerran viikossa.
Itä-Suomen aluehallintovirasto on tiedustellut Kirkkonummen seurakuntayhtymältä mahdollisuutta ottaa hoidettavakseen Kirkkonummen Kolsarissa sijaitsevan venäläisen hautausmaan hoito. Itä-Suomen aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu koko Suomen alueella hoitaa hautaustoimilain mukaisia tehtäviä sekä hautaustoimen rahoitukseen liittyviä tehtäviä, mukaan lukien Kolsarissa sijaitseva hautausmaa.
Suomella ja Venäjällä on valtiosopimus sotavainajayhteistyöstä. Valtiosopimus on edelleen voimassa ja se velvoittaa Suomen valtion hoitamaan hautoja. Itä-Suomen aluehallintovirastolla on tällä hetkellä 39 hoitosopimusta eri puolella Suomea hauta-alueiden hoitoon liittyen. Sopimusosapuolina on eri tahoja, kuten seurakuntia, kuntia ja yhdistyksiä.
Kolsarissa sijaitseva hautausmaa on historiallinen Porkkalan vuokra-aikaan (parenteesiin) liittyvä noin puolen hehtaarin suuruinen hautausmaa-alue, jossa on 489 hautaa (210 sotilashautaa, 95 siviilihautaa ja 184 lapsihautaa) sekä hautamuistomerkki. Hoitosopimukseen ei sisälly talvikunnossapitoa, mahdollisten töhryjen poistoa, puiden, hautakivien tai muistomerkkien hoitoa, tai alueen kunnostukseen liittyviä tehtäviä.
VENÄLÄINEN Hautausmaa sijaitsee Kirkkonummen Kolsarissa.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi