INKOO
INKOO
Inkoon kunnanhallitus käsittelee ensi maanantain 6.5. kokouksessaan Joddböle V-kaavoitussopimusta, joka mahdollistaisi vihreän teräksen tehtaan ja siihen liittyvien vetylaitosten rakentamisen Joddböleen Inkooseen. Lisäksi
Maanomistajat toivovat, että alueelle mahdollistetaan myös muuta teollista toimintaa.
Kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se hyväksyy kaavoitussopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja kaavoituspäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.
Asemakaavoitus aloitetaan mahdollisimman nopeasti ja tavoitteena on, että asemakaava on laadittu 2024. Tavoitteena on, että kunta ja yhteistyökumppanit neuvottelevat asemakaavan ehdotusvaiheessa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maankäyttösopimuksen.
Yhteistyökumppanit vastaavat kaikista kaavan laatimisesta aiheutuvista kustannuksista. Kaava laaditaan konsulttityönä, jonka laadintaa kunta ohjaa.
Sopimusalueen pinta-ala on noin 400 hehtaaria ja se on lähes kokonaan sopimuskumppanien Fortumin, Inkoo Shippingin ja Ruduksen omistuksessa.
Inkoon kunta toivoo maanomistajilta tiivistä viestintää hankkeen vaikutuksista Inkooseen ja paikallisväestöön siten, että ymmärrys hankkeen vaikutuksista kasvaa.
KUNNANHALLITUKSELLE ehdotetaan, että se hyväksyy Joddböle V kaavoitussopimuksen. Asemakaavoitus on tarkoitus aloittaa mahdollisimman nopeasti ja sen on tarkoitus mahdollistaa vihreän teräksen tehtaan ja siihen liittyvien vetylaitosten rakentaminen Inkoon Joddböleen.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi