HUSin yhtymähallitus on hyväksynyt äänestyksien jälkeen palveluverkkoon liittyvät muutokset, jotka koskevat erityisesti Lohjan ja Porvoon sairaaloita. Öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset loppuvat Lohjan ja Porvoon sairaaloissa. Samalla myös synnytystoiminta siirtyy pois Lohjan sairaalasta HUSin muihin synnytyssairaaloihin tulevina vuosina.
Muutokset tapahtuvat Lohjalla viimeistään vuonna 2026. Lisäksi yhtymähallitus hyväksyi yksimielisesti moniosaisen HUSin synnytyksiä ja synnytyssairaaloita koskevan toimenpidekokonaisuuden. Kehitystoimenpiteet koskevat synnytysvalmennuksia ja synnytyspelon ehkäisyä, synnytyssairaaloiden toimintamalleja, imetysohjausta, lasta odottavien ja synnyttävien perheiden hoitoketjuja sekä synnytyksiä hoitavan henkilökunnan työhyvinvointia ja osallisuutta muutosten suunnittelussa.
Porvoossa muutokset tapahtuvat vuonna 2027. Profiilien muutosten myötä HUS pystyy lisäämään suunnitelmallista leikkaustoimintaa Lohjan ja Porvoon sairaaloissa merkittävästi.
HUSin yhtymähallitus päätti, että se esittää 15.6.2024 kokoontuvalle yhtymäkokoukselle, että vuoden 2025 talousarviovalmistelua jatketaan valtiovarainministeriön 29.4.2024 julkaisemien rahoituslaskelmien perusteella 2 444 881 000 euron kehyksen pohjalta. Talousarviovalmistelussa tullaan huomioimaan mahdolliset tulevat työnjaolliset muutokset sekä valtiovarainministeriön lopulliset rahoituslaskelmat.
Talousarviokehys edellyttää HUSilta noin 55 miljoonaa euron sopeutusohjelmaa vuodelle 2025. HUS joutuu sopeuttamaan talouttaan vuosina 2025–2027 yhteensä vähintään 225 miljoonalla eurolla. Sopeuttamistoimilla mahdollistetaan HUS-yhtymän tulevien merkittävien investointien toteuttaminen sekä lisääntyvään palvelutarpeeseen vastaaminen. Sopeutusohjelma tuodaan yhtymähallituksen 3.6. kokoukseen ensimmäiseen käsittelyyn.
LOHJAN sairaala. Kuva: Heli Kurimo/HUS
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi