KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Torstaina 3.11. klo 9 avataan Kirkkonummen uudistettu JYSK-myymälä. Vuonna 2016 Kirkkonummella aloittanut myymälä on saanut uuden valoisamman ilmeen uusitun värimaailman, lattian, valaistuksen ja myymäläkalusteiden myötä.
Kirkkonummen myymälä edustaa ketjun uusinta konseptia, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota tuotteiden inspiroivaan esittelyyn. Uuden pohjaratkaisun ansiosta myymälään on saatu selkeämpi jako eri tuotealueille.
Huonekalujen sekä nukkumisen ja sisustamisen tuotteiden lisäksi myymälässä on esillä jo laaja valikoima joulun tuotteita.
Avajaisten kunniaksi Kirkkonummen myymälä on täynnä hyviä tarjouksia ja avajaispäivänä torstaina luvassa on makkaranpaistoa ulkona ja myymälän sisällä musiikkia dj:n toimesta.
– Avajaistarjousten lisäksi jaamme torstaina 3.11. ja lauantaina 5. marraskuuta 50 ensimmäiselle asiakkaalle 50 euron arvoisen lahjakortin JYSK-myymälään, kertoo JYSK Kirkkonummen myymälänhoitaja Essi Keränen.
Keskiviikkona 2.11. Kirkkonummen JYSK on suljettu ja uudistettuun myymälään tehdään vielä viimeisiä silauksia ennen avajaispäivää.
– Normaalimiehitys myymälässä meillä on noin 6-7, joista 2 hlö vuorossa, mutta torstaina vietettävän avajaispäivän hulinaan varaudumme parinkymmenen henkilön voimin, hymyilee Essi.
Hän on todella tyytyväinen loppusuoralla olevaan myymälän uudistukseen.
– Uudistettu myymälä näyttää nyt houkuttelevalta ja olemme saaneet enemmän huonekaluja esille. Vaikka verkkokaupan tilaukset ovat kasvaneet, asiakkaat haluavat tulla paikan päälle katsomaan ja testaamaan huonekaluja.
Essin mukaan JYSKin tavoitteena on olla lähellä asiakasta hyvien yhteyksien päässä ja kauppapaikoissa, joissa on helppoa ja nopeaa asioida.
– Paikallista ja lähellä asiakasta olevaa palvelua arvostetaan nyt entistä enemmän ja meillä auton saa kätevästi aivan myymälän eteen, iloitsee itsekin Kirkkonummella asuva Essi.
Ravintola-alalta JYSKin palvelukseen kolme ja puoli vuotta sitten siirtynyt Essi aloitti myymäläpäällikkönä Kirkkonummella syyskuun alussa.
Kirkkonummen JYSK palvelee osoitteessa Makasiinintie 1, joka löytyy junaradan eteläpuolelta Kirkkonummen keskusta II:n alueelta.
JYSK Suomen vuosia jatkunut vakaa taloudellinen tilanne mahdollistaa investoinnit ketjun kehittämiseen. JYSKin strategiana on tavoittaa asiakkaat kaikkialla maassa laajalla, skandinaavisen tyylikkäällä myymäverkostolla.
– Tulevana tilikautena avaamme Suomessa kolme uutta myymälää, muutamme neljä myymälää uusiin väljempiin tiloihin, laajennamme kuuden myymälän tilat nykyistä suuremmiksi ja uudistamme kahdeksan myymälän tilat. Vastaavasti viime tilikautena avasimme neljä uutta myymälää, muutimme kolme myymälää uusiin tiloihin, ja myymälän laajennuksia ja uudistuksia oli yhteensä 15, kertoo JYSK Suomen toimitusjohtaja Johan Sjödin uudistuksista.
SATU HOLMLUND
JYSK Kirkkonummen myymälässä on esillä jo laaja valikoima joulun tuotteita. Kuvassa oik. aluepäällikkö Irina Salonen ja myymälänhoitaja Essi Keränen.
Satu Holmlund
Uusi pohjaratkaisu on suunniteltu siten, että JYSKin huonekalut ja kodin sisustustuotteet saadaan esille aiempaa inspiroivammalla tavalla.
Satu Holmlund
Myymälänhoitaja Essi Keränen on todella tyytyväinen loppusuoralla olevaan myymälän uudistukseen.
Satu Holmlund
Satu Holmlund
– Myymälässä on jo esillä joulun tuotteita, kertoo JYSK Kirkkonummen myymälänhoitaja Essi Keränen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi