VIHTI
Historiallinen Tervalammen kartano toimii Helsingin kaupungin päihdekuntoutusyksikkönä, osana psykiatria- ja päihdepalveluja. Tällä hetkellä Tervalammen kartanolla on 63 päihdekuntoutuspaikkaa täysi-ikäisille päihdekuntoutujille. Päihdekuntoutus toteutetaan yhteisökuntoutuksen menetelmin. Turvallinen yhteisö ja ainutlaatuinen ympäristö Nuuksion kansallispuiston kupeessa idyllisessä kartanomaisemassa luovat eheyttävää kuntoutuskokemusta.
Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on parantaa henkilön elämänhallintaa ja toimintakykyä sekä luoda onnistumisen kokemuksia.
Tärkeänä osana on vahvistaa työtoimintaan osallistuvan käsitystä omasta toimintakyvystään ja oppia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on edistää ja tukea työhönkuntoutumista.
Kuntouttava työtoiminta sovelletaan henkilön työ- ja toimintakyvyn sekä osaamisen mukaan.
Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään Tervalammen kartanossa perinteisesti päihdekuntoutuksessa oleville henkilöille.
Vuoden 2014 lopusta lähtien Tervalammen kartano on järjestänyt kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaista työtoimintaa vihtiläisille pitkäaikaistyöttömille. Yhteistyötahona vihtiläisten osalta toimii perusturvakuntayhtymä Karviaisen sosiaalisen kuntoutuksen sosiaaliohjaaja. Kuluvan vuoden aikana uutena asiakasryhmänä on aloittanut työkokeilussa helsinkiläisiä entisiä päihdekuntoutujia. Helsinkiläisten asioissa kartanon henkilökunta tekee yhteistyötä Uudenmaan TE-toimiston tai Helsingin kaupungin kuntoutusohjauksen kanssa. Pari henkilöä on myös vapaaehtoistyössä, jolloin sopimus on solmittu suoraan kartanon ja vapaaehtoistyöntekijän välillä.
Tervalammen kartanolla kuntoutujat työskentelevät monipuolisesti eri ammattialojen töissä, niin luomukurkun kasvatuksen, kartanomiljöön hoidon, pesulan, liinavaatehuollon, keittiön sekä kiinteistöhoidon ja korjausrakentamisen parissa. Saatu palaute toiminnasta on ollut positiivista niin kuntoutujilta kuin lähettävältäkin taholta ja kiinnostus palveluita kohtaan on lisääntyvää.
Elotreffit ovat Tervalammen kuntoutuskeskuksen nykyisten ja entisten kuntoutujien, heidän läheistensä sekä päihdehuollon yhteistyö-kumppaneiden yhteinen päihteetön kesätapahtuma.
Ohjelmassa on tänä vuonna muun muassa avajaistervehdys, juhlapuhe sekä tervehdyksiä sekä vertaistoimijoiden ja kuntouttavan työtoiminnan esittelyä sekä yhteistyökumppaneiden esittäytymisiä.
Ruokailu on järjestetty klo 12.00–14.00, paikalla on myös Toverikunta Tervapiiri ry:n kahvio ja kirpputori ja paikalla on luomukurkkua myynnissä. Lisäksi tarjolla on musiikkia ja draamaa. Paikalla ovat myös Tervalammen kesälampaat.
Elotreffit on Tervalammen kartanon kuntoutuskeskuksen vuotuinen päätapahtuma, jossa esitellään kartanon, vertaistoimijoiden ja yhteistyökumppaneiden toimintaa. Elotreffit toimivat foorumina, jossa tapaavat toisiaan päihdealan toimijat, nykyiset ja entiset kuntoutujat sekä kyläläiset. Tänä vuonna teemana on 80-vuotisjuhla, sillä Helsingin kaupunki osti Tervalammen kartanon 6.3.1936.
TERVALAMMEN kartanolla on 63 päihdekuntoutuspaikkaa täysi-ikäisille päihdekuntoutujille.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi