KIRKKONUMMI
Suomen sisällissodasta on tänä keväänä tullut kuluneeksi 100 vuotta, mikä on nostanut tuon, kansamme historiamme eittämättä kaikkein raskaimman ja pitkälti vaietun vaiheen julkisuuteen. Kirkkonummella muisteltiin näitä Suomen - ja jopa perheitäkin - kahteen eri leiriin jakaneita tapahtumia maaliskuussa, jolloin poliittisen historian dosentti Aapo Roselius vieraili täällä kertomassa vapaussodan muistomerkeistä.
– Kun tutkin sodan voittaneen puolen muistoa, puhun vapaussodan muistosta, koska he käyttivät sitä, hän selvitteli otsikointinsa taustoja lisäten, että syy siihen, että sisällissodan muisto on siksi säilynyt elävänä, kun se kosketti koko siviiliyhteiskuntaa, vastakkainasettelu ja viholliskuva oli lähellä jokaista. Yleensä jo neljännellä sukupolvella sodasta muistaminen lopahtaa, mutta tässä sodassa näin ei ole käynyt, Roselius valotti traagisten muistojen taustoja lisäten, että myös kansalliset naapurisuhteet vaikuttivat tässä niin, että Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen näitä syviä ristiriitoja oli helpompi käsitellä julkisuudessa.
Roselius nosti vertailukohtana esiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ajan, jolloin muistomerkkiteollisuus nousi kukoistukseen Euroopassa. Kaatuneita oli valtava määrä, yhteensä yli 10 miljoonaa ihmistä.
– Muistoista tuli tärkeä osa siirtymisessä rauhan aikaan, esim. Ranskaan pystytettiin 40.000 muistomerkkiä. Myös valtiot pystyttivät muistomerkkejä ohjaten niiden avulla sitä miten sotaa muisteltiin.
Roseliuksen mukaan Suomessa tapahtui sama ilmiö vapaussodan jälkeen: 400 eli lähes puoli tuhatta valkoisen puolen muistomerkkiä pyrki heti sodan jälkeen ikuistamaan ja monopolisoimaan vapaussotatulkinnan suomalaisessa maisemassa. Taistelu sisällissodan muistoista jatkui usean sukupolven ajan.
– Suomessa muistomerkkien pystyttäminen oli uutta ja totaalinen muutos, mikä rikkoi monilla paikkakunnilla vallitsevan kyläkeskusten ja kirkon rauhan maiseman. Nykyisin ollaan totuttu jo sankarihautoihin, mutta aikaisemmin niitä ei ollut.
Heti sodan jälkeen muodostettiin muistomerkkikomiteoita paikallistasolla, jossa kaikki oli uutta, sillä Suomi oli köyhä maa eikä kokemuksia julkisista muistomerkeistä vielä juurikaan ollut.
– Muistomerkkien tiimoilta käytiin keskusteluja, tehtiin talkootöitä ja pidettiin näin muisto elossa.
Päättäjät eivät olleet kovin taiteellisia. Monilla paikkakunnilla haluttiin, että muistomerkki olisi oman paikkakunnan miesten tekemä eikä patsaan idea saanut olla liian vaikea tai kaukainen.
Suomessakin suuri osa taiteilijoista lähti mukaan luomaan suomalaista muistomerkkityyliä, jonka valtavirtaus oli yleisesti melko konservatiivista.
– Osa taiteilijoista oli ylimielisiä mm. sen tyypillisen kysymyksen kohdalla, miksi muistomerkkiin tulevat miehet piti tehdä alastomiksi, vaikka aikalaiset kommentoivat, ettei sotaan lähdetä alasti eikä Suomen ilmastossa muutenkaan alastomuus toimi.
– Tunnetuin muistomerkkitaiteilija oli Graniitille työskennellyt Ilmari Virkkala. Kukaan muu suomalainen taiteilija ei yltänyt siihen määrään, johon tämä sankaripatsasaiheisiin hurahtanut mies. Hänestä kehittyikin hautausmaiden ymmärtävä ja ohjeistava suunnittelija, Roselius kertoi.
Muistomerkkien pystyttäminen oli lähes kokonaan voittajien eli valkoisten käsissä, jotka halusivat pitää muistonsa pyhänä.
– Punaisten julkinen muisto pyrittiin tuhoamaan. Heillekin pystytettiin jonkinlaisia muistomerkkejä, mutta alkuun ne piti tehdä salaa.
– Kun ruotsalainen entinen sotilas Carl Mothander vieraili täällä vapaussodan 10v-muistojuhlissa v. 1928, hän oli aivan ihmeissään. Mitä ihmettä te teette? Ei tällaista sotaa voi näin yksipuolisesti juhlia. Se on haitallista Suomen yhteiskuntarauhalle! hän varoitti muistuttaen, että puitteet pitää luoda kaikkien kaatuneiden muistolle.
– Jos yhteisö ei pysty julkisesti muistamaan tapahtuneita asioita, se on hyvin traumaattista.
Roseliuksen mukaan 30-luvun lopulla tapahtui tervettä kehitystä, kun moniäänisyys lisääntyi.
Silloin valmistui paljon vapaussodan muistomerkkejä, joiden merkitys ei kuitenkaan ollut enää niin suuri, kun talvisota loi Suomeen uudet muistomerkkinsä.
Oman episodinsa kansakunnan vaiheisiin antoi 40-luvun lopun suuri vasemmistoaalto, joka levisi ympäri Suomen luoden hirveästi jännitteitä valtakunnan politiikkaan ja hurjia syytöksiä esitettiin puolin ja toisin. Tässä vaiheessa yli 100 punaisen puolen muistopatsasta nousi muutamassa vuodessa vasemmiston toimesta.
– Toisen maailmansodan jälkeen punaisten muistolle alettiin luoda tilaa ja myös heitä koskevia muistelmia julkaista, Roselius summasi.
Kirkkonummellakin on vapaussodan muistomerkkejä. Jo 1918 elokuussa pystytettiin muistokivi Ingelsiin Sigurdsin suojeluskuntaan kuuluneiden sankarivainajien muistolle. Se sijaitsee metsikössä, missä taisteluja käytiin.
Varsinainen muistomerkki pystytettiin myöhemmin kirkonmäelle, kellotapulin viereen, näkyvälle paikalle, tekijänä Viktor Jansson, Tove Janssonin isä. Patsaan jalustassa oli taisteluissa kaatuneiden valkoisten nimet ja lauseita sodasta, mutta tämä jalusta katosi venäläisten vuokra-aikana. Palautuksen jälkeen muistopatsaan paikka siirrettiin syrjäisempään paikkaan kirkon länsi- ja pohjoissakaran kulmaukseen ja se sai uuden kivijalan, ilman nimiä.
– Minusta kokonaisuus; sankarihaudat, Karjalaan jääneiden muistomerkki sekä tämä patsas muodostavat hyvän kokonaisuuden eikä sitä tule rikkoa, kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta sanoi mielipiteenään ja samaa mieltä oli Roselius.
– Patsaan siirtämiset tuovat siihen historiallista perspektiiviä.
Lisäksi hautausmaan etelärinteeseen on pystytetty neliskanttinen musta muistokivi Kirkkonummella 9.4.1918 vapaussodassa kaatuneiden kahden saksalaissotilaan muistoksi.
Punaisten hautamuistomerkki on Masalassa, huomaamattomasti metsikön suojassa, Tinapellontien varrella. Sinne on haudattu neljä punaista, ilman nimiä. Muistolaatta laitettiin sinne vasta joskus 70-luvulla.
Historiantutkija Aapo Roselius
Karjaalla asuva Roselius väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa v. 2011 aiheesta ”Kiista, eheys, unohdus – Vapaussodan muistaminen suojeluskunnan ja veteraaniliikkeen toiminnassa” 1918–1944.
Hän on kirjoittanut aiheesta myös esimerkiksi kirjassaan ”Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa” (Tammi). Teos kertoo karua kieltä sisällissodassa ja sen jälkeisissä vaiheissa kuolleiden ja teloitettujen kohtaloista sekä ns. valkoisesta terrorista ja sen toimeenpanijoista, joista yksikään näihin tekoihin syyllistynyt ei joutunut myöhemmin niistä vastuuseen. Jokunen joutui oikeuteen, mutta ketään ei tuomittu.
LIISA KOSONEN
HISTORIANTUTKIJA Aapo Roselius valotti valkoisen puolen pystyttämien muistomerkkien taustoja vieraillessaan Kirkkonummella maaliskuussa.
Satu Holmlund
VAPAUSSODAN muistomerkki siirrettiin palautuksen jälkeen Kirkkonummen kirkon länsi- ja pohjoissakaran kulmaan. Uudessa jalustassa on vuosiluku 1918, ei muuta. Maassa Frihetskrigets Södra Traditionsförening rf:n havuseppele punakeltanauhoineen.
Satu Holmlund
KIRKKOMAALLA, etelärinteellä on neliskulmainen kivipaasi, joka on pystytetty saksalaisten sotilaiden; Walter C. V. Tzeitin ja Hermann Borkmannin muistoksi. He kuolivat vapaussodan uhreina 9.4.1918.
Satu Holmlund
MASALAN punaisten hautamuistomerkin ympärillä on metallikaiteet. Muistolaatassa lukee: Tässä lepää neljä toveria, jotka valkoiset teloittivat v. 1918.
Satu Holmlund
SIGURDSIN taisteluissa kuolleiden muistokivi pystytettiin jo elokuussa 1918 taistelupaikalle, Ingelsintien varteen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi
KIRKKONUMMI
Suomen sisällissodasta on tänä keväänä tullut kuluneeksi 100 vuotta, mikä on nostanut tuon, kansamme historiamme eittämättä kaikkein raskaimman ja pitkälti vaietun vaiheen julkisuuteen. Kirkkonummella muisteltiin näitä Suomen - ja jopa perheitäkin - kahteen eri leiriin jakaneita tapahtumia maaliskuussa, jolloin poliittisen historian dosentti Aapo Roselius vieraili täällä kertomassa vapaussodan muistomerkeistä.
– Kun tutkin sodan voittaneen puolen muistoa, puhun vapaussodan muistosta, koska he käyttivät sitä, hän selvitteli otsikointinsa taustoja lisäten, että syy siihen, että sisällissodan muisto on siksi säilynyt elävänä, kun se kosketti koko siviiliyhteiskuntaa, vastakkainasettelu ja viholliskuva oli lähellä jokaista. Yleensä jo neljännellä sukupolvella sodasta muistaminen lopahtaa, mutta tässä sodassa näin ei ole käynyt, Roselius valotti traagisten muistojen taustoja lisäten, että myös kansalliset naapurisuhteet vaikuttivat tässä niin, että Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen näitä syviä ristiriitoja oli helpompi käsitellä julkisuudessa.
Roselius nosti vertailukohtana esiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ajan, jolloin muistomerkkiteollisuus nousi kukoistukseen Euroopassa. Kaatuneita oli valtava määrä, yhteensä yli 10 miljoonaa ihmistä.
– Muistoista tuli tärkeä osa siirtymisessä rauhan aikaan, esim. Ranskaan pystytettiin 40.000 muistomerkkiä. Myös valtiot pystyttivät muistomerkkejä ohjaten niiden avulla sitä miten sotaa muisteltiin.
Roseliuksen mukaan Suomessa tapahtui sama ilmiö vapaussodan jälkeen: 400 eli lähes puoli tuhatta valkoisen puolen muistomerkkiä pyrki heti sodan jälkeen ikuistamaan ja monopolisoimaan vapaussotatulkinnan suomalaisessa maisemassa. Taistelu sisällissodan muistoista jatkui usean sukupolven ajan.
– Suomessa muistomerkkien pystyttäminen oli uutta ja totaalinen muutos, mikä rikkoi monilla paikkakunnilla vallitsevan kyläkeskusten ja kirkon rauhan maiseman. Nykyisin ollaan totuttu jo sankarihautoihin, mutta aikaisemmin niitä ei ollut.
Heti sodan jälkeen muodostettiin muistomerkkikomiteoita paikallistasolla, jossa kaikki oli uutta, sillä Suomi oli köyhä maa eikä kokemuksia julkisista muistomerkeistä vielä juurikaan ollut.
– Muistomerkkien tiimoilta käytiin keskusteluja, tehtiin talkootöitä ja pidettiin näin muisto elossa.
Päättäjät eivät olleet kovin taiteellisia. Monilla paikkakunnilla haluttiin, että muistomerkki olisi oman paikkakunnan miesten tekemä eikä patsaan idea saanut olla liian vaikea tai kaukainen.
Suomessakin suuri osa taiteilijoista lähti mukaan luomaan suomalaista muistomerkkityyliä, jonka valtavirtaus oli yleisesti melko konservatiivista.
– Osa taiteilijoista oli ylimielisiä mm. sen tyypillisen kysymyksen kohdalla, miksi muistomerkkiin tulevat miehet piti tehdä alastomiksi, vaikka aikalaiset kommentoivat, ettei sotaan lähdetä alasti eikä Suomen ilmastossa muutenkaan alastomuus toimi.
– Tunnetuin muistomerkkitaiteilija oli Graniitille työskennellyt Ilmari Virkkala. Kukaan muu suomalainen taiteilija ei yltänyt siihen määrään, johon tämä sankaripatsasaiheisiin hurahtanut mies. Hänestä kehittyikin hautausmaiden ymmärtävä ja ohjeistava suunnittelija, Roselius kertoi.
Muistomerkkien pystyttäminen oli lähes kokonaan voittajien eli valkoisten käsissä, jotka halusivat pitää muistonsa pyhänä.
– Punaisten julkinen muisto pyrittiin tuhoamaan. Heillekin pystytettiin jonkinlaisia muistomerkkejä, mutta alkuun ne piti tehdä salaa.
– Kun ruotsalainen entinen sotilas Carl Mothander vieraili täällä vapaussodan 10v-muistojuhlissa v. 1928, hän oli aivan ihmeissään. Mitä ihmettä te teette? Ei tällaista sotaa voi näin yksipuolisesti juhlia. Se on haitallista Suomen yhteiskuntarauhalle! hän varoitti muistuttaen, että puitteet pitää luoda kaikkien kaatuneiden muistolle.
– Jos yhteisö ei pysty julkisesti muistamaan tapahtuneita asioita, se on hyvin traumaattista.
Roseliuksen mukaan 30-luvun lopulla tapahtui tervettä kehitystä, kun moniäänisyys lisääntyi.
Silloin valmistui paljon vapaussodan muistomerkkejä, joiden merkitys ei kuitenkaan ollut enää niin suuri, kun talvisota loi Suomeen uudet muistomerkkinsä.
Oman episodinsa kansakunnan vaiheisiin antoi 40-luvun lopun suuri vasemmistoaalto, joka levisi ympäri Suomen luoden hirveästi jännitteitä valtakunnan politiikkaan ja hurjia syytöksiä esitettiin puolin ja toisin. Tässä vaiheessa yli 100 punaisen puolen muistopatsasta nousi muutamassa vuodessa vasemmiston toimesta.
– Toisen maailmansodan jälkeen punaisten muistolle alettiin luoda tilaa ja myös heitä koskevia muistelmia julkaista, Roselius summasi.
Kirkkonummellakin on vapaussodan muistomerkkejä. Jo 1918 elokuussa pystytettiin muistokivi Ingelsiin Sigurdsin suojeluskuntaan kuuluneiden sankarivainajien muistolle. Se sijaitsee metsikössä, missä taisteluja käytiin.
Varsinainen muistomerkki pystytettiin myöhemmin kirkonmäelle, kellotapulin viereen, näkyvälle paikalle, tekijänä Viktor Jansson, Tove Janssonin isä. Patsaan jalustassa oli taisteluissa kaatuneiden valkoisten nimet ja lauseita sodasta, mutta tämä jalusta katosi venäläisten vuokra-aikana. Palautuksen jälkeen muistopatsaan paikka siirrettiin syrjäisempään paikkaan kirkon länsi- ja pohjoissakaran kulmaukseen ja se sai uuden kivijalan, ilman nimiä.
– Minusta kokonaisuus; sankarihaudat, Karjalaan jääneiden muistomerkki sekä tämä patsas muodostavat hyvän kokonaisuuden eikä sitä tule rikkoa, kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta sanoi mielipiteenään ja samaa mieltä oli Roselius.
– Patsaan siirtämiset tuovat siihen historiallista perspektiiviä.
Lisäksi hautausmaan etelärinteeseen on pystytetty neliskanttinen musta muistokivi Kirkkonummella 9.4.1918 vapaussodassa kaatuneiden kahden saksalaissotilaan muistoksi.
Punaisten hautamuistomerkki on Masalassa, huomaamattomasti metsikön suojassa, Tinapellontien varrella. Sinne on haudattu neljä punaista, ilman nimiä. Muistolaatta laitettiin sinne vasta joskus 70-luvulla.
Historiantutkija Aapo Roselius
Karjaalla asuva Roselius väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa v. 2011 aiheesta ”Kiista, eheys, unohdus – Vapaussodan muistaminen suojeluskunnan ja veteraaniliikkeen toiminnassa” 1918–1944.
Hän on kirjoittanut aiheesta myös esimerkiksi kirjassaan ”Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa” (Tammi). Teos kertoo karua kieltä sisällissodassa ja sen jälkeisissä vaiheissa kuolleiden ja teloitettujen kohtaloista sekä ns. valkoisesta terrorista ja sen toimeenpanijoista, joista yksikään näihin tekoihin syyllistynyt ei joutunut myöhemmin niistä vastuuseen. Jokunen joutui oikeuteen, mutta ketään ei tuomittu.
LIISA KOSONEN
HISTORIANTUTKIJA Aapo Roselius valotti valkoisen puolen pystyttämien muistomerkkien taustoja vieraillessaan Kirkkonummella maaliskuussa.
Satu Holmlund
VAPAUSSODAN muistomerkki siirrettiin palautuksen jälkeen Kirkkonummen kirkon länsi- ja pohjoissakaran kulmaan. Uudessa jalustassa on vuosiluku 1918, ei muuta. Maassa Frihetskrigets Södra Traditionsförening rf:n havuseppele punakeltanauhoineen.
Satu Holmlund
KIRKKOMAALLA, etelärinteellä on neliskulmainen kivipaasi, joka on pystytetty saksalaisten sotilaiden; Walter C. V. Tzeitin ja Hermann Borkmannin muistoksi. He kuolivat vapaussodan uhreina 9.4.1918.
Satu Holmlund
MASALAN punaisten hautamuistomerkin ympärillä on metallikaiteet. Muistolaatassa lukee: Tässä lepää neljä toveria, jotka valkoiset teloittivat v. 1918.
Satu Holmlund
SIGURDSIN taisteluissa kuolleiden muistokivi pystytettiin jo elokuussa 1918 taistelupaikalle, Ingelsintien varteen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi