KIRKKONUMMI
VEIKKOLA
Navalan puistossa Veikkolassa on innostunut tunnelma. Harjoitukset alkavat olla loppusuoralla. Veikkolan Kartanoteatterin esitys Mitä hel%#ttiä sinä siinä seisot! saa ensi-iltansa 19.6. Esitys on humoristinen musiikkinäytelmä naapurisovusta.
Idea näytelmästä sai alkunsa, kun sen käsikirjoittaja Teemu Raita viime kesänä karisteli juuri päättyneen Kartanoteatterin esityskauden pölyjä mielestään Päijänteellä veneillen.
– Katselin yläpuolella kaartuvaa taivasta ja annoin pääni tuulettua. Kartsun teatterihommat olivat siltä kesältä ohi, eikä tarkoitukseni todellakaan ollut uhrata niille puuhille ajatustakaan.
Toisin kävi, ja syntyi näytelmän käsikirjoitus.
Raita on ollut mukana Kartanoteatterin toiminnassa sen alkuajoista lähtien ja hän arveli, että vuosien saatossa tutuksi tullut Eija Ahvo kyllä osaa lukea hänen tekstistään roolihahmojen äkkiväärät ajatukset ja persoonat.
– Kun näytelmä on kevään mittaan saanut muotonsa näyttämöllä, on ollut ilahduttavaa huomata, kuinka helposti teksti on alkanut elää näyttelijöiden puheissa ja liikkeissä.
Esityksessä on mukana sirkusta ja sarjakuvamaista liioittelua.
– Hymyilin koko viime syksyn näytelmän hullunkurisille käänteille ja kevään mittaan tuo hymy on ajoittain vaihtunut äänekkääksi nauruksi. Uskon, että tuo nauru tarttuu lavalta myös yleisön suupieliin.
Ahvo näki Raidan käsikirjoituksen potentiaalin ensilukemalla ja otti näytelmän ohjattavakseen. Näytelmä haastaa meidät etsimään keinoja kuunnella toinen toisiamme.
– Teemun kirjoittama näytelmä haastaa meidät viihteen keinoin selvittämään omat sotkumme ennen kuin sovun puute tai rajariita kasvaa liian suureksi. Tärkeintä ovat puhevälit ja keskustelun avoimuus liitoissa, yhteisöissä ja kunnan elimissä.
Musiikki on merkittävässä roolissa läpi esityksen, ja kappalevalinnat on tehty huolella.
– Suomalainen iskelmämusiikki on täynnä ”arjen käyttömusaa”. Sen sanoitukset kertovat eletystä elämästä, muurareista ja hanslankareista. Kesän näytelmässä yleisö saa yhtyä lauluun ja laulujen avulla liito-oravatkin pysyvät mielissä.
Esityksessä on mukana vanhoja konkareita, mutta myös uusia kasvoja. Juha Wikström on mukana ensimmäistä kertaa. Alun perin hän oli ilmoittanut, että voisi soittaa bändissä ja seurata produktiota vähän sivumpaa. Vaan kuinkas sitten kävikään?
– Pieneen rooliin tarvittiin yksi miesnäyttelijä, ja kun käsikirjoittaja ja ohjaaja kysyivät, ajattelin ottaa haasteen vastaan. Enkä ole katunut.
Wikström kertoo, että on ollut mielenkiintoista seurata, miten produktio valmistuu vaihe vaiheelta.
– Olen alkanut arvostaa yhä enemmän teatterin tekemistä ja varsinkin tällaisen musiikkinäytelmän koostamista. On paljon pieniä yksityiskohtia, joita katsoja ei tule ajatelleeksi näytelmää seuratessaan. Mutta juuri nämä kohtausten ja musiikin rytmittämiset, saumakohdat, nopeat vaihdot ovat niitä, jotka pitävät katsojan tarinassa mukana ja parhaimmillaan naulitsevat hänet etukenossa penkkiin.
Helsinkiläinen Sinikka Lakkinen tuli mukaan Kartanoteatterin toimintaan neljä vuotta sitten.
– Kaikki näytelmät ovat olleet hyvin erilaisia. Olen tykännyt olla mukana niissä kaikissa, koska jokaisessa niistä on saanut tehdä hyvin erilaisia juttuja: tanssia ja laulaa näyttelemisen lisäksi, Lakkinen kertoo.
Sinikan mukaan tämän kesän näytelmä on enemmän perinteistä kesäteatteria.
– On tulossa hyvä ja hauska näytelmä, jossa näyttelijä saa paisuttaa omaa tulkintaansa ja tehdä asioita suuresti ja näyttävästi. Tyylilajina kun on myös sirkus, niin näyttelijän täytyy uskaltaa heittäytyä ja tehdä itsestään pellen.
TEKSTI: ANU HALME
KUVA: PÄIVI FALCK
Juha Wikström ja Sinikka Lakkinen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi