SIUNTIO
SIUNTIO
Siuntio Soi - Musik i Sjundeå ry:n julistamaan sävellyskilpailuun tuli yhteensä 28 teosehdotusta niin kamarimusiikki- kuin biisisarjaankin.
Marraskuisessa festivaalissa 19.11.-21.11.2021 tullaan kuulemaan neljä palkittua ja esitettäväksi suositeltua teosta kantaesityksinä. Ensi vuoden 2022 festivaalilla vielä kaksi.
Siuntion Lux Musicae on tunnettu marraskuun pimeyden yhdistämisestä musiikin valoon ja etenkin vahvasta panoksestaan uuden musiikin hyväksi - unohtamatta keskiaikaisiin konserttimiljöisiin sopivaa vanhaa musikkia.
Lux Musicae festivaalin teema on Uusin sävelin - mot nya toner aiheesta.
Festivaalin taiteellinen johtaja sopraano Helena Juntunen on koonnut kantaesityksiä tukevan muun konserttiohjelmiston. Kantaesitykset esitetään Jukka Untamalan johdolla yhteistyössä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa.
Tiedot teoksista, säveltäjistä ja konserttikohtaisesta ohjelmasta löytyvät www.luxmusicae.com
Sävellyskilpailu on Siuntio Soi - Musik i Sjundeå lahja 560 vuotta viime vuonna täyttäneelle Siuntiolle.
Korona-aika näkyy erityisesti voittajateoksessa, joka on Tomi Räisäsen Tele. Se on seitsemälle soittajalle (instrumenttikokoelmassa on mukana mm. harppu), ja televisiolle ja kuvaa hienosti kommunikaatiokatkoksia etätyön ja eristyksen aikaan.
Säveltäjä Tomi Räisänen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi