SIUNTIO
GOLF
Toiseksi viimeisessä ryhmässä kentälle lähtenyt Tawast Golfin Tuomas Nukari (-15) otti huimalla esityksellä miesten lyöntipelin SM-kultaa. Nukari teki birdiet neljälle viimeiselle reiälle, ja kova loppukiri toi lopulta voiton yhden lyönnin erolla Antti-Jussi Lintuseen (-14).
Lintuselle oli vielä Park-kentän 18. reiällä mahdollisuus nousta Nukarin rinnalle, mutta vajaasta sadasta metristä lyöty lähestymislyönti kierähti reiän reunalta ulos. Pickalan loistavaa panosta täydensivät kolmanneksi sijoittunut Juuso Kahlos (-12) ja neljänneksi noussut Tyko Tuohimaa (-11).
Nukari teki etuysillä neljä birdieä, mutta pari bogia pitivät hänet vielä siinä vaiheessa Lintusen ja Kahloksen takana. Reiältä 15 alkanut birdieputki käänsi kuitenkin kilpailun hämeenlinnalaisen eduksi.
”Putteri toimi hyvin, ja siihen koko kisa lopulta ratkesi. Näin viimeisellä reiällä Eliaksen (Haavisto) putista vähän linjaa, ja olihan se makea fiilis, kun pallo rullaa hyvällä griinillä hitaasti kohti reikää”, yleisön raikuviin aplodeihin putillaan räjäyttänyt Nukari kertoi.
Lyöntipelin Suomen mestarille oli odottamassa pieni porkkana, sillä voiton myötä Nukari sai kutsun Vierumäellä pelattavaan Challenge Tour -kilpailuun. Nukari on pelannut kyseisen kisan vuonna 2016, joten aivan tuntemattomille teille voittaja ei ole tällä kertaa lähdössä.
Naisten SM-kilpailu oli kaikki neljä kierrosta Salo Golfin Ella Mäki-Tanilan hallintaa. Vaikka ero ei missään vaiheessa revennyt mitenkään jättimäiseksi, ei kukaan myöskään realistisesti uhannut Mäki-Tanilan mestaruutta. Varma tekeminen tiiltä griinille oli voiton avain.
Mäki-Tanilan voittotulos oli lopulta -5. Toiseksi tulleeseen Aura Golfin Elina Saksaan (-2) eroa jäi kolme lyöntiä. Pronssisen mitalin sai Helsingin Golfklubin Camilla Järvelä (+1).
Naisten SM-kulta oli Salo Golfin pelaajalle uran ensimmäinen aikuisten sarjoista saavutettu mitali.
”Junioreissa olen voittanut kerran reikäpelin SM-kultaa. Noita kakkossijoja on tullut nyt pari kappaletta, niin kyllä tämä tuntui kivalta”, alle 21-vuotiaiden lyöntipelikisoissa aiemmin tänä kesänä hopealle jäänyt Mäki-Tanila sanoi.
Pickalassa nähtiin hienot kilpailut, joissa pelaajien oli helppo onnistua. Isoin yksittäinen onnistuminen nähtiin torstaina, kun Erika Kilpeläinen teki hole in onen Parkin 6. reiällä.
”Kyllä se vähän hämmensi. Juhlistin sitä jäätelöllä kierroksen jälkeen”, Vaasan Golfin pelaaja kertoi 137-metrisestä holaristaan.
Monissa liemissä keitetty ja urallaan kymmenissä SM-kilpailuissa pelannut Keijo Jaakola paketoi Pickalan kisat komeisiin sanoihin.
”Monet SM-kisat olen elämässäni pelannut, mutta kyllä nämä menevät järjestelyissä kärkeen.”
TUOMAS Nukari. Kuva: Juha Hakulinen.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi