KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Maahanmuuttovirasto Migrin päätös toteuttaa 200 henkilön vastaanottokeskustoimintaa Masalassa uusista kerrostaloista vuokrattuihin asuntoihin on herättänyt keskustelua kunnanhallituksessa.
Heinäkuun alussa tiedotettiin, että Migri perustaa Kirkkonummelle uuden vastaanottokeskuksen Masalaan. Keskuksen toiminta alkoi 1.7.2022 ja sitä hoitaa Babando Oy. Kirkkonummen kunnalla ei ole roolia vastaanottokeskuksen toiminnassa.
Kunnanhallituksen käsityksen mukaan vastaanottotoiminta koskee Ukrainasta paenneita, mutta se voisi jatkossa käsittää myös muita kansallisuuksia.
– Tapa, jolla vastaanottokeskustoiminta sijoitetaan asuinalueille on kyseenalaistettu, kertoo kunnanhallituksen jäsen Kim Åström sosiaalisen median päivityksessään koskien viime kunnanhallituksen kokousta.
Åströmin päivityksen mukaan kunnanhallituksessa on herännyt kysymys, voidaanko toimintaa kaavan puitteissa sijoittaa asuinalueille.
– Ukrainalaisten akuutti auttaminen on toki oma asiansa, mutta yleinen vastaanottokeskustoiminta Masalan keskustassa ei ole omiaan lisäämään alueen turvallisuutta ja houkuttelevuutta, toteaa Åström päivityksessään.
Ukrainalaisten lasten lukumäärä on jo nykyisellään haaste kunnan kouluverkostolle. Varhaiskasvatuksessa lasten määrä on melko rajallinen, noin 20, jotka ovat pääosin saaneet paikat yksityiseltä puolelta.
Koulupuolella jo keväällä oli ukrainalaisille lapsille neljä opetusryhmää, nyt uusia ilmoittautuneita on 46 ja tiettävästi lisää on tulossa myöhemmin. Eniten ukrainalaisia ryhmiä on Gesterbyn ja Nissnikun kouluissa.
– Valtio on sitoutunut korvaamaan kulut, mutta tilojen ja henkilöstön riittävyys muodostuvat pullonkauloiksi, toteaa Åström.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi