KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Toimitilapalvelujen lautakunta käsittelee kokouksessaan 22.9. vastausta kahteen valtuustoaloitteeseen energian säästämisestä Kirkkonummen kunnassa. Vastauksessa todetaan, että kunta on sitoutunut Kestävän energian ja ilmaston toimenpideohjelmassa (SECAP) luopumaan öljyn ja maakaasun käytöstä kunnan omistamissa rakennuksissa vuoteen 2030 mennessä ja että yhdyskuntatekniikan palvelualueella tunnistetaan kunnan rooli tulevan talven energian saatavuushaasteisiin varautumisessa. Tavoitteiden toteutumista edistetään vuosittain kunnan talousarvoon sisältyvän energiatehokkuusinvestointimäärärahan puitteissa toteutettavilla hankkeilla.
Kaikkia energiatehokkuushankkeita ei kuitenkaan ole pystytty tänä vuonna toteuttamaan maalämpölaitteistojen ja -porauksien pitkistä toimitusajoista ja urakoitsijoiden ilmoittamista toimitusvaikeuksista johtuen. Energiatehokkuushankkeiden määrärahaa on nyt kohdistettu automaatiojärjestelmien saneerauksiin niiden kiinteistöjen osalta, missä on vanhentuneita laitteita, järjestelmiä ja säätölaitteita. Saneerauksella on mahdollista saavuttaa jopa 20 - 25 % säästö kohteiden energiankulutuksessa. Osa kunnan öljylämmitteisistä kiinteistöistä on suunniteltu purettavan ja tällaisiin kohteisiin ei suunnitella energiaremontteja.
Syksyllä 2022 toteutetaan kysely toimitilojen käyttäjille energiansäästötoimenpiteisiin liittyen. Toimitilapalveluiden ylläpitoyksikössä päivitetään ohjeistusta ja käytäntöjä tilojen lämpötilojen ja ilmanvaihdon säätöön liittyen siten, että energiansäästö huomioidaan. Katuvalaistuksen vähentämisellä voidaan säästää sähköä sellaisilla alueilla, joilla ei vielä ole siirrytty LED-valaisimiin. Syksyllä 2022 noin puolessa kunnan katuvalaistuksessa hyödynnetään energiatehokkaita LED-valaisimia. Katuvalaistuksen käyntiaikoja on jo säädetty siten, että osassa kohteista valaistus ei ole päällä yöaikaan.
Energiansäästömahdollisuuksia on selvitetty myös uimahallissa. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto Ry on tuoreessa ohjeistuksessaan todennut, että uimahallien allasvesien lämpötilojen laskemisesta saatavat energiasäästöt ovat marginaalisia, eikä Kirkkonummen uimahallissa allaasveden lämpötilojen laskeminen allaskohtaisesti ole mahdollista. Lämpimän käyttöveden lämpötilan laskusta taas voisi aiheutua mikrobiologisia ongelmia.
Lämmitettävien saunojen määrän vähentäminen Kirkkonummen uimahallissa ei ole mahdollista, sillä saunat sijaitsevat vierekkäin ja ne lämmittävät toisiaan seinän läpi. Tällöin lämpötila pois käytöstä olevassa saunassa nousee tasolle, joka on otollinen haitallisen bakteerikannan lisääntymiseen.
Kunnan henkilöstöä tullaan ohjeistamaan laitteiden, kuten tietokoneiden, energiatehokkaaseen käyttöön. Kannettavien tietokoneiden asetukset on säädetty siten, että koneet eivät lataudu telakassa ollessaan koko ajan.
Kirkkonummi osallistuu 10.10.2022 käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan, jonka aikana kunta välittää tietoa energiansäästötoimenpiteistä.
Kirkkonummi on varautunut laajoihin sähkökatkoihin kunnan valmiussuunnitelmassa.
Vuonna 2020 Kirkkonummen kunnan kaukolämmön kulutus on ollut 16340 MWh. Vuonna 2021 toteutunut kulutus on ollut 20630 MWh. Ennustuksen mukainen kulutus vuodelle 2022 on 20780 MWh, joka on vuoden 2021 tasoa. Kaukolämmön hinta on noussut kuluvan vuoden aikana ja sen ennustetaan edelleen nousevan. Öljyn hinnannousu on ollut 50% vuoteen 2020 verrattuna, mutta kulutustaso on hieman laskenut. Kaasun hinta on melkein kolminkertaistunut vuodesta 2020 ja nousu uhkaa jatkua. Vuonna 2020 kaasun kulutus on ollut 292 MWh. Vuonna 2021 toteutunut kulutus on ollut 235 MWh. Ennustuksen mukainen kulutus vuodelle 2022 on 240 MWh.
Kunnan sähkön kulutuksessa on ollut tasaista nousua vuoteen 2020 verrattuna. Vuonna 2020 sähkön kulutus on ollut 13300 MWh. Vuonna 2021 toteutunut kulutus on ollut 15000 MWh. Ennustuksen mukainen kulutus vuodelle 2022 on 16250 MWh. Kunnalla on vuoden 2023 loppuun voimassa oleva sähkösopimus.
Sähkönhinnassa nähtiin vuoden 2021 loppupuolella raju nousu, joka vaikuttaa vuoden 2022 hintaan suojauksista huolimatta suurilla korotuksilla. Tämänhetkinen arvio kunnan sähkösopimuksen vuoden 2023 sähköenergian laskutushinnasta nykyiseen markkinahintaan ja pohjille tehtyihin kiinnityksiin on 5,93 c/kWh (alv 0 %), kun vertailukelpoinen markkinahinta vuodelle 2023 olisi 18,65 c/kWh (alv 0 %).
UIMAHALLISSA säästäminen lämpötilan kustannuksella saattaisi aiheuttaa mikrobiologisia ongelmia ja altaiden lämpötilan laskemisesta saatavat säästöt ovat marginaalisia.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi