KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Syystalkoot Ragvaldsin museoalueella torstaina 22.9. – Tule tutustumaan kasvitarhaan, kehräämiseen ja Ipanapolkuun.
Syksyn tullen Ragvaldsin museon näyttelyiden aukiolo on päättynyt, mutta museoalueella voi tutustua perinteiseen kulttuurimaisemaan ja luontoon ympäri vuoden.
Syystalkoissa koko perhe voi saada tietoa alueen luonnosta ja historiasta mukavan ulkoiluiltapäivän merkeissä torstaina 22.9. klo 16-18.
Ragvalds sijaitsee noin 1,5 km päässä Kirkkonummen keskustasta, osoite on Överbyntie 140. Pysäköintipaikka on tien pohjoispuolella ja museolle on helppo tulla myös polkupyörällä tai bussilla.
Tapahtuma on suomenkielinen, mutta neuvoja voi saada myös ruotsiksi.
Ragvaldsin päärakennuksen pihapellolla opetuskasvitarhassa talkoita opastaa museoapulainen Reetta Kandolin klo 16-18. Kasvitarhan ja lähipientareiden kasvit on merkitty nimikyltein, joiden avulla voi itsekin tunnistaa uusia ja kiinnostavia kasvituttavuuksia.
Sateen sattuessa Reetta Kandolin kertoo museon Renkituvassa No dig -viljelymenetelmästä kotipuutarhassa.
Kasvitarhan kasvit ovat rehottaneet kesän ajan ja joitakin lajeja on niin runsaasti, että niitä joudutaan penkeistä ja pientareilta harventamaan.
KUVA: Antti Airaksinen.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi