LÄNSI-UUSIMAA
Lohjan, Vihdin ja Raaseporin alueilla on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut useampia rikoksia, joissa on varastettu suuria määriä polttoainetta joko ajoneuvosta tai muusta polttoainesäiliöstä.
Esimerkiksi Vihdissä anastettiin kerralla yli 5 000 litraa polttoaineita ja toisessa tapauksessa noin 1 000 litraa polttoöljyä kaivinkoneista. Tapauksia yhdistääkin varastetun polttoaineen määrä: lähes jokaisessa varkaudessa polttoainetta on anastettu erittäin suuria määriä.
- Puhutaan sadoista, jopa tuhansista litroista polttoainetta, kertoo rikoskomisario Robin Hulden.
Vuositasolla Länsi-Uudellamaalla tarkasteltujen tapausten määrässä on syyskuussa nähtävissä huomattava piikki. Onkin tyypillistä, että tietynlaiset omaisuusrikokset toteutuvat ryppäinä.
Tämän kaltaisten rikosten ennaltaehkäiseminen on haastavaa. On kuitenkin olemassa muutamia keinoja, jotka toimivat ennaltaehkäisynä ja helpottavat myös esitutkintaa.
- Suuret määrät polttoainetta tulisi säilyttää lukituissa tiloissa. Myös kameravalvonnasta on hyötyä, kertoo Hulden.
VIHDISSÄ anastettiin kerralla yli 5 000 litraa polttoaineita, kertoo Poliisi.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi