KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Suomen Majakkaseuran perinteinen syyskiertue saapuu jälleen Kirkkonummelle. Kiertueen teemana on Perämeri. Kiertueella juhlitaan kahta juuri 150 vuotta täyttänyttä Perämeren majakkaa, Ulkokallaa ja Marjaniemeä.
Tapahtuma järjestetään Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrissä maanantaina 21. marraskuuta klo 17.30.
Tapahtuman kärkenä on Mörne-salissa esitettävä puolen tunnin mittainen dokumenttielokuva Ulkokalla - sukuni aika majakkasaarella.
Se kertoo yhden suvun tarinan Ulkokallan etäisellä ja karulla majakkasaarella Kalajoen edustalla. Tämän Pirkolan suvun tarina saarella jatkuu edelleen.
Mukana on ainutlaatuista kaitafilmiä ja muuta arkistomateriaalia elämästä saarella ja sen naapurisaaressa Maakallassa.
Elokuvan jälkeen Pekka Väisänen kertoo Perämeren historiasta ja tarinoista Majakkaseuran uuden kirjan pohjalta.
– Tämä Perämeri - 500 vuotta meritietä pohjoiseen ilmestyi lokakuun lopussa. Se kertoo niin alueen merimerkeistä, luotseista, haaksirikoista kuin muutenkin merenkulun historiasta alueella. Ihmisten tarinat ovat pääosassa, kertoo kirjatyöryhmää vetänyt Väisänen.
Tapahtuman ajan Fyyrissä pidetään Majakkaseuran perinteiset myyjäiset, josta saa mm. Perämeri-kirjaa. Sitä saa vain Majakkaseuralta. Saatavana on myös seuran Porkkala- ja Kalbåda-tuotteita.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Se alkaa klo 17.30, myyjäiset jo klo 17. Tapahtuma päättyy klo 18.45.
Samana iltana pidetään vastaava tilaisuus Espoon Vikingaborgissa klo 19.15. Siellä nähdään viime vuonna valmistunut Majakkaseuran Porkkala-elokuva.
Ulkokallan majakka nykyisin. Kuva: Pekka Väisänen.
Satu Holmlund
Ulkokallan majakanvartijat vuonna 1928.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi