KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kotitalouksien jätteistä kierrätettiin 47 prosenttia vuonna 2021. Tämä on HSY:n laskelman mukaan noin 1,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisvuonna. Lajittelu lisääntyi, ja sekajätteen määrä laski.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on selvittänyt pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kotitalous- ja yhdyskuntajätteen määrät sekä kierrätysasteet vuodelta 2021. Laskelmien mukaan kotitalouksissa syntyi jätteitä vajaa 345 000 tonnia. Kukin asukas tuotti kotitalousjätettä keskimäärin 277 kiloa. Kotitalouksissa syntyvät kokonaisjätemäärät ovat pysyneet lähes samalla tasolla koronavuosien aikana, mutta asukkaiden lajitteluaktiivisuus kasvoi viime vuonna. Samalla sekajätteen määrä henkilöä kohti laski.
- Kotitalouksissa lajitellaan yhä enemmän muovi- ja kartonkipakkauksia. Myös kerätyn biojätteen määrä henkilöä kohden kasvoi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Sekajätteen määrä puolestaan laski, kertoo HSY:n projektipäällikkö Nea Metsänranta.
Kotitalousjätteen kierrätysaste oli vuonna 2021 lähes 47 prosenttia ja edellisvuonna reilu 45 prosenttia. HSY:n tavoitteena on saada 60 prosenttia kotitalousjätteestä materiaalikiertoon vuoteen 2025 mennessä. Tämä vaatii sen, että sekajätteen määrä edelleen vähenisi ja lajittelu lisääntyisi.
- On hienoa, että asukkaat lajittelevat yhä enemmän. Jotta kierrätysastetta saataisiin vielä nostettua, olisi tärkeää tehostaa erityisesti biojätteen lajittelua kotitalouksissa. Biojätteen keräys laajenee kaikkiin asuinkiinteistöihin vaiheittain pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella vuosien 2023–2024 aikana, HSY:n jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo sanoo.
Kierrätysasteen nostamiseksi HSY kannustaa asukkaita lajitteluun monin keinoin. HSY jalkautuu lukuisiin tapahtumiin, ja lajitteluoppaita on saatavilla eri kielillä.
- Meillä on säännöllisesti erilaisia kampanjoita, joiden on tarkoitus auttaa asukkaita lajittelemaan. Alkusyksystä meillä oli Me lajittelijat -kampanja, joka tarjosi vinkkejä oman kodin jätepisteen tuunaamiseen. Kun on toimiva jätepiste kotona, lajittelu sujuu vaivattomammin, HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partti toteaa.
Tavoitteena on myös jätemäärän väheneminen, mutta tämä sinänsä hyvä asia ei näy kierrätysasteen parantumisena. Esimerkiksi massaltaan painavan ja helposti lajiteltavan keräyspaperin kokonaismäärän vähentyminen vaikuttaa kierrätysasteeseen laskevasti. Tästä syystä kierrätysasteen lisäksi kannattaa seurata muitakin tunnuslukuja, kuten jätteen kokonaismäärää ja sekajätteen määrää.
Kotitalousjätemäärät ja kierrätysasteet laskettiin ensimmäistä kertaa kuntakohtaisesti. Erot kierrätysasteessa ovat kuitenkin pieniä. Kierrätysaste vaihteli kunnittain 44–48 prosenttia. Sekä Espoossa että Kauniaisissa kotitalousjätteiden kierrätysasteet olivat 48 prosenttia, Kirkkonummella 46 prosenttia.
Kuntakohtaiset tiedot on pystytty erottelemaan HSY:n keräämien jätelajien osalta huomioiden kiinteistöjen, aluekeräyspisteiden ja Sortti-asemien sijainnit kunnittain. Sen sijaan osa lähtötiedoista, kuten paperi ja sähkö- ja elektroniikkaromu (SER), on arvioitu valtakunnallisesta datasta asukasluvun perusteella. Kotitalousjätteet sisältävät asumisessa syntyvät kulutusperäiset jätteet.
BIOJÄTTEEN lajittelu on tehokas keino kierrätysasteen nostamiseksi. Biojätettä ovat muun muassa hedelmien ja vihannesten kuoret, kahvinporot sekä ruoantähteet. Kuva: HSY / Suvi-Tuuli Kankaanpää.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi