KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Valtiovarainministeri Annika Saarikko vieraili Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrissä lauantaina 14.1. Vierailu oli osa Keskustan Oma maa, koko maa - kiertuetta. Paikalle kirjastoon oli saapunut lisäksi Keskustan eduskuntavaaliehdokkaita sekä yleisöä, joka täytti Fyyrin kabinetin. Saarikko totesi saapuessaan, että hän vierailee mielellään kirjastoissa, sillä ne ovat sekä sivistyksen lähde että kokoontumispaikkoja.
Saarikko kertoi tulevissa eduskuntavaaleissa olevan kysymys Suomen tulevaisuudesta, ei siitä että palattaisiin vanhaan. Tarkoitus ei ole jakaa suomalaisia köyhiin ja rikkaisiin, vaan kaikki pidetään mukana. Saarikon mukaan Suomea pitävät pystyssä tavalliset työtätekevät ihmiset.
Uudessa todellisuudessa kysymys on esimerkiksi turvallisuudesta. Onko koko Suomi merkitsevä vai vain kasvukeskukset, kysyi Saarikko ja kertoi, että meidän pitää miettiä sitä, minkälaisen kuvan annamme ulkomaailmalle, pidämmekö huolta koko maasta.
Saarikon mukaan Suomi voi olla tulevaisuudessa energian suurvalta. Suomi tarvitsee lisää ihmisiä, enemmän lapsia, sanoi Saarikko. Monelle lapsihaaveet kuitenkin kaatuvat asumisen hintaan, eivätkä lapsihaaveet kohtaa todellisuutta. Monet haluavat myös väljempää asumista lähellä luontoa, kuten täällä Kirkkonummella, sanoi Saarikko.
Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi kuukautta. Keskusta haluaa nimensä mukaisesti olla keskellä. - Nyt näyttää kuitenkin siltä, että on syntymässä kaksi leiriä, sanoi Saarikko. Hän kertoi, ettei kannata ”blokkipolitiikkaa”. -Olemme nähneet sen vaikeudet mm. Ruotsissa, jossa hallitusten muodostaminen on muuttunut vaikeaksi. Siellä on jouduttu muodostamaan vähemmistöhallituksia. - Annammeko me sille luvan, että meidät jaetaan erilaisiin porukoihin, kysyi Saarikko paikallaolijoilta.
- Meidän vihollisemme on aivan muualla kuin tässä maassa, hän jatkoi, ja kertoi samalla, että Keskusta ei ole vasemmistopuolue, se on selvää. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin jäänyt vähän tilaa keskellä olemiselle, hän jatkoi.
- Me haluamme välttää kärjistyksiä ja äärilaitoja ja pidämme tiukasti kiinni keskellä olemisen merkityksestä, sanoi Saarikko paikallaolijoille.
- Koskaan aikaisemmin ei ole seurattu ja oltu yhtä tietoisia sähkön hinnasta kuin nyt, sanoi Saarikko. Hän haluaa tehdä Suomesta energian suurvallan. Fossiiliset polttoaineet ovat mennyttä maailmaa. Saarikko näkee tulevaisuuden vetyvoimassa sekä pienydinvoimassa. - Meidän kannattaa olla niissä edelläkävijöitä ja luvitusprosesseihin täytyy saada vauhtia, totesi Saarikko.
- Suomi tarvitsee lisää lapsia. Syntyvyys tällä hetkellä on alempi kuin nälkävuosina. Saarikko peräänkuulutti myös ikäihmisille parempia palveluita. - Omaishoito on saatava kuntoon ja laitospaikkoja on löydyttävä lisää niitä tarvitseville, sanoi Saarikko.
Saarikko peräsi myös omavaraisuudesta huolehtimista. Ukrainan sodan seurauksena on syntynyt ruokakriisi ja jopa nälänhätää. Kysymys ei ole vain meistä. Sota on nostanut sähkön ja lannoitteiden hinnan taivaisiin ja tällä hetkellä maatiloilla eletään vaaran kuukausia. Saarikko puhui tilaisuudessa ”vääristyneestä ruokaketjusta”, jossa kaupparyhmät tekevät historiallisia voittoja. - Alkutuottajien on saatava enemmän ja ruoan arvoketjussa palaset on jaettava uusiksi, hän sanoi.
JUSSI SALO
VALTIOVARAINMINISTERI Annika Saarikko vieraili kirjastotalo Fyyrissä lauantaina 14.1. Saarikko kertoi, ettei kannata ”blokkipolitiikkaa”, jossa suomalaiset jaettaisiin kahteen leiriin.
Jussi Salo
SAARIKON lisäksi Kirkkonummella vieraili Keskustan eduskuntavaaliehdokkaita Uudeltamaalta, joiden kanssa valtiovarainministeri tässä yhteiskuvassa.
Jussi Salo
SAARIKON vierailu veti Fyyriin viitisenkymmentä kuulijaa.
Jussi Salo
SIUNTIOLAINEN kansanedustajaehdokas Maritta Wasström.
Jussi Salo
TIMO ”Pappa” Laaninen edustaa Keskustan eduskuntavaaliehdokkaiden raskasta sarjaa. Hän on toiminut mm. Keskustan puoluesihteerinä ja ollut politiikassa mukana 50 vuoden ajan.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi