LIIKENNE
Veturinkuljettajien lakko saattaa pysäyttää HSL:n lähijunaliikenteen maanantaista 20.3. alkaen, jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen sitä ennen.
Mahdollisen lakon aikana bussit, raitiovaunut, metro ja Suomenlinnan lautta kulkevat normaalisti ja noudattavat tavallisia aikataulujaan, kertoo HSL.
Lakon toteutuessa VR peruu kaikki kauko- ja lähijunat lakon ajalta ja maksaa asiakkailleen rahat takaisin lakon ajalle ostetuista junalipuista. Myös tavarajunat perutaan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Jos lakko toteutuu, se pysäyttää VR:n junaliikenteen maanantaista 20.3. alkaen toistaiseksi.
Myös tavarajunat perutaan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Lakon alkaessa sunnuntai-illan aikana lähteneet matkustaja- ja tavarajunat ajetaan määräasemilleen saakka, mukaan lukien sunnuntain ja maanantain välisen yön yöjunat.
– Toivomme, että sopu löytyisi ja lakko vielä peruuntuisi tai ainakin päättyisi suunniteltua aiemmin. Olemme todella pahoillamme siitä, millaisia hankaluuksia lakko aiheuttaa asiakkaillemme, sanoo henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju.
Tällä hetkellä jo käynnissä oleva veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi lisäksi aiheuttaa muutoksia tai peruutuksia kauko-, lähi- ja tavarajunaliikenteessä jo ennen lakon alkamista.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi