KIRKKONUMMI
SALIBANDY
Kirkkonummi Rangersin miesten edustusjoukkueen kausi päättyi viime lauantaina iloisissa merkeissä Jyväskylässä, kun Kylien Jätkät hakivat 4-6 vierasvoiton O2 Jyväskylästä.
Voitto tarkoitti samalla sitä, että Rangers säilyttää sarjapaikkansa tulevalle kaudelle 2023-2024 Inssi-Divarista. Voiton takuuna oli tiivis ja yhtenäinen puolustuspelaaminen, maalivahti Kristian Krogius ja kapteeni Erik Heleniuksen kolme maalia.
Rangersin kausi alkoi voittoisissa merkeissä, mutta joukkue koki pelillisiä haasteita kauden aikana ja kohtasi pitkän tappioputken, jossa oli mukana hyvin tiukkoja loppuhetkien tappioita.
Keväällä jo näytti vääjäämättömästi, että joukkue joutuu kauden päätteeksi putoamiskarsintoihin, mutta viiden viimeisen ottelun loppukiri nousi arvoon arvaamattomaan. Nyt kauden jälkeen on paikka käydä läpi kauden aikaisia vaikeuksia ja kääntää ongelmat tulevan kauden vahvuudeksi.
Joukkueen rakentaminen tulevaa kautta varten on jo aloitettu ja tulevaisuus siltä osin näyttää hyvältä. Rangers tuli loppukaudesta ulos mediaan taloudellisesta epävarmuustilanteesta tulevaa kautta ajatellen. Avoin kirjoitus päivältä 16.2.2023 on luettavissa osoitteesta www.kirkkonummirangers.fi.
Tiivistäen taloudellisen epävarmuuden osasyyt ovat aiempien korona-aikojen aiheuttamat tulojen pienentyminen sekä koko urheilu-Suomea haittaava juniorimassojen kaventuminen. Kirkkonummi Rangersin taustoilla on kuitenkin hihat kääritty ja työt ovat vahvasti käynnissä, jotta Kylien Jätkät pelaavat elinvoimaisena myös kaudella 2023-2024 Inssi-Divaria.
Nyt kauden jälkeen meillä kirkkonummelaisilla on mahtava tapa ja mahdollisuus tukea sekä turvata Kylien Jätkien tulevaisuutta. Rangers julkaisi kuluneella viikolla uuden malliston suositusta ja paljon kysellystä ”Kylien Jätkät x TEPPOVINNIPEK” – mallistosta.
Mukana mallistossa on hyvälaatuisia huppareita, college-paitoja, t-paitoja, lippiksiä sekä kangaskassi. Kaikki vaatteista saatavat tuotot kohdistetaan suoraan Rangersin miesten edustusjoukkueen kauden 2023-2024 toimintaan, joten tällä tuella on aidosti merkitystä kirkkonummelaisen urheilun tulevaisuudelle. Tutustumaan ”Kylien Jätkät” – vaatetukseen pääset seuran kotisivujen uutisesta.
Jokirinteessä nähtiin kaudella hienoja kotiottelutapahtumia, joita taas tulevalla kaudella tullaan kehittämään entisestään. Rangersin joukkueenrakentumista ja muita uutisia voi seurata joukkueen sosiaalisen median kanavissa.
Valtava kiitos kaikille kannattajille, yhteistyökumppaneille ja vapaaehtoisille kaudelle 2022-2023!
KYLIEN JÄTKÄT /
RANGERS MIEHET EDUSTUSJOUKKUE
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi