KIRKKONUMMI
UPINNIEMI
Varuskuntakirkko on hyvin epätavallinen juttu Suomessa. Venäjän vallan aikana niitä vielä perustettiin jokaiseen varuskuntaan ja kuuluisin, sen aikakauden varuskuntakirkko on luterilaiseksi kirkoksi myöhemmin muutettu Suomenlinnan kirkko. Varsinkin sotien jälkeen monet näistä kirkoista kokivat mitä erikoisempia kohtaloita.
Niitä muutettiin varastoiksi, sotilaskodeiksi, purettiin kokonaan pois. jne. Kirkollisessa käytössä on enää näistä muutamia. Osa on siirtynyt seurakunnalle, kuten juuri tuo Suomenlinnan kirkko. Varsinaisia varuskuntakirkkoja on enää kaksi käytössä. Toinen on vanhan Riihimäen varuskunnan alueella oleva Riihimäen varuskuntakirkko, joka on valtion omistama, mutta esineistöstä pitää huolta ja tilaisuuksia pitää eniten Riihimäen seurakunta. Itsenäisyyden aikana on rakennettu kaksi varuskuntakirkkoa. Ensimmäinen on Upinniemen varuskunnan Merikappeli ja toinen oli Savon sotilaskappeli Mikkelissä. Jälkimmäinen on jo sisäilmaongelmien takia historiaa, joten Upinniemen Merikappeli on ainakin tässä mielessä ainoa lajissaan.
Merikappeli syntyi mielenkiintoiseen hetkeen Suomen historiassa, kun Neuvostoliitto oli juuri luovuttanut Porkkalan alueen ja osa sotien jälkeistä asennetta oli käydä myös Neuvostoliiton edustamaa ateismia vastaan. Paljon Merikappelin ideologisesta taustasta kertoo lause Merikappelin tuki ry:n puheenjohtajan majuri Kousan puheesta, jonka hän piti Merikappelin peruskiven muurauksessa 1963: ” Nyt varuskuntaan saadaan koulutuskeskus, jossa valmistaudutaan henkisesti Neuvostoliiton seuraavaa hyökkäystä varten…”. Varuskuntaan haluttiin myös paikka, johon kohdistettiin paljon varuskuntalaisten vapaa-ajan toimintaa ja harrastuksia. Tämä otettiin huomioon Merikappelin suunnitteluvaiheessa, josta arkkitehti Mikko Heliövaara kirjoitti: ” Ei seitsemännen päivän, vaan seitsemän päivän kirkko”, kuvaten kaikkea sitä mitä Merikappelissa pitäisi pystyä tekemään. Raha oli se kaikkein määrittelevin tekijä jo 1960-luvun alussa ja siksi Upinniemen varuskunnan kirkon suunnittelukilpailun voittanut paljon suurempi kirkko jätettiin suosiolla toteuttamatta. Hankkeen rahoittaminen keräyksen avulla oli Merikappelinkin kohdalla se suurin haaste ja pitkään näytti aika huonolta, kunnes Rakel Wihuri kiinnostui hankkeesta ja tämän myötä nykyinen Jenny ja Antti Wihurin rahasto maksoi suurimman osan Merikappelin rakennuskuluista. Rakel Wihurin henkilökohtainen panos oli tässä merkittävä. Jos asia kiinnostaa enemmän, niin kannattaa kuunnella Merikappelin YouTube -kanavalta Rakel Wihurin puhe sotilaskodissa Merikappelin vihkimistilaisuudessa. Se avaa parhaiten Merikappelin hänessä herättämää tunnetta.
Merikappeli tänä päivänä on ainoa vanhan mallin mukainen varuskuntakirkko. Se ei enää ole ruokala, kuten olivat monet Venäjän vallan aikaiset sotilaskirkot, mutta Merikappeli palvelee päivisin myös koulutus- ja kokoustilana. Merikappelissa voi olla millä tahansa sotilaskoulutukseen liittyvällä luennolla, tai siellä järjestetään niin varuskunnan, kuin koko Merivoimien suuria kokouksia. Enää ei ole perhekerhoja tai Upinniemen Marttoja ja bändikämppä, josta esim. Antti Paavilaisen ura lähti liikkeelle, on vuosien saatossa hiljentynyt ja muuttunut varastoksi. Silti Merikappeli on kiinni tässä päivässä ja tukee Rannikkoprikaatin ja koko Merivoimien henkilöstön koulutusta. Tästä hyvästä Merivoimien komentaja on myöntänyt Merikappelille Merivoimien ansioristin vuonna 2021. Monelle vanhalle Upinniemeläiselle ja Kirkkonummelaiselle Merikappeli on tärkeä, koska se on vuosien saatossa muodostunut kotikirkoksi, jossa on menty naimisiin, lapset on kastettu ja johon tullaan perinteiseen jouluaaton hartauteen.
Merikappelin kirkollinen toiminta on edelleen Merikappelin tuki ry:n toimintaa ja on myös yhdistyksen rahoittamaa. Tulevana sunnuntaina on Merikappelin tuki ry:n, Rannikkoprikaatin ja Merivoimien suuri historiallinen hetki, kun 21.5.2023 YLE TV1 televisioi kaatuneiden muistopäivän jumalanpalveluksen Merikappelista. Kyseessä on ensimmäinen koskaan televisioitu jumalanpalvelus Merikappelista.
Olen itse ollut Upinniemessä nyt 15 vuotta pappina ja ainoastaan Merikappelin 50 vuotta juhlajumalanpalvelus oli mittakaavassaan jotenkin samanlainen kuin sunnuntain lähetys. Pitkällisen harkinnan jälkeen jumalanpalvelus päätettiin nauhoittaa viikolla, koska halusimme kovasti Upinniemessä tuottaa myös ennalta kuvattuja kohtauksia lähetykseen, jossa Merikappelin merkitystä ja uskoa pohditaan eri tavoin.
Mielenkiintoisiin keskusteluihin osallistuivat mm. varuskunnan päällikkö, kommodori Marko Laaksonen, merivoimien komentaja kontra-amiraali Jori Harju ja Kirkkonummen kirkkoherra Anna-Maija Kuutti-Manninen. Olen sotilaspastorina hyvin tyytyväinen siihen millainen lopputuloksesta tuli. Jos puhutaan adjektiiveilla, paikallinen, mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen ovat ensimmäiset mieleen tulevat sanat. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2025, jolloin Merikappeli täyttää 60 vuotta.
HENRI KIVIJÄRVI
Rannikkoprikaatin ja Merisotakoulun sotilaspastori
UPINNIEMEN Merikappeli täyttää pian 60 vuotta. Monelle vanhalle Upinniemeläiselle ja Kirkkonummelaiselle Merikappeli on tärkeä, koska se on vuosien saatossa muodostunut kotikirkoksi, jossa on menty naimisiin, lapset on kastettu ja johon tullaan perinteiseen jouluaaton hartauteen.
Jussi Salo
MERIVOIMIEN komentaja kontra-amiraali Jori Harju puhumassa Merikappelissa.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi