SUOMENLAHTI
Merivartioston viime viikko oli ajankohtaan nähden tavanomainen. Sään lämmetessä meripelastustehtävien määrä lisääntyy. Viikon 19 aikana oli yhteensä 20 meripelastustehtävää ja kahdeksan osallistumista toisen viranomaisen tehtävään.
Veneilykauden käynnistyessä Suomenlahden merivartiosto muistuttaa veneilijöitä veneen tarkastuksen ja keväthuollon merkityksestä.
Meripelastus on ihmishenkien pelastamista ja turvaamista hätä- ja vaaratilanteissa merialueella. Meripelatukseen sisältyy monenlaisia tehtäviä, kuten merihätään joutuneiden ihmisten pelastamista, onnettomuuksien ennaltaehkäisyä, kadonneiden etsintää, lääkärikonsultaatiota ja meripelastuksen ensihoitotehtäviä meri- ja saaristoalueilla.
Rajavartiolaitos on johtava meripelastusviranomainen Suomessa ja vastaa meripelastustoimen järjestämisestä. Tehtäviä johdetaan meripelastuksen johtokeskuksista Helsingistä (Suomenlahden merivartiosto) ja Turusta (Länsi-Suomen merivartiosto).
SUOMENLAHDEN merivartiosto järjesti merellisen eriyistilanneharjoituksen yhteistyössä Helsingin poliisilaitoksen kanssa viikolla 18. Harjoitukseen osallistuivat Rajavartiolaitoksen alus- ja ilma-aluskalustoa sekä henkilöstöä merivartioston 5. Valmiusjoukkueesta, Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksiköstä ja Etelä-Suomen taktisen ensihoidon ryhmästä. Kuva: Rajavartiolaitos.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi