KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Tallinmäen eli torin ympäristön uuden asemakaavan hyväksyminen on yhdyskuntatekniikan lautakunnan asialistalla torstaina 25.5.
Asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 13.2. - 17.3.2023, ja siitä saatiin yhteensä kaksi muistutusta sekä 14 lausuntoa.
Kaavaehdotuksesta pidettiin asukastilaisuus Kirkkonummen kunnantalolla 1.3.2023. Saadun palautteen mukaisesti kaavakartalle tehtiin muutoksia ja korjauksia.
Muutosten vuoksi suoritettiin kahden naapurikiinteistön kuulemistoimitukset. Kuulemisten johdosta naapuritaloyhtiöillä ei ollut huomautettavaa.
Nähtävänä olleesta asemakaavaehdotuksesta saatu palaute liittyi pitkälti Kirkkotoria ja Fyyriä vasten rajautuvien rakennusten korkeuteen. Lopullisessa kaavaehdotuksessa on kahden tontin osalta laskettu suurinta kerroslukua kuudesta viiteen.
Lisäksi on korttelin 111 tontin 10 kaksi pistetaloa yhdistetty yhdeksi porrastetuksi rakennusmassaksi, jonka vuoksi voidaan säästää suoria näkymiä viereisten taloyhtiöiden asuntoparvekkeilta maisemaan.
Lisäksi on saadun palautteen perusteella on laajennettu tai palautettu kaavan aluerajausta koskemaan myös korttelia 114. Perusteena on autopaikkamitoituksen harmonisointi lähialueen kerrostalokortteleissa.
Alueen jatkosuunnittelu ja toteutus tulee varmasti olemaan monivaiheinen ja verrattain pitkäkestoinen hankekokonaisuus.
On selvää, että kaava-alue tulee lähivuosina näyttäytymään eri vaiheessa toteutuvien rakennushankkeiden ja infrarakentamisen vuoksi osin työmaa-alueena, osin hyvin keskeneräisenä ympäristönä.
Laadittujen kunnallisteknisten yleissuunnitelmien valossa on todettu, että olemassa oleva maanalainen kunnallistekniikka on lähes kokonaan uusimisen tarpeessa. Esim. hulevesien johtaminen ja hallinta pitää suunnitella ja rakentaa nykynormien mukaisesti - tavoitteena tasaisemmat virtaamat ja parempi vedenlaatu Jolkbynjoessa.
Osana Yhteiskampuksen rakennussuunnittelua suunnitellaan myös Rovastinpuisto yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena. Alueen suunnittelu jatkuu lisäksi katu- ja torisuunnitelmalla, joka asetetaan nähtäville.
TALLINMÄEN kaava on yhdyskuntatekniikan lautakunnan hyväksymiskäsittelyssä ensi torstaina 25.5.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi