KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Yhdyskuntatekniikan lautakunta käsittelee kokouksessaan torstaina 25.5. Kirkkonummen kunnan metsästrategian hyväksymistä. Lautakunnalle ehdotetaan, että se merkitsee uuden metsästrategian osaltaan käsitellyksi ja esittää edelleen kunnanhallitukselle, että se osaltaan käsittelee uuden metsästrategian ja valtuuttaa kunnallistekniikkapalveluiden kunnossapitoyksikön asettamaan uuden metsästrategian nähtäville sekä pyytämään strategiasta lausunnot.
Kunnanhallitus on yhdyskuntatekniikan lautakunnan esityksestä käynnistänyt metsästrategian päivitystyön päätöksellään 9.11.2020 ja asettanut metsästrategian päivitystyölle työryhmän valmistelemaan strategiaa. Voimassa olevan metsästrategian kunnanhallitus on päättänyt 31.10.2005. Työryhmä on kokoontunut säännöllisesti ja uutta metsästrategiaa varten on teetetty kuntalaiskysely keväällä 2022.
Uudessa metsästrategiassa on otettu mahdollisimman hyvin huomioon kuntalaisten ja eri sidosryhmien näkökulmat. Työryhmän työssä on noussut esille muun muassa luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, kunnan ilmastotavoitteet ja maankäytön tavoitteet. Etenkin ilmastotavoitteilla on merkittävä rooli uudessa metsästrategiassa.
Kirkkonummen kunta omistaa tällä hetkellä n. 2700 ha metsäisiä ympäristöjä. Metsäluonnonhoito-suunnitelmaan kirjattuna on kasvavia metsämaita runsas 1100 ha ja kitukasvuista kallio- tai metsämaata vajaa 200 ha. Suojelu- ja arvometsäalueita on n. 1125 ha.
Pääosa Kirkkonummen suojelualueiden ulkopuolisista metsistä on käyttöluokaltaan lähimetsää tai virkistys- ja ulkoilumetsää. Talousmetsäksi on merkittynä n. 135 ha metsäluonnonhoitosuunnitelman alueista.
Uusi Kirkkonummen kunnan metsästrategia sisältää Metsästrategian ja strategian liitteen. Liitteessä on esitelty toimintaperiaatteita, metsien käsittelyperiaatteet RAMS 2020 kunnossapitoluokissa ja sanasto.
Metsästrategian onnistunut toteuttaminen edellyttää kunnallistekniikkapalveluissa metsiin liittyvän osaamisen lisäämistä sekä riittävien määrärahojen varaamista osaamisen varmistamiseksi.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi