KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 29.5. käsittelemään Aiesopimusta TE-uudistuksen mukaisesta yhteistyöstä kuntien välillä. Kirkkonummi kaavailee yhteistyötä työllisyys- ja elinkeinopalvelujen järjestämisestä yhteistyössä Espoon, Kauniaisten ja Vihdin kanssa. Samanaikaisesti vaihtoehtona on keskusteltu Vihdin ja mahdollisesti Siuntion kanssa yhteisen työllisyysalueen muodostamisesta. Kummassakin vaihtoehdossa yhteiseen valmisteluun liittyminen edellyttää kunkin kunnan päätöstä asiasta.
Työllisyys- ja elinkeinopalvelujen järjestämisvastuu siirretään valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. Valtioneuvosto on antanut lain työvoimapalveluiden järjestämisestä ja se on astunut voimaan osittain huhtikuussa 2023. TE 2024-uudistuksen myötä valtiolta siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta noin 100 erilaista TE-toimistojen, ELY-keskusten ja KEHA-keskuksen palvelua ja tehtävää. Rakenneuudistuksella on vaikutuksia lakisääteisiin viranomaistehtäviin, toimintaympäristöön, kumppanuuksiin ja palveluihin. Näiden lisäksi uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia kuntien talouteen ja sen ennakointiin.
Kunta voi järjestää kunnan järjestämisvastuulle kuuluvat työvoimapalvelut itse, jos kunnan työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Jos kunnan työvoiman määrä on alle 20 000 henkilöä, sen on muodostettava palveluiden järjestämiseksi yhteistoiminta-alue yhdessä jonkin toisen tai useamman muun kunnan kanssa siten, että alueen työvoiman määrä on yhteensä vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen tulee muodostaa maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.
Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Samaan määräaikaan mennessä kuntien on toimitettava työvoimapalvelujen järjestämisestä suunnitelma, jossa tulee kuvata palvelujen järjestämisen ja tuottamisen mallit, käytettävät taloudelliset ja henkilöstö resurssit, työvoimaviranomaisen asiointipisteiden sijoittuminen sekä työperäisen maahanmuuton edistäminen ja rakennemuutoksiin varautuminen. Asiakkaat ja palveluvastuu siirtyvät uudelle työllisyysalueelle 1.1.2025.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi