KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Tänä vuonna Kirkkonummen ympäristöpalkinto on myönnetty Kyllikki Stålnackelle ja Porkkalan Martoille vieraslajitorjunnasta. Palkinto luovutettiin maanantaina 6.11. Kyllikki Stålnackelle Gesterbyssä sijaitsevassa torjuntakohteessa. Kunnan ympäristöpalkinto on tunnustus Kirkkonummen ympäristön hyväksi tehdystä esimerkillisestä työstä viimeisen vuoden tai pidemmän ajanjakson aikana. Ympäristöpalkinnon saajan valitsee ympäristöpalkintoraati kuntalaisilta tulleiden ehdotusten perusteella.
Porkkalan Marttojen vieraslajitorjunnan talkookoordinaattorina toimiva Kyllikki Stålnacke ja Kirkkonummen Porkkalan Martat ovat tehneet tärkeää vapaaehtoistyötä torjumalla vieraslajeja kunnan alueella.
- Olen otettu ympäristöpalkinnosta ja haluan tietysti jatkaa työtä edelleen. Toivon, että palkinto kannustaa myös osaltaan muita ihmisiä torjumaan haitallisia vieraslajeja kuten jättipalsamia omilla lähialueillaan, sanoo Porkkalan Marttojen vieraslajien torjunnan koordinaattori Kyllikki Stålnacke.
- Ympäristöpalkinto on osaltaan tukemassa ja kannustamassa sitä hienoa työtä, jota eri yhteisöt, yritykset ja kuntalaiset tekevät Kirkkonummen – siis meidän kaikkien yhteisen luonnon hyväksi. Kiitos kaikille esityksiä tehneille tahoille. Tänäkin vuonna esityksiä palkinnon saajiksi tuli useita ja perusteellisen arvioinnin jälkeen raati valitsi palkinnon saajaksi Kirkkonummen Porkkalan Martat ja heidän vieraslajien torjunnan koordinaattorin Kyllikki Stålnacken, kertoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi palkinnonjakotilaisuudessa.
Vieraslajit ovat eläin-, kasvi- ja sienilajeja, jotka ovat levinneet ihmisen toiminnan seurauksena luontaisilta esiintymisalueiltaan uusille alueille. Haitallisiksi vieraslajeiksi määritellään vieraslajit, joiden on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä ekosysteemipalveluita. Haitalliset vieraslajit vaikuttavat ympäröivään luontoon syrjäyttämällä alkuperäislajistoa, muuttamalla elinympäristöjen olosuhteita ja häiritsemällä ravintoverkkojen toimintaa. Haitalliset vieraslajit voivat myös aiheuttaa terveyshaittoja ja tuotantotappioita, heikentää virkistyskäyttömahdollisuuksia ja alentaa kiinteistöjen arvoja. Vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti yksi isoimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle.
Ympäristöpalkinto on tunnustus ympäristön, luonnon ja ympäristövalistuksen eteen tehdystä työstä, ja sen saaja valitaan kuntalaisten ehdotusten perusteella
Kirkkonummen ympäristöpalkinto jaettiin nyt kahdeksannen kerran. Palkintoraatiin kuuluivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi, rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Huhmarniemi, yhdyskuntatekniikan palvelualuejohtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja ympäristöpäällikkö Anu Hynninen. Raati valitsi palkinnon saajan kuntalaisilta tulleiden ehdotusten perusteella.
Kirkkonummen Porkkalan Martat ovat tehneet tärkeää vapaaehtoistyötä torjumalla vieraslajeja kunnan alueella jo usean vuoden ajan. Työllä on ehkäisty vieraslajien leviämistä ja vieraslajeista aiheutuvia haittoja merkittävästi. Paikallisella tasolla vaikutukset lähiluonnolle ovat olleet huomattavia.
Työ on tuottanut tulosta muun muassa Kuusalassa, Jolkbynjoella, Gesterbyssä ja Jokirinteen ympäristössä, joissa vieraslajiesiintymiä on saatu hävitettyä ja kasvillisuus on monipuolistunut. Vieraslajitorjuntaa on tarkoitus jatkaa laajentamalla torjuntaa uusille alueille ja huolehtimalla siitä, ettei käsitellyille alueille ilmesty lisäkasvustoa.
Palkintoraadin mukaan Porkkalan Marttojen vieraslajitorjunnan talkookoordinaattorina toimiva Kyllikki Stålnacke on tehnyt esimerkillistä ja pitkäjänteistä työtä vieraslajien parissa. Stålnacke on saattanut alkuun Porkkalan Marttojen vieraslajitorjuntatyön, organisoinut useita vieraslajitalkoita ja kitkenyt vieraslajeja itsenäisesti. Hän on innoittanut myös muut Martat mukaan torjuntatyöhön, vastannut torjunta-alueiden kartoituksesta ja muista käytännön järjestelyistä. Stålnacken panos on ollut merkittävä työn jatkumisen ja eri tahojen osallistamisen kannalta.
- Talkoilu lähiluonnon puolesta on hieno yhteisöllinen tapa lisätä tietoisuutta Kirkkonummen monimuotoisista lähiluontokohteista ja osallistua lajikadon vastaiseen työhön. On myös tärkeää muistaa kunnan rooli ja vastuu vieraslajien torjunnasta alueillaan. Toivon, että palkinto osaltaan kirittää Kirkkonummen kuntaa ja päättäjiä ohjaamaan resursseja luonnon monimuotoisuutta vahvistavaan työhön, toteaa rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Huhmarniemi.
Porkkalan Marttojen Kyllikki Stålnacke on myös levittänyt tietoisuutta vieraslajeista ja niiden aiheuttamista ympäristöhaitoista. Hän on mm. kertonut Gesterbyn ja Jokirinteen oppilaille vieraslajitorjunnan merkityksestä sekä perehdyttänyt koululaisia jättipalsamin torjuntaan. Lasten osallistaminen vieraslajitorjuntaan on merkityksellistä työtä, joka osaltaan vahvistaa lasten roolia ympäristötoimijoina.
- Viestinnän avulla voidaan lisätä asukkaiden yleistä tietoisuutta vieraslajeista ja puutarhajätteen oikeasta käsittelystä, kannustaa asukkaita ilmoittamaan vieraslajihavainnoistaan ja osallistumaan torjuntatyöhön, sanoo ympäristöpäällikkö Anu Hynninen.
• Ympäristöpalkinnon saaja on Kirkkonummella toimiva yritys tai yhteisö tai kirkkonummelainen yksityishenkilö,
• Palkinto on tunnustus Kirkkonummen ympäristön hyväksi tehdystä esimerkillisestä työstä joko viimeisen vuoden aikana tai pidemmällä ajanjaksolla,
• Palkinto myönnetään ympäristönsuojelua edistävistä toimista, jotka liittyvät esim. luonnon tai kulttuuriympäristön hoitoon, vesiensuojeluun, ympäristövalistukseen, energian säästöön, uusiokäyttöön, kierrätykseen sekä roskaamisen ja jätteiden synnyn vähentämiseen,
• Palkinnon saaja ei ole aikaisemmin saanut kunnalta vastaavaa tunnustusta ympäristöasioissa.
TÄNÄ vuonna Kirkkonummen ympäristöpalkinto on myönnetty Kyllikki Stålnackelle ja Porkkalan Martoille vieraslajitorjunnasta. Kuvassa rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Huhmarniemi, kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi, Porkkalan Marttojen Kyllikki Stålnacke ja Kirkkonummen kunnan ympäristöpäällikkö Anu Hynninen.
Jussi Salo
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi