KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kirkkonummen kunnanhallitus merkitsee talouden seurantaraportin ja verotulojen toteutumisen lokakuulta tiedokseen seuraavassa kokouksessaan maanantaina 20.11.
Kevään palkkaratkaisu on kasvattanut kunnan menoja erityisesti kesäkuun kertaerien ja prosentuaalisten lisäkorotusten takia, joihin ei ollut varauduttu. Pääosin tämän takia suomenkieliselle kasvatus- ja koulutuslautakunnalle ollaan esittämässä 1,7 milj. euron lisämäärärahaa.
Ostopalveluiden määrärahavaraukset eivät todennäköisesti riitä myöskään yhdyskuntatekniikan eikä toimitilapalvelujen lautakunnan osalta.
Kokonaisuutena palvelujen ostoihin on käytetty 0,6 milj. euroa vähemmän edellisen vuoden lokakuuhun nähden, mutta määrärahaa on käytettävissä 3 milj. euroa vähemmän.
Tuloja on kertynyt edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna 10,1 % enemmän.
Kunnan tulos on lokakuun lopun tilanteessa ylijäämäinen 17,2 milj. euroa ja ennuste tilikaudelle on yli 18 milj. euroa ylijäämäinen.
Kuntaliitto on ennusteessaan arvioinut, että Kirkkonummen verotulot ylittävät budjetin 4,9 miljoonalla eurolla.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi