KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kirkkonummen toimielimille ollaan rakentamassa eettistä ohjeistusta. Elinvoimajaosto käisttelee lausuntoaan ohjeistuksesta keskiviikkona 22.11. Lautakunnilla on mahdollisuus käsitellä eettisiä ohjeita ja ohjetta epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä luottamustoimielimissä marraskuun 2023 aikana. Lisäksi ohje tullaan käsittelemään yhteistoimintaryhmässä (YTR). Ohjeisto viimeistellään saatujen huomioiden pohjalta ja se tuodaan päätöksentekoon lautakuntiin, kunnanhallitukseen ja valtuustoon alkuvuodesta 2024.
Kirkkonummen kunnan eettiset ohjeet on laadittu kunnan toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta yhteisistä toimintatavoista. Valmistelu on osa kunnan strategian uudistamista ja sen vaikuttavaa toimeenpanoa. Eettiset ohjeet on määrä hyväksyä Kirkkonummen kuntastrategian hyväksynnän yhteydessä alkuvuodesta 2024. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet ovat samalla myös strategian toimintatapaohje, joka linjaa kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä.
Ohjeiden laadinta käynnistyi lokakuussa valtuuston iltakoulussa. Kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä luottamustoimielimissä.
Ohjeiden mukaan kokouksissa puheenjohtaja huolehtii siitä, että kaikki osalliset tulevat kuulluiksi ja huomioiduksi. Puheenjohtajistot koulutetaan työrauhaa uhkaavien tilanteiden hallintaan muun perehdytyksen ohella. Kuntaan nimetään lisäksi häirintäyhdyshenkilö tai henkilöitä, joihin voi olla yhteydessä kohdatessaan epäasiallista käytöstä.
KIRKKONUMMEN kunnan eettiset ohjeet on laadittu kunnan toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta yhteisistä toimintatavoista.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
INKOO
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Puh: (09) 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi