KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Sarvvikinrannan kaavamuutos palautettaneen menettelyvirheen takia uuteen valmisteluun, sillä sitä ehdotetaan maanantaina 12.2. kokoontuvalle kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus päätti joulukuussa käynnistää asemakaavamuutoksen alueella. Kunta on saanut asiasta oikaisuvaatimuksen, jossa arvostellaan asianomaisten maanomistajien sivuuttaamista kyseisessä päätöksessä.
Oikaisuvaatimuksen jättäneet maanomistajat ovat vaatineet kunnanhallituksen päätöksen kumoamista ja asian käsittelemistä uudelleen. Oikaisuvaatimuksen jättäjät ovat lisäksi vaatineet, että asemakaavamuutoksen jatkokäsittelyyn otetaan jatkossa kaikki asianosaiset maanomistajat mukaan.
Oikaisuvaatimuksessa on kyseenalaistettu ympäristö-, luonto- ja muinaismuistoarvojen turvaaminen koskien pysäköintilaitosten, rantaraitin ja rantapenkereiden rakentamista ja mahdollista esirakentamista. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty lisäksi huoli lähi- ja merimaiseman tuhoutumisesta.
Kunnanarkkitehti ja kunnangeodeetti ovat kokoontuneet tammikuussa oikaisuvaatimuksen jättäneiden maanomistajien edustajien kanssa. Kokouksessa maanomistajien edustajat ovat ilmaisseet tahtonsa osallistua Sarvvikinrannan asemakaavamuutoksen käynnistämissopimuksesta käytäviin neuvotteluihin.
HAVAINNEKUVA Sarvvikinrannan viitesuunnitelmasta. Kuva: Arkkitehtipalvelu.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi