INKOO
INKOO
Inkoon kunnanhallitus käsitteli maanantaina 6.5. Joddböle V kaavahankkeen kaavoitussopimusta. Kaavahanke mahdollistaisi vihreän teräksen tehtaan sekä siihen liittyvien vetytuotantolaitosten rakentamisen Inkooseen. Kaavoitussopimus hyväksyttiin lähes rakennus- ja ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti. Kunnanhallitus teki kuitenkin täsmennyksen päätökseen sekä itse sopimuksen tavoitteisiin.
Asia herättää poikkeuksellisen paljon keskustelua ja kiinnostusta. Kunta alleviivaa, että se toimii asiassa puolueettomana viranomaisena. Kaavoitussopimus ei sido kuntaa mihinkinkään eikä ole lupaus kaavan hyväksymisestä. Siitä päättää valtuusto erikseen.
Maanomistajat ovat pyytäneet kaavamuutosta ja seuraavien kuukausien aikana julkaistaan kaavaluonnos sekä lisätietoja ympäristövaikutuksista. Kaavaluonnoksesta voi antaa kommentteja. Maanomistajat ovat pitäneet tavoiteaikatauluna sitä, että kaava voidaan hyväksyä joulukuun loppuun mennessä. Sopimuksen hyväksyminen ei sido kuntaa tähän aikatauluun vaan kunta päättää, missä kohtaa kaavahanke on valmis hyväksyttäväksi.
Kunta noudattaa täysin normaalia kaavoitusprosessia, joka perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön. Tämä tarkoittaa sitä, että tietoa hankkeen eri vaikutuksista saadaan prosessin aikana. Kunta tulee omilla kotisivuillaan kertomaan miten kaavoitushanke etenee ja mitkä ovat sen asiaankuuluvat askelmerkit.
- Hanke herättää monenlaisia mielipiteitä kuntalaisten keskuudessa. Siksi kunnanhallitus halusi alleviivata täsmennyksellä kaavoitussopimuksien tavoitteisiin, että kunta haluaa saada selville kaikki tarpeelliset tiedot ennen päätöksentekoa. Hanke on niin poikkeuksellinen, että asioihin perehtyminen vaatii aikaa ja kaavahanke mahdollistaa myös kuntalaisten kuulemisen. Kuntalaiset tulee osallistaa hankkeeseen ja kunnanhallitus edellyttää, että kaikki pystyvät muodostamaan riittävän selkeän näkemyksen hankkeen vaikutuksista, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström.
INKOON kunnanhallitus on hyväksynyt Joddböle V kaavahankkeen kaavoitussopimuksen lähes rakennus- ja ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti. Kaavahanke mahdollistaisi vihreän teräksen tehtaan sekä siihen liittyvien vetytuotantolaitosten rakentamisen Inkooseen. Kuva: Blastr Green Steel.
Jussi Salo
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi