KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry järjestää Kirkkolaaksossa talkoot, joissa Jolkbynjoen varteen istutetaan pajuja. Talkoot järjestetään torstaina 16.5. 2024.
Alkuperäistä Jolkbynjokea ei alueella enää ole, vaan joki on siirretty kerrostalojen tieltä sepelillä vuorattuun uomaan. Siirron takia sen rannat ovat tästäkin syystä lähes täysin puuttomat.
Viime vuonna Virho kunnosti jokialuetta kiveämällä ja poistamalla joen pohjan sepeliä korvaten sen vaelluskaloille sopivalla kutusoralla. Syksyllä alueelle odotetaan merestä nousevia taimenia lisääntymään.
- Nyt on vuorossa Jolkbynjoen varjostus pajuistutuksin, ja näin saavutettava luonnonmukaisempi ympäristö, sanoo Virhon Helmi-hankkeen vetäjä Eljas Rahikainen.
Luonnonmukaiset rannat kasvavat monipuolisesti puita, pensaita ja muita kasvillisuutta, joissa erilaiset hyönteiset viihtyvät.
Pajujen istutuksilla pyrimme niiden tuottaman varjostuksen lisäksi tarjoamaan poikasille luonnonmukaisen ravintolähteen, kertoo Rahikainen.
- Puiden lehvästöissä viihtyvät hyönteiset putoilevat tuulessa veteen ja joutuvat taimenten suuhun, Rahikainen yksinkertaistaa.
Torstain talkoisiin Virho tuo n. 200 pajun vartta, jotka painetaan kivien väleihin rautakankea käyttäen. Talkoot kestävät noin 3 tuntia, ja niihin voi osallistua vaikka vain 15 minuuttia.
Osoite on Limnellin aukio (Citymarketin parkkipaikka), josta kävelysiltaa pitkin joen yli.
Lisätietoja saa hankevastaava Eljas Rahikaiselta, p. 040 840 8672 tai eljas.rahikainen@virho.fi
JOLKBYNJOELLA istutetaan pajuja talkoilla. Tarkoituksena on parantaa vaelluskalojen olosuhteita.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi