TEATTERI

”Kesäteatterin tekemisessä se suomalainen sisu ja hulluus tiivistyy!”. Tämän kesän hyvän­tuu­li­sessa musiik­ki­pi­toi­sessa komediassa ollaan kahden kartanon loukussa, kun fiktiivinen teatteriseurue vie Veikkolaa maail­man­kar­talle Vuoden kulttuurikylä -kisassa.

Esitys on svengaava ylistys suomalaiselle kesäte­at­te­rit­ra­di­tiolle, yhtei­söl­li­syy­delle, tätienergialle sekä Suomen suloiselle suvelle. Ohjaajana on Pinja Hahtola. Hän on myös toiminut Karta­no­te­at­terin käsikir­joit­ta­ja­työ­ryhmän vetäjänä. Säveltäjä ja kapellimestari on Tuija Rantalainen. Esityksiä on yhteensä 14 ajalla 18.6.–6.7. Lisätiedot: www.veikko­lan­kar­ta­no­te­atteri.fi

Kun Eija Ahvo kysyi näyttelijä, käsikir­joittaja Pinja Hahtolaa ohjaamaan kesän esitystä Veikkolaan, myöntävän vastauksen antaminen ei vaatinut kovin pitkää pohdintaa.

– Ihan kylmään veteen ei tarvinnut hypätä, sillä Karta­no­te­atteri ja sen ihana meininki oli tullut tutuksi jo aiemmin, kun olen ollut vetämässä teatte­ri­lai­sille äänenkäytön ja tekstin­tul­kinnan kursseja. Tiesin, että pitkän linjan tekijöistä niin lavalla kuin lavan takanakin on kyse, joten odotukset olivat tietysti korkealla, Hahtola kertoo.

Haastattelua tehtäessä ensi-iltaan on aikaa vielä pari viikkoa. Prosessi on siinä vaiheessa, että talvella aloitetut kerran viikossa pidetyt tapaamiset ovat tiivistyneet useisiin harjoituksiin viikoittain, roolit ja vuorosanat alkavat olla sisäistetty ja näyttelijät pääsevät elämään rooli­hen­ki­löi­densä kautta näyttämöllä.

Komediallista tekstiä tehdessä rytmi on tärkeä, ja näyttelijät ovat Hahtolan mielestä kehittyneet siinä hienosti. Myös esityksen upeat laulut raikaavat jo mahtavasti.

– Tekemisen meininki on vastannut odotuksia, ja harjoit­te­lu­kauden loppua kohden esitys alkaa hioutua timantiksi, ohjaaja iloitsee.

Kysymykseen siitä, miten harras­ta­ja­te­at­terin toiminta eroaa ammat­ti­lais­toi­min­nasta, Hahtolalla on selkeä näkemys. Hänen mukaansa monessa suhteessa eroa ei juurikaan ole; sama tekemisen palo ja leikki­mie­lisyys löytyy parhaimmillaan molemmista. Yksi selkeä eroavaisuus on kuitenkin työajat. Ammat­ti­te­at­te­rissa voidaan keskittyä täysi­päi­väi­sesti esityksen valmistamiseen, kun taas harras­ta­ja­te­at­te­rissa ihmisillä on myös päivätyöt hoidettavana.

– Minä kun innostuessani paahdan monta tuntia putkeen, niin välillä tuppaa tauot unohtumaan, enkä meinaa muistaa, että tämä porukkahan on jo painanut pitkän työpäivän ennen teatterille tuloa, Hahtola tokaisee ja jatkaa.

– Lisäksi harras­ta­ja­te­at­terin tausta­jou­koista löytyy iso jengi vapaaehtoisia, jotka muun muassa ompelevat ja nikkaroivat vapaa-ajallaan. Harras­ta­ja­ke­sä­te­atteri on ison yhteisön ponnistus.

Suomalainen kesäte­at­te­ri­pe­rinne on ainutlaatuinen ilmiö. Mikä sitten kesäte­at­te­rissa on parasta?

– Parasta on tietysti se, että siinä yhdistyy kaksi niin ihanaa asiaa kuin kesä ja teatteri! Ja Veikkolasta löytyy taatusti yksi Suomen kauneimmista kesäte­at­te­reista. Maisema katsomosta Haapajärvelle on ihan henke­ä­sal­paavan kaunis. Oman jännityksensä kesäteatterin tekemiselle tuo tietysti myös Suomen oikukas suvi. Alkukesän harjoi­tus­kau­della meitä on hellitty upealla säällä, mutta jos rankkasateet iskevät niskaan, niin siihenkin on varustauduttu. Kuten esityksemme teemalaulussa lauletaan ”Kesäteatteriin säällä kuin säällä, ei haittaa hyttyset tai ukkoset...”, Hahtola tuumailee innostuneena.

ANU HALME
KUVAT: PÄIVI FALCK