KIRKKONUMMI
UPINNIEMI
EU taisteluosastoon osallistunut Merivoimien raivaajaosasto ei lähtenyt valmiusaikanaan operaatioon ja nyt sillä on viimeisenä tehtävänään osaston purku ja materiaalien palautus – kertynyt osaaminen hyödynnetään Puolustusvoimien normaaliolojen toiminnassa, sekä poikkeusoloihin varautumisessa.
Merivoimien raivaajaosaston koulutusjakso käynnistyi heinäkuussa 2023 Rannikkoprikaatissa, Upinniemessä. Tammikuussa 2024 Merivoimien raivaajaosasto asetettiin kuusi kuukautta kestäneeseen valmiusvuoroon osana Ranskan johtamaa EU taisteluosastoa. Koulutusjakson ja valmiusvuoron aikana taisteluosaston joukko on oppinut uutta ja harjaantunut omiin kriisinhallinta- ja poikkeusolojen tehtäviinsä.
Vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla European Battle Group (EUBG) muodostui ranskalaisen maahanlaskuprikaatin osista, belgialaisista tykistöjoukoista sekä suomalaisesta EOD -sukeltajaosastosta. Suomen tehtävänä oli vedenalaisten sekä maanpäällisten improvisoitujen- ja sotilasräjähteiden raivaaminen taisteluosaston operaatioissa. Taisteluosasto on Euroopan komission päätöksellä käytettävissä sotilaallisissa ja ei-sotilaallisissa kriiseissä Euroopassa ja muilla mantereilla.
Taisteluosasto toimi vuonna 2004 hyväksytyn EU:n taisteluosastokonseptin mukaisesti. Konseptin perusteella taisteluosastoja voidaan käyttää rajallisissa tehtävissä, joiden kesto on enintään neljä kuukautta. Henkilöstö on sitoutunut valmiusaikana viiden vuorokauden lähtövalmiuteen. EU:n taisteluosastot ovat olennainen osa Euroopan unionin kriisinhallintastrategiaa, ja niiden merkitys on kasvanut entisestään maailmanlaajuisen turvallisuustilanteen haasteiden vuoksi.
Taisteluosastojen tarkoituksena on vahvistaa EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä keinovalikoimaa kriisinhallinnassa. Tämän lisäksi taisteluosastot edesauttavat jäsenvaltioiden sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä.
MERIVOIMIEN raivaajaosaston koulutusjakso käynnistyi heinäkuussa 2023 Rannikkoprikaatissa, Upinniemessä. Kuva: Puolustusvoimat.
Jussi Salo
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi