Europarlamentaarikko Pekka Toveri nousee Euroopan parlamentin Ukraina-valtuuskunnan puheenjohtajaksi.
”Tämä tehtävä on ennen kaikkea suuri kunnia. Aion tehdä kaikkeni sen suhteen, että Ukrainalle annetaan Euroopasta jatkossakin vankkumaton ja horjumaton tuki. Ukrainan tukeminen vaatii moniulotteisia toimia Ukrainan asevoimien ja siviiliyhteiskunnan tukemiseksi sekä Venäjän toimien ja sodankäyntikyvyn heikentämiseksi. Olen seurannut tilannetta Ukrainassa jo vuosia, kirjoittanut ja kommentoinut sotaa eri medioissa ja kansanedustajana toimin Suomen eduskunnan Ukraina-ryhmän puheenjohtajana. Nimitys on siten luonnollinen jatkumo." Toveri kommentoi.
”Valtuuskunnan työt lähtevät kunnolla käyntiin vasta syksyllä, mutta tässä vaiheessa on hyvin aikaa perehtyä valtuuskunnan työhön ja tehdä suunnitelmia sen johtamiseksi.” Toveri pohtii.
Pekka Toveria esitetään lisäksi jäseneksi maatalousvaliokuntaan (AGRI) sekä varajäseneksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokuntaan (SEDE), ulkoasiainvaliokuntaan (AFET), ja kansalaisoikeuksien valiokuntaan (LIBE).
Valiokuntapaikoista käydään kovaa kilpailua, eikä ensimmäisen kauden europarlamentaarikoille usein irtoa paikkoja suosituimmista valiokunnista.
”Ei näitä ilmaiseksi saatu. Heti vaalituloksen selvittyä laitoin kädet saveen: varasin lennot Brysseliin ja aloin tavata parlamentin avainhenkilöitä yksi kerrallaan läpi. Suosittujen valiokuntien saaminen on monen tekijän summa, ja osittain myös sattumalla on kauppansa. Toki Suomen vankka maine monilla sektoreilla ja kokoomusryhmän johtajan Henna Virkkusen erinomaiset suhteet ja panostus olivat myös keskeisiä." Toveri jatkaa.
”Ovathan nämä harvinaisen kovat valiokunnat, jotka tukevat poliittisia teemojani todella hyvin. Valiokuntien keskenään linkittyvät vastuualueet mahdollistavat asioiden kokonaisvaltaisen tarkastelun ja vaikuttamisen. Lupasin suomalaisille, että tulen tänne parlamenttiin tekemään töitä Euroopan unionin kokonaisturvallisuuden puolesta, seuraavaksi on aika lunastaa lupaukset.” Toveri summaa.
EUROPARLAMENTAARIKKO Pekka Toveri nousee Euroopan parlamentin Ukraina-valtuuskunnan puheenjohtajaksi.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi