INKOO
INKOO
Huolimatta ennätyslämpimästä syyskuusta, on syksy alkanut ja sen huomaa lintujen muutosta. Kurkien aurat leikkaavat kirkasta taivasta korkealla. Hanhien aurat taas leikkaavat rauhaisaa iltapäivää taukoamattomalla pälpätyksellään. Eipä olekaan helppoa sopia kymmenten ja kymmenten lentäjien kesken aurojen vetovuoroista!
Inkoon-Siuntion Ympäristöyhdistys järjestää perinteisen linturetken sunnuntaina 29.9. klo 9. Tavataan Kopparnäsin lintutornilla, Kopparnäsintie 474, ja jatketaan sieltä myöhemmin merenrantaan. Retki alkaa tällä kertaa tavallista myöhemmin ja toivommekin mukaan ehtivän myös vähän pitempiunisia retkeilijöitä. Retki sopii mainiosti myös lapsille!
Ranta on aivan tyhjä. Joko kaikki linnut ovat lähteneet? Tai ehkäpä linnut viihtyvätkin tavallista pitempään tänä vuonna. Miten syysmuutto nyt etenee, kun on ollut näin lämmintä? Montako lintulajia Suomessa pesii? Onko muuttajia enemmän kuin ympärivuotisia lintuasukkaita?
Sumuiset säät yöstä pitkälle aamupäivään ovat häirinneet muuttoa. Kurjet ja petolinnut ovat jo muuttonsa aloittaneet, samoin sepelkyyhkyt. Pikkulintuja voi nähdä kerääntyneinä sähkö- ja puhelinlangoille odottamaan otollista muuttosäätä (jos vain lankoja vielä on!) Alkuviikon sää vaikuttaa poutaiselta, mutta on jännittävää nähdä, millaiseksi se muuttuu tulevaksi viikonlopuksi, kun muutto kiihtyy!
Pukeudu sään mukaan riittävän lämpimästi aivan sormenpäitä myöten ja lähde kanssamme tiirailemaan muuttajia! Mukaan kannattaa ottaa kiikari, maastoon sopivat kengät ja hieman evästä. Retki kestää on noin kolme tuntia, on maksuton eikä edellytä ennakkoilmoittautumista.
Retkemme vetäjänä toimii jälleen lintuasiantuntija Esa Aaltonen.
Joutsenten lento. Kuva: Lucille Rosenqvist.
Satu Holmlund
Tyhjä ranta Kopparnäsissä. Kuva: Vappu Heikkinen.
Satu Holmlund
INKOO
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi