Uskonnon rooli kulttuurissa ja opetuksessa on herättänyt keskustelua viime päivinä. Voi sanoa, että kyseessä on koulun tehtävän – elämässä tarvittavien taitojen ja sivistyksen opettaminen – sekä henki­lö­koh­taisen elämän­kat­so­muksen yhteen­so­vit­ta­mi­sesta. Taustalla on kirkko­num­me­laisen koulun päätös perua osallis­tu­mi­sensa konserttiin, jossa esitettiin Händelin oratorio Messias.

Ymmärrän tässä, että rajanveto voi olla vaikeaa. Samaan aikaan toivon, että pystyisimme näkemään kulttuurin ja kulttuu­ri­his­torian paitsi nykyaikamme viite­ke­hyk­sessä myös siinä kehyksessä, jossa teokset luotiin.

Ja että voisimme kokea mahdolliset törmäykset erilaisten maail­man­kat­so­musten kanssa oppimisen, ei konfliktien kokemuksina.

Sivistykseen liittyy kulttuu­ri­his­torian ja taiteen tunteminen. Eurooppalainen ja suomalainen kulttuu­ri­his­toria on vahvasti kytköksissä kristillisen kirkon ajatteluun ja toimintaan. Tästä seuraa se, että esimerkiksi renessanssin maalaus­tai­teeseen on mahdotonta perehtyä irrallaan siihen liittyvästä uskon­nol­li­sesta symboliikasta. Barok­ki­mu­siikkiin taas ei pääse sisälle ymmärtämättä sen yhteyttä kirkkoon, eikä suomalaisen arkkitehtuurin historiaa voi tuntea, jos ohittaa kirkollisen rakentamisen perinteet.

Koulujen opetuksessa on tärkeää tehdä näkyväksi kulttuu­ri­his­to­riamme kaikki ulottuvuudet ja se on mahdollista tehdä niin, että kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat voivat olla siitä osallisia. Näen, että Händelin konserttiin osallis­tu­mi­sessa kysymys on ennen kaikkea kulttuu­ri­his­torian opetuksesta ja tämän selväksi tekeminen mahdollistaa kaikkien osallistumisen opetukseen.

Mitä laajempi ymmärrys meillä on kulttuu­ri­his­to­ri­as­tamme, sen paremmat edellytykset meillä on selviytyä erilaisista tässä ajan hetkessä esiintyvistä haasteista. Jotta voisimme tietää minne olemme menossa, meidän tulee tietää mistä olemme tulleet. Kannustan kouluja jatkossakin tarjoamaan oppilailleen mahdollisimman laajan kattauksen kulttuu­ri­his­to­ri­aamme; niin Händeliä, Botticelliä, Simbergiä kuin Engeliäkin, joiden kaikkien taide ammentaa kristillisestä perinteestä.

Ja sama jatkuu tänä päivänä: Monet suomalaiset nykytai­tei­li­jatkin – vaikkapa Heikki Marila, Marita Liulia, Eija-Liisa Ahtila, Pirkko Saisio tai Kaija Saariaho, joitakin mainitakseni – ovat ammentaneet inspiraatiota taiteeseensa kristillisestä tematiikasta ja hengel­li­syy­destä.

Erilaisten kulttuuristen vaikutteiden ja maail­man­kat­so­musten mahdollisimman syvällistä ymmärtämistä voi pitää suomalaisen perusopetuksen keskeisenä tavoitteena. On eri asia vaatia tunnustamaan jotakin uskontoa tai maail­man­kat­so­musta, kuin tarjota ikkuna erilaisiin kulttuurisiin ilmiöihin ja niihin liittyviin ajatte­lu­mal­leihin.

Toivon, että koulumme jatkossakin uskaltavat ja haluavat tarjota nuorillemme laajan kattauksen kulttuuria – samalla kertoen teoksen tai esimerkiksi näyttelyn histo­ri­al­li­sesta viite­ke­hyk­sestä.

Hyvä yleissivistys auttaa nuorta ymmärtämään yhteiskuntaa ja osallistumaan sen kehittämiseen. Osallisuus puolestaan luo elämään merki­tyk­sel­li­syyden tunnetta.

Yleissivistys on myös välttämätön lähtökohta kriittisen ajattelun harjoit­ta­mi­selle, koska se antaa mahdollisuuden tarkastella asioita eri näkökulmista.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on muistutettava, että yleissivistys auttaa ymmärtämään erilaisia elämän­kat­so­muksia, mikä edistää suvait­se­vai­suutta ja empatiaa ja auttaa sitä kautta luomaan parempia ihmissuhteita.

Päättäjänä ja opetus­mi­nis­terinä haluan luoda puitteet mahdollisimman yleis­si­vis­tä­välle perus­kou­lu­tuk­selle.

ANDERS ADLERCREUTZ

Opetus­mi­nisteri