KIRJAT

Miten porkkalalaiset selvisivät 11 vuotta kestäneestä vuokra-ajasta ja paluusta tuhoutuneelle kotiseudulle? Totuu­den­mu­kainen vastaus on, että kaikki eivät selvinneet siitä. Kuitenkin yllättävän moni jaksoi pitää mielialan korkealla.

Oli pidetty yhteyttä - joskus myös pitkistä välimatkoista huolimatta. Näin muistot pysyivät elossa ja sen myötä myös voima ja ilo, joita todellakin tarvittiin kun yhtäkkiä olikin aika tarttua toden teolla toimeen.

Jälleen­ra­kennus tehtiin vauhdilla ja hyvässä yhteistyössä kiitos yhteydenpidon raskaan evakuoinnin jälkeisinä vuosina. Ja huomattavan monessa tapauksessa myös täyttä vauhtia Fordson- traktoreilla.

Näillä saatesanoilla lukijaa houkutellaan tarttumaan Porkkalan Parenteesi ry:n julkaisemaan ja Lena Selènin, Sonja Bäckmanin ja Berndt Gottbergin kirjoittamaan ”Porkkalan tarinoita ja täyttä vauhtia Fordsonilla”- teokseen.

Kirjaa on myynnissä mm. Porkkalan Parenteesin nettikaupassa, Igor- museossa Degerbyssä, Kirkkonummen Luckanissa, Hotelli Siuntiossa jne. Suomeksi ja ruotsiksi julkaistun kirjan loppupuolella on lisäksi lyhyt osuus myös englanniksi.

Uusin Porkkalan vuokra-aikaan liittyvä kirja kannattaakin hankkia hyvissä ajoin pukinkonttiin valmiiksi ja kirjalahjasta voi sitten nautiskella joulun pyhinä.

”En halua tehdä tästä Porkkalan tarinasta surkeaa”

– Itse olin niin pieni kun Porkkalan evakuointi tapahtui vuonna -44 ettei minulla ole oikein muita muistikuvia siitä ajasta kuin niitä, joita muut ovat kertoneet. Kun alue palautettiin vuonna -56, niin tulin keväällä käymään Degerbyssä isoäitini kanssa. Tuolloin en todellakaan voinut uskoa, että joskus muutan vakituisesti asumaan isoäitini rakennuttamaan taloon, kertoo Lena hymyillen. Degerbyläinen Lenasta tuli vuonna 1988.

Isoäitiään hän kuvaa ihanaksi ihmiseksi, joka synkästä tilanteesta huolimatta osasi lähestulkoon aina löytää elämästä jotain hyvää ja iloista.

– Ymmärrän hyvin, että Porkkalan vuokra-ajan johdosta talonsa ja maansa menettäneiden ihmisten unelmat romahtivat, mutta he eivät murtuneet. Tiedän, että ihmiset itkivät ja surivat, mutta en halua tehdä tästä Porkkalan tarinasta surkeaa. Haluan, että ihmiset ymmärtäisivät, että tällaisessakin tilanteessa olleet voivat toipua ja jatkaa jollakin tavalla.

Venäläinen ovenkahva yhdisti Lenan ja Berndtin

Degerbyhyn muutettuaan Lenalta kysyttiin Inkoon kunnan taholta, josko hän voisi haastatella degerbyläisiä Porkkalan vuokrakaudesta.

– Tuolloin se tuntui toivottomalta, sillä kukaan ei halunnut kertoa siitä minulle yhtään mitään. Onneksi minulla oli Degerbystä kotoisin oleva hyvä ystävä, joka oli asunut naapurinani Tammisaaressa. Hän soitti deger­by­läi­sille tuttavilleen ja kertoi, ettei tuo Lena niin vaarallinen ole vaikka hän onkin toimittaja.

Sen jälkeen ihmiset alkoivat kertoa Lenalle omista kokemuksistaan ja tuoda mukanaan pieniä esineitä.

– Eräänä päivänä kotini ovelle ilmestyi pitkä mies, jota en ollut koskaan tavannut ja hän antoi minulle ovenkahvan. Aidon venäläisen ovenkahvan, joka oli otettu talteen vuonna -56.

Tämä pitkä ja komea mies oli Berndt.

– Hänet minä nappasin sitten heti. Ja ovenkahvankin, kertoo Lena nauraen.

– Itse asiassa tutustuin Berndtin äitiin ennen kuin tunsin edes Berndtiä. Kävin haastat­te­le­massa hänen äitiään, joka luki haastattelun aikana omaa päiväkirjaansa ja kyllä hänelläkin oli ollut paljon vaikeuksia noihin aikoihin.

Lopulta näitä vuokra-aikaan liittyviä esineitä kertyi Lenalle niin runsaasti, ettei hänen taloonsa enää mahtunut niitä lisää.

Noihin aikoihin perustettu Degerbyn kyläyhdistys kiinnostui asiasta ja kun tapahtumat seurasivat toisiaan niin lopulta kyläyh­dis­tyksen pyörittämä Igor-museo avasi ovensa kesällä 1997.

– Nykyään teemme usein niin, että Berndt opastaa museossa ja minä Rosenbergissä.

Useita monikielisiä ”Porkkala-kirjoja”

Pariskunta on vuosien varrella tehnyt yhdessä useita monikielisiä kirjoja, yhdessä vuokra-ajan tapahtumista oli kerrottu jopa viidellä kielellä.

– On ollut tärkeää kertoa asioista monella kielellä, jotenkin minulla on sellainen käsitys, että ihmiset ovat viimeinkin ymmärtäneet että näistä tarinoista voi ja pitää puhua.

Lena on pikku hiljaa alkanut miettimään eläköitymistä tästä Igor- museon pyörit­tä­mi­sestä, joka pitää sisällään paljon muutakin kuin museovieraiden opastamista.

– Onneksi meillä on apuna Porkkalan Parenteesi ja Susse Ekström!

– Pandemian aikana kaikki valittelivat, että voivat huonosti kun olivat niin yksinäisiä. Minä en ehtinyt olla yksinäinen, sillä olin täällä koko ajan, naurahtaa Lena.

– Tänne tuli ihmisiä, pienissä ryhmissä ja silloin minulle tuli useita pyyntöjä, joissa toivottiin lisää kertomuksia ja siksi tämä uusin kirja ilmestyi.

Lena Selènin ja Berndt Gottbergin lisäksi uusimman kirjan tekemiseen on osallistunut Degerbyssä varttunut, nykyään Tammisaaressa asuva Sonja Bäckman, joka on ollut vuosien varrella korvaa­mat­tomana apuna museossa.

– Sonja aloitti kesätyöt täällä museossa 13- vuotiaana. Hän luki näitä tekstejä, oppi ne ulkoa ja nykyään hän usein korjaa meidän sanomisiamme jos muistamme jotain väärin, toteaa Lena lämpöä äänessään.

SATU HOLMLUND