UUSIMAA
Alkusyksystä työmarkkinoilla nähtiin käänne heikompaan, mutta tilanne vaikuttaa tasoittuneen Uudellamaalla.
Marraskuussa lomautettujen määrä kääntyi maakunnassa laskuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2023. Lomautettujen määrä laski Uudellamaalla 2,2 % edellisvuoteen nähden. Koko Suomen tasolla lomautettujen määrä laski marraskuussa vielä enemmän (5,4 %), sillä useissa maakunnissa lomautettujen vuosimuutos on lähtenyt jo aiemmin nopeaan laskuun.
Uudellamaalla lomautettujen määrä laski korona-ajoista aina kevääseen 2023 asti, jolloin määrä kääntyi uudelleen nousuun.
Työttömiin lasketaan lomautetut ja ilman työsuhdetta olevat. Ilman työsuhdetta olevien määrä nousi yhä marraskuussa, ja siten työttömien määrä yhteensä nousi Uudellamaalla 12,6 % edellisvuoteen verrattuna. Työttömyyden kasvuvauhti on kuitenkin hieman hidastunut alkusyksyyn nähden.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi