Uusi vuosi tuo aina uusia mahdollisuuksia mukanaan. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue aloittaa myös kolmannen varsinaisen toimintavuotensa. Hyvinvointialueiden tilanne ei ole helppo.Vaikka Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue saa yleensä valtakunnan mediassa kehuja taloudenpidostaan, on minun todettava, että alueellamme on yksi iso haaste – ja se on epäoikeudenmukaisuuden tunne, jota moni alueen asukas kokee hyvinvointialueen toiminnasta.
Siuntion kohtelu aluevaltuuston enemmistön toimesta viime kokouksessa oli todella lohdutonta. Aluevaltuuston enemmistö päätti lakkauttaa Villa Charlottan ja Siuntion vuodeosaston. RKP teki keskustan tukemana esityksen näiden säilyttämisestä, mutta muut puolueet eivät niitä halunneet kuulla. Aluehallituksessa vain RKP tuki Siuntion vuodeosaston jatkoa.
Nyt Siuntiossa kannetaankin huolta siitä, mitä terveysasemalle tapahtuu. Tästä saadaan varmaan lisätietoa, kun aluehallitus alkuvuodesta tulee käsittelemään tilaohjelmaa. Siuntioon tulee jäämään lähiterveysasema. Siuntion terveysasema on toiminut todella hyvin, ja toivon, että hyvinvointialue ei päätöksillään tuhoa hyvin toimivaa ja taloudellisesti tehokasta yksikköä.
Inkoossa ollaan osittain samanlaisen tilanteen edessä kuin Siuntiossa. Meillä on meneillään lähiterveysasemaprofiilimuutos. Vaikka Inkooseen tulee jäämään lääkäri- ja hoitajapalveluita, toivon, että sinne jää myös neuvola, fysioterapiapalveluita, laboratorio ja myös hammaslääkäri. Inkoossa on todella pieni palveluvalikoima ja palveluiden heikentäminen entisestään heikentää koko yksikön veto- ja pitovoimaa. Mielestäni meidän pitäisi Inkoossa ratkaista lääkäreiden saatavuusongelmat.
Siksi olenkin ehdottanut, että Inkoon lähiterveysaseman muutoksen yhteydessä pitää arvioida omalääkäritoimintamalli. Omalääkäriä toivoisinkin jokaisen hyvinvointialueemme asukkaalle, mutta ennen kaikkea eläkeläisille, jotka ovat julkisen terveydenhuollon varassa. Jotain positiivista Inkoossa on kuitenkin se, että ruotsinkielisiin kouluihin saadaan koulupsykologi alkuvuodesta. Myös ambulanssiresursseja koskeva resurssien vähentämispäätös tulee uudestaan agendalle tämän vuoden aikana minun jättämäni aluevaltuustoaloitteen turvin.
Kirkkonummi on yksi alueemme suurimmista. Kirkkonummella on uusi hyvinvointikeskus, mutta siellä on erilaiset haasteet Inkooseen ja Siuntioon verrattuna. Yksi haasteista liittyy takaisinsoittoon. Takaisinsoittoa voi joutua odottamaan useamman viikon. Vaikka hyvinvointialue on luvannut laittaa asiat kuntoon, ei se vielä tilastoissa näy. Myös aluehallintovirasto on huomauttanut tästä. Siksi pitäisin tärkeänä, että me tekisimme alueena takaisinsoittotakuun, ja huolehtisimme siitä, että tämän vuoden loppuun mennessä saisimme pitkät takaisinsoittojontot kuriin. Helpotusta asiaan tuo toki se, että alue saa oman digitaalisen sovelluksen kohta käyttöönsä. Se ei kuitenkaan palvele kaikkia.
Kirkkonummella tulee myös tarkasti seurata, miten vanhusten palvelut toimivat. Viittaan tällä eritoten riittäviin asumisyksikköpaikkoihin. Olen edistänyt alueella yhdessä RKP:n kanssa ikäneuvolan käyttöönottoa. Tällaiset ennaltaehkäisevät palvelut olisivat tärkeitä, jotta me mahdollisimman nopeasti voimme tukea ja auttaa iäkästä. Meidän tulee myös huolehtia lasten ja nuorten palveluista.
Hyvinvointialueella tulee tapahtumaan vielä paljon ennen tulevan kevään aluevaaleja. Itse toivoisin kuitenkin, että hyvinvointialue miettisi enemmän koko seudun asukkaita. Nyt mielikuva on se, että kaikki palvelut häviävät harvaanasutulta seudulta. Puhutaan kauniisti uudistamisesta, mutta uudistaminen ei ole sitä, että jokin palvelu viedään pois ja mitään ei tuoda tilalle tai palvelua heikennetään. Pienemmissä kunnissa on ollut myös hyviä toimintamalleja, joita voisi jakaa muualle. Myös henkilöstö on kovilla, kun muutosvimma on ollut kova. On syytä muistaa, että ilman henkilöstöä ei ole palveluita.
En alun perin ollut tämän sote-uudistuksen ystävä ja uskon, että tähän uudistukseen tarvitaan muutoksia lähivuosina. Pakko on vielä todeta, että epäsuhta myös päätöksenteossa on Länsi-Uudellamaalla suurta, koska Espoo on niin iso muihin kuntiin verrattuna. Siksi pidänkin paikallaan sitä, että sote-ratkaisua niin Uudenmaan kuin koko Suomenkin osalta tarkasteltaisiin perusteellisesti myös demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta. Suomalaisten luottamus sote-järjestelmään on heikentynyt merkittävästi uusien hyvinvointialueiden jälkeen. Siksi toivoisinkin, että me alueena toimisimme sen eteen, että asukkaiden luottamus julkista terveydenhuoltoa kohtaan kasvaisi. Edellinen vuosi ei edistänyt tätä. Toivon, että uusi vuosi tuo tähän muutoksen.
HENRIK WICKSTRÖM
Kansanedustaja (r.)
Aluehallituksen jäsen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Kunnanhallituksen pj. Inkoo
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi