KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Edellisten kuukausien aikana Espoon ja Kirkkonummen alueilla on tapahtunut kymmeniä varkauksia tai varkauden yrityksiä, jotka ovat kohdistuneet pakettiautoihin. Pakettiautoista on viety tai yritetty viedä sisällä olevaa omaisuutta. Autoja on yhdistänyt se, että niiden tunnistetaan esimerkiksi teippausten perusteella olevan rakennusyritysten käytössä.
Pakettiautoista on varastettu työkaluja, ja joissakin tapauksissa varastetun omaisuuden arvo on useiden tuhansien, jopa 22 000 euron suuruinen. Tekotapana on useimmiten ollut ajoneuvon taka- tai sivuikkunan rikkominen.
– Poliisin vinkki on, että on hyvä välttää työkalujen säilyttämistä kadun varteen pysäköidyissä ajoneuvoissa. Jos taas tilanne on jo akuutisti päällä, kannattaa heti soittaa hätänumeroon 112. Tällöin saamme välittömästi tiedon ja esimerkiksi teknisen tutkinnan mahdollisuudet ovat paremmat, kertoo rikoskomisario Mikko Alakärppä.
Tapaukset ovat tutkinnassa nimikkeillä varkaus tai varkauden yritys.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi