KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Haluatko pysyä ajan tasalla Länsirata-hankkeen etenemisestä tai tietää, miten omaa asuinaluettasi kehitetään? Tai kenties kuulla Kirkkonummen asuntomessuista tai Microsoftin datakeskus-hankkeesta? Kuntalaisilloissa pääset keskustelemaan näistä ja muista ajankohtaisista kunnan aiheista. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Veikkolassa, Vuorenmäen koululla (Eerikinkartanontie 5) tiistaina 11. helmikuuta klo 17.30.
Kuntalaisillat ovat tilaisuutesi kuulla oman alueesi ajankohtaisista asioista, kysyä asiantuntijoilta ja jakaa näkemyksiäsi muiden osallistujien kanssa.
Kirkkonummen kunta järjestää vuoden aikana yhteensä neljä kuntalaisiltaa eri puolilla Kirkkonummea. Tilaisuuksissa käsitellään kunkin alueen ajankohtaisia asioita. Keskusteluun osallistuvat kunnan asiantuntijat ja eri alojen vaihtuvat vieraat. Tulevia teemoja ovat muun muassa Länsirata, kaavoitusasiat, asuntomessut ja alueiden kehittäminen.
Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Veikkolassa Vuorenmäen koululla(Eerikinkartanontie 5) 11.2. klo 17.30–20. Teemoina on tuolloin Länsirata ja Eerikinkartano.
Kantvikin tilaisuudessa 18.3. klo 17.30–20 keskustellaan alueen kehityksestä lähivuosina sekä asuntomessuista. Paikka: Kantvikin koulu (Toppapolku 2).
Masalassa keskustellaan 6.5. klo 17.30–20 Microsoftin datakeskushankkeesta sekä kaavoituksesta. Paikka: Kartanorannan koulu (Kartanonkuja 1).
Kirkkonummen keskustan tilaisuudessa 28.8. klo 17.30–20 keskustellaan keskustan kehittämisestä. Paikka: Fyyri (Kirkkotori 1).
VEIKKOLASSA keskustellaan mm. Länsiradasta tiistaina 11. helmikuuta. Kuva: Väylävirasto.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi