KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Perjantaina 31.1.2025 vietettiin ensimmäistä valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää. Ammattiosaamista ja ammattiosaajia juhlistettiin monin tavoin kaikissa Omnian toimipisteissä Espoossa sekä Kirkkonummella.
Ajatus Ammattiosaamisen päivästä on syntynyt tarpeesta ja halusta nostaa esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä sekä yksilöiden, työnantajien että yhteiskunnan näkökulmista. Omnia on ollut tämän tärkeän teeman äärellä jo kahtena edellisenä vuotena. Ammattilaisgaalat ovat saaneet paljon positiivista näkyvyyttä ja Omnia on osaltaan ollut innostamassa myös kollegaoppilaitoksia järjestämään erilaisia tapahtumia ammattiosaamisen kunniaksi.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on ottanut tästä tärkeästä asiasta koppia ja näin on syntynyt valtakunnallinen Ammattiosaamisen päivä. Tästä vuodesta lähtien valtakunnallista Ammattiosaamisen päivää vietetään aina tammikuun viimeisen viikon perjantaina.
Ammattiosaamisen arvostuksen vahvistaminen ja siihen liittyvät pitkäjänteiset panostukset ovat paras tae työelämän ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin vastaamisessa. Se ammatillisen koulutuksen toimijoiden ja sidosryhmien yhteinen tavoite ja työsarka, jossa riittää vielä tekemistä.
Opetusministeri Anders Adlercreutz toimi Ammattiosaamisen päivän suojelijana ja päivä tavoitti myös valtakunnallisia ja alueellisia päättäjiä hyvin, kerrotaan Omniasta.
Ammattiosaamisen päivänä koko Suomessa liehuu yhteinen lippu. Tärkeää on kuitenkin myös tunnistaa alueelliset erityispiirteet sekä osaamistarpeet. Omniassa on yli 40 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijoista vieraskielisiä. Noin kolmasosa opiskelijoista on alle 18-vuotiaita oppivelvollisia. Merkittävä osa Omnian aikuisopiskelijoista on vailla toisen asteen tutkintoa, mutta toisaalta Omniassa opiskelee myös huomattavan suuri ja tärkeä joukko aikuisopiskelijoita, joilla on tavoitteenaan oman sekä työyhteisönsä tai yrityksensä osaamisen kehittäminen.
Omnia on yksi Suomen suurimmista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä. Viime vuonna lähes 15 000 opiskelijaa hankki ammattiosaamista Omniassa ja yli 2800 opiskelijaa suoritti ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Omniassa opiskelijan polkuja toteutetaan ammatillisen koulutuksen, aikuislukion, aikuisten perusopetuksen, tutkintokoulutukseen valmistavan koulutuksen, nuorten työpajojen, vapaan sivistystyön sekä maahanmuuttajien osaamiskeskuksen toimesta ja yhteistyönä.
Espoon seudulla peruskoulun päättävistä ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen hakeutuu valtakunnallistesti vähiten nuoria. Tämä trendi ei ole kestävää nuorten opiskelu- ja urapolkujen eikä työelämän osaamistarpeiden näkökulmasta. Tämän kehityssuunnan korjaamiseksi on Espoon kaupunki asettanut tavoitteen ammatillisen koulutuksen vetovoiman parantamiseksi peruskoulun päättävien kohderyhmässä. Ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet ovat liian monille vieraita. Ammatillisen koulutuksen väylälle ei kannusteta ja tueta kuten lukioon. Toisen asteen yhdenvertaisuus on tärkeä tavoite tulevaisuudessa. Vaikka lukio ja ammatillinen koulutus ovat erilaisia, ne ovat yhtä arvokkaita.
Työelämän osaamistarpeet uudistuvat nopeassa tahdissa ja työllisyystilanteet elävät ajassa. Yksi esimerkki tästä on työllisyys- ja elinkeinopalveluiden järjestämisvastuun vuodenvaihteessa tapahtunut siirtyminen valtiolta kunnille. Tämä tuo Omnialle ja muille koulutuksen järjestäjille entistä painokkaamman roolin työllisyysasioissa. Omniassa yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin varmistaa, ettei kukaan valmistu työttömäksi, eikä kukaan jää koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, sillä kaikille työikäisille ja -kuntoisille varmistetaan edellytykset työllistyä.
PANELISTEJA yhteiskuvassa Omnian toimitusjohtaja Tuula Antolan (vas.) ja Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailaksen (oik.) kanssa. Paneelissa keskusteltiin tulevaisuuden osaamistarpeista.
Jussi Salo
KIRKKONUMMELLA voi monen muun tutkinnon lisäksi suorittaa ainutlaatuisen Veneenrakentajan perustutkinnon. Säästösyistä veneenrakennuslinjaa ollaan lopettamassa vuonna 2026.
Jussi Salo
TUVA-koulutusta esittelivät opinto-ohjaaja Petri Nieminen ja TUVA-opettaja Tanja Griffith. TUVA-koulutuksessa voi miettiä rauhassa jatko-opintoja ja uravalintaa sekä parantaa opiskeluvalmiuksiaan. TUVA-koulutukseen on jatkuva haku ja opiskelijoita otetaan joustavasti lukukauden aikana.
Jussi Salo
RAKENNUSLINJALLA valmistuu paljon erilaisia asiakastöitä, mm. varastoja ja muita pieniä rakennuksia.
Jussi Salo
PINTA-ASENNUKSIEN harjoittelua sähkölinjalla.
Jussi Salo
LÄHIHOITAJAOPISKELIJOITA oppitunnilla. Omniassa yli 40 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on vieraskielisiä.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi