LÄNSI-UUSIMAA
Poliisi on havainnut ilmiön, jossa kiinteistöhuollon nimissä toteutetaan ammattimaisesti petoksia. Tapauksia on tammikuun 2025 aikana ilmennyt vähintään kuusi ja joitakin myös aiemmin, ja haluammekin nyt varoittaa kaikkia ilmiön mahdollisesta jatkumisesta, kertoo poliisi.
Tapaukset ovat edenneet niin, että epäillyt ovat perustaneet kiinteistöhuoltoon liittyvän yrityksen ilman tosiasiallista liiketoimintaa. Tämän jälkeen epäillyt ovat lähettäneet laskuja yrityksen nimissä rikoshyödyn saamiseksi. Vastaanotettuja laskuja on saatettu maksaa erehdyksessä, vaikka todellisuudessa mitään kiinteistöhuoltoon liittyvää palvelua ei ole saatu.
Vaikka suuri osa teoista jää yrityksen asteelle, osa kuitenkin toteutuu petoksena, kun laskuja vahingossa maksetaan. Tutkinta on kesken, ja tapauksia tutkitaan nimikkeillä törkeä petos ja törkeän petoksen yritys.
Joissakin tapauksissa yhtiön vastuuasemiin – esimerkiksi hallituksen jäseniksi – on kirjattu henkilöitä, jotka eivät välttämättä tiedä asiasta tai liity asiaan mitenkään. Tarkoituksena on vahvistaa mielikuvaa uskottavasta yhtiöstä. Poliisi muistuttaa, että tällaista toimintaa vastaan on olemassa suojaustoimenpiteitä, joilla oman identiteetin käyttämisen petollisesti voi estää.
– On mahdollista ilmoittaa Patentti- ja rekisterihallitukseen, että sinua ei saa merkitä yrityksen tai yhteisön vastuuhenkilöksi kaupparekisteriin, yhdistysrekisteriin tai säätiörekisteriin ilman erillistä suostumustasi. Lisätietoa saa PRH:n verkkosivuilta, kertoo rikoskomisario Aapo Turpeinen.
Lisäksi poliisi kehottaa yhtiöitä, kuten esimerkiksi taloyhtiöitä, tarkkuuteen laskujen hyväksymisen ja maksamisen hetkellä. Jos epäilet joutuneesi petoksen uhriksi, tee rikosilmoitus osoitteessa poliisi.fi/tee-rikosilmoitus.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi