KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Vaasan hallinto-oikeus on 31.12.2024 tehdyllä päätöksellä kumonnut Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan 28.2.2023 päätöksen, joka koski ympäristöluvan myöntämistä West Express Oy:lle maankaatopaikan perustamiseksi Kylmälän Ristinummentielle. Hallinto-oikeus on nyt palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan lupaviranomainen ei ole luvan myöntämisedellytyksiä harkittaessa arvioinut riittävästi, onko muun ohella toiminnasta aiheutuvia melu- ja pölyhaittoja mahdollista ehkäistä lupamääräyksin.
Valituksenalaisessa päätöksessään lautakunta päätti yksimielisesti vastoin esittelijän ehdotusta, että lupaa ei myönnetä.
Perusteluinaan lautakunta totesi luvan hylkäämiselle, että hakemuksen mukainen toiminta aiheuttaisi naapuruussuhdelain mukaista kohtuutonta rasitusta naapurustolle sekä ympäristönsuojelulain mukaista merkittävää ympäristön pilaantumista ja luvan myöntäminen olisi näin ollen ympäristönsuojelulain vastaista.
Rakennus- ja ympäristölautakunta hylkäsi aiemman, samaa toimintaa koskevan hakemuksen ensimmäisen kerran 16.5.2017. Päätöksen mukaan luvan myöntämisen edellytykset eivät täyttyneet. West Express Oy haki em. päätökseen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Hallinto-oikeus antoi 28.5.2019 päätöksen, jolla se kumosi lautakunnan tekemän päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan hylkäävä päätös oli perusteltu puutteellisesti eikä hakijalle ollut annettu tilaisuutta täydentää hakemustaan. Hallinto-oikeus ei ottanut tuolloin kantaa ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiin.
Rakennus- ja ympäristölautakunta antoi asiassa uuden päätöksen 26.10.2021. Päätös oli pohjaesityksen vastaisesti kielteinen. Päätöksen mukaan hakemuksen mukainen toiminta aiheuttaisi naapuruussuhdelain mukaista kohtuutonta rasitusta naapurustolle ja ympäristönsuojelulain mukaista merkittävää ympäristön pilaantumista. Luvan myöntäminen olisi näin ollen ympäristönsuojelulain vastaista. Hakija ei valittanut tuolloin päätöksestä, joten lautakunnan päätös on lainvoimainen.
West Express toimitti kuitenkin asiassa uuden ympäristölupahakemuksen 5.4.2022. Suunnitellut täyttö- ja liikennemäärät ovat uudessa hakemuksessa vastaavat kuin aiemmassa hakemuksessa, jossa maa- aineksia vastaanotetaan sorakuopalle enintään 200 000 tonnia, vuotuisen täyttömäärän ollessa keskimäärin alle 20 000 tonnia ja enintään 50 000 tonnia.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi