KIRKKONUMMEN kunta päivittää ympäristönsuojelumääräykset ajan tasalle. Uudet määräykset on määrä tulla voimaan vuoden 2027 alusta.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Ympäristönsuojelumääräykset päivitetään - nykyisissä on suuria eroavaisuuksia naapurikuntien kanssaKIRKKONUMMI
Rakennus- ja ympäristölautakunnan asialistalla on 18.11 seurantaryhmän nimeäminen Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivittämiseen.
Lautakunnalle ehdotetaan, että se asettaa ensi vuoden ajaksi määräaikaisen seurantaryhmän, jonka tehtävänä on tukea valmistelutyötä kunnan ympäristönsuojelumääräysten päivittämiseksi ajan tasalle.
Seurantaryhmään ehdotetaan nimettäväksi puheenjohtajaksi rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja ja 2–4 muuta henkilöjäsentä. Seurantaryhmän esittelijänä toimii elinvoimajohtaja, sihteerinä oikeudellinen asiantuntija ja asiantuntijoina ympäristöpäällikkö ja ympäristötarkastajat. Seurantaryhmä voi tarvittaessa kuulla myös muita viranhaltijoita asiantuntijoina.
Kirkkonummen nykyiset ympäristönsuojelumääräykset on hyväksytty vuonna 2017. Määräysten hyväksymisen jälkeen lainsäädännössä ja toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi suuret eroavaisuudet naapurikuntien kanssa ovat aiheuttaneet vaikeuksia toiminnanharjoittajille. Määräysten päivittäminen edesauttaa sitä, että ympäristönsuojelun resurssit ja viranhaltijoiden työaika pystytään tehokkaammin kohdistamaan ympäristönsuojelun kannalta olennaisimpiin asioihin.
Ympäristönsuojelumääräysten päivityksen valmistelu tapahtuu viranhaltijoiden työnä ja siinä hyödynnetään Kuntaliiton laatimaa ohjeistusta. Ehdotus asetetaan nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Nähtävilläoloaikana kunnan jäsenillä on mahdollisuus jättää muistutus määräyksistä.
Lausuntojen ja muistutusten perusteella ympäristönsuojelumääräykset muokataan siihen muotoon, jossa niitä ehdotetaan hyväksyttäväksi rakennus- ja ympäristölautakunnalle. Tavoitteena on saada uudet ympäristönsuojelumääräykset voimaan 1.1.2027.
Seurantaryhmälle ei ehdoteta delegoitavaksi päätösvaltaa, vaan päätöksenteko tapahtuu rakennus- ja ympäristölautakunnassa. Seurantaryhmän tehtävänä on tukea uusien ympäristönsuojelumääräysten valmistelua poliittisen päätöksenteon näkökulmasta ja sille raportoidaan valmistelun etenemisestä.
