Jussi Salo
KOSONEN
Ajatuksia vaalikoneelta
-Onko meillä koko kansan kirkko vai pyhien yhteisö?
Ihmettelin vaalikoneen kysymystä, onko kirkko uskovien yhteisö vai koko kansan kirkko, koska eihän kirkko voi realistisesti olla edes koko kansan kirkko, koska kirkkoon kuuluvien osuus vähenee. Helsingissäkin se on enää noin 44% väestöstä.
Kun luin kirkon uudesta strategiasta, ymmärsin, että kysymys liittyykin kirkon sanomaan. Koko kansan kirkossa painopiste on yleisesti hyväksytyissä yhteiskunnallisissa arvoissa ja hengellisyys jää vain taustavoimaksi. Toiminta tähtää evankeliumin julistamisen sijaan ihmisarvon, tasa-arvon sekä oikeudenmukaisuuden puolustamiseen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä tulevaisuudenuskon vahvistamiseen, kuten visiossa vuosille 2027-32 todetaan lisäyksellä, että kirkko jatkaa työtään luomakunnan suojelemiseksi ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi, ihmisten ja yhteisöjen henkisen kriisinkestävyyden, turvallisuuden tunteen ja keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi, toivon tuomiseksi tähän epävarmaan maailmantilanteeseen, ilmastokriisin ja muiden yhteiskunnallisten muutosten keskelle. Hyviä, keskeisiä ja vastaan sanomattomia arvoja nuo kaikki, lähimmäisestä ja ympäristöstä huolehtiminen, joten kuka voisi olla tällaista visiota vastaan? Mutta korvaako se kirkon oman sanoman rististä? Missä on kirkon hengellinen näky ja lähetystyö? Kristuksen sovitustyö? Iankaikkisuusnäkökulma?
Toki siinä mainitaan, että kirkon keskuksena on Kristus, mutta heti sen perään, että kirkossa on tilaa erilaisille tavoille olla kristitty.
Luterilaisten tunnustuksemme mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan ja jossa on yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Nythän yksimielisyyttä opista ei ole ja uudessa visiossa todetaan, ettei tarvitse ollakaan.
Jeesuksen visio tulevaisuudesta oli vahvasti hengellinen lähetystyö: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”” Uskon lahjan vastaanottaminen tarkoittaa uudestisyntymistä Jumalan perheväkeen ja iankaikkista elämää: ”Jos ihminen ei synny uudestaan ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” (Joh 3:3) ja se on ainoa tie pelastukseen: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mrk 16:16). Jeesus ottaa vakavasti myös uskomme julkisen tunnustamisen, eikä pidä sitä yksityisasiana: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” (Matt 10:32).
Nykyaika painottaa: ”Olet arvokas ja hyväksytty sellaisena kuin olet!” Mutta on helppo nähdä perisynnin vaikutus elämässämme, omilla teoillamme emme kelpaa Jumalalle.
Mielestäni kirkon tärkein päämäärä ja koko olemassaolon perusta on - kaiken yhdessä tekemisen sisällä, johdattaa seurakuntalaiset, niin nuoret kuin vanhatkin, Kristuksen ristin äärelle ottamaan vastaan Kristuksen sovitustyö, evästää kasvamaan uskossa ja kilvoittelemaan oksastettuna Kristukseen. Siitä tulee kaikki muu hyvä. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh.4:10)
Kristillisten ydinarvojen puolesta
LIISA KOSONEN
